sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Eri ammattiryhmät kasvohoidossa

Olen aina ollut kiinnostunut kaikista tilastoista ja mielenkiinnolla ajattelen, että olisi kiva tehdä tilasto mistä ammattiryhmistä käydään eniten kosmetologilla. Tietysti se riippuu paljon kosmetologin omasta perhe-ja työtaustasta, paljonhan käy jotenkin tuttuja ihmisiä. Myös paikkakunnan työpaikoista ja palvelurakenteesta on paljon kiinni.

Jos ihan omia tuntemuksiani ajattelen, kun ei ole tilastoja saatavilla, niin meillä käy eniten opettajia asiakkaina. Sitä en osaa sanoa onko enemmän peruskoulunopettajia, ammattikoulunopettajia vai mitä. Kuitenkin kaikista koululaitoksista löytyy meidän asiakkaita. Terveydenhoitoalan henkilökunta on myös suuri asiakas ryhmä, paljon käy lääkäreitä ja hammaslääkäreitä. Erilaisten hoitajien osuus on myös suuri tai sairaalan muu henkilökunta, toimisto ja siivouspuoli.

Hämeenlinnassahan on paljon isoja tehtaita ja niistä käy iso asiakasryhmä, sekä tuotantopuolelta, että toimistotyöstä. Muutenkin toimistotyötä tekevät on suuressa osassa, paljon enemmän, kuin asiakaspalvelutehtävissä olevat. Itse taas olisin ensimmäiseksi ajatellut, että palveluammateissa olevat huoltaisivat ulkonäköään eniten. Tässä kuitenkin tulee esiin totuus kosmetologin hoidoista, että suurin osa asiakkaista kokee sen terveydenhoidoksi ja itsestään huolehtimiseksi. Ulkonäkö ei ole ensisijainen syy tulla kasvohoitoon ja syy ajatteluun on varmaan minussa ja Marissa, koska me ajattelemme näin ja teemme työtämme sillä mielellä.

Jos ajattelen ikääntyviä asiakkaitani, niin kaikki vanhimmat nuo yli yhdeksänkymppiset ihanat naiset ovat entisiä opettajia. Heille on yhteistä se, että he osallistuvat vielä vahanakin erilaisiin tapahtumiin ja seuraavat lehdistöä tarkasti. Myös terveydenhoitoalan ihmisiä on eläkeläisistä paljon ja paljon on myös eläkkeelle jäännetä yrittäjiä. Yhteenvetona voisin sanoa, ettei suuret palkat tee ihmistä itsensä hoitajaksi. Moni nainen säästää pienestä palkastaan määrä summan itseään ja hyvinvointiaan varten. Moni sanoo, että kun he eivät tupakoi eikä viihdy pubeissa, niin he voivat hoitaa itseään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti