Siirry pääsisältöön

Kilpirauhasen vajaatoiminta

Kilpirauhasen vajaatoiminta on sairaus mikä näkyy ehkä eniten ihossa, kun mikään muu sairaus ihottumia lukuunottamatta. Se on myös yleistynyt viime vuosikymmeninä, sitä en pysty sanomaan miksi näin on käynyt. Ainakin kerran viikossa minulla käy asiakas jolla on tuo toimintahäiriö. Noin kymmenkunta vakioasiakastani sairastaa kilpirauhasen vajaatoimintaa, joten olen aika perinpohjaisesti tutustunut siihen mitä se vaikuttaa iholle.

Yleisimmät iho-oireet ovat hilseilevä kuivuus, ihon ohentuminen ja lievä turvotus ja voimakas punoittelu. Säännöllisesti käyvältä asiakkaalta huomaan kyllä, kun kilpirauhasen toiminta häiriintyy. Asiakas ei välttämättä huomaa näitä iho-oireita, kun ne tulevat niin pikkuhiljaa. Kosmetologi näkee asiakkaan ihon 1-2 kuukauden välein ja silloin huomaa selvän eron edelliseen kertaan.

Kuivuus on niin voimakasta, varsinkin jos on talviaika, että iho suorastaan kiiltää kireydestä ja kuivuudesta. Hilseily lisääntyy myös ja iho ohentuu nopeasti, tämä saa aikaan voimakasta punoittelua. Jos tilanne on jatkunut pitkään koko kasvot ja varsinkin poskipäät on pienen couperosan vallassa, siis pienet hiusverisuonet alkaa rikkoontua. Tämä tilanne ei ole pysyvä, vaan alkaa tasaantumaan kunhan lääkitys saadaan kohdalleen. Kuitenkin iho tulee pysyvästi herkemmäksi ja kuivumistaipumus lisääntyy suosittelisinkin, että kilpirauhasen vajaatoimintaa sairastava kävisi säännöllisesti kasvohoidossa. Oikeat kotihoitotuotteet ovat myös tärkeät ja sairastunella ihonhoito on tärkeää yleistä terveyden ylläpitoa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Mustelmat kasvojen alueella

Tänä talvena on ollut harvinaisen paljon asiakkaita joilla on ollut tuoreita mustelmia, tai jo parantuneita mustelmia kasvojen alueella. Kaatumiset ovat yleisin syy mustelmiin ja valitettavan usein niissä tapauksissa on myös raapamia ja verijälkiä jotka paranevat todella hitaasti. Toinen yleinen mustelmien aiheuttaja on suun ja hampaiden kirurgia. Kasvoille syntyy mustelmia helposti Hyvinkin pienikin paine saattaa aiheuttaa kasvoille mustelmia, koska iho on ohuempi ja läpikuultavampi kuin vartalolla. Mustelmat leviää aina alaspäin ja esimerkiksi otsan kolautus voi seuraavana päivänä näkyä mustana silmänä. Mustelmien parantuminen kestää muutamasta päivästä yli pariin viikkoon riippuen siitä miten kova kolaus on ollut ja miten paljon verta on purkautunut verisuonten ympärille. Ihon verenkierto poistaa hiljalleen purkautunutta verta normaalin kuona-aineiden poiston yhteydessä. Jokainenhan tietää, että mustelmien väri muuttuu päivä päivältä sen vanhetessa. Usein asiakkaat kysyvät voi...

Kävelevä katastrofi

Loukkaannuin todella syvästi asiakkaani puolesta. Hän oli ollut mukana tapahtumassa missä Raili Hulkkonen neuvoi meikin tekoa. Asiakkaani oli päässyt lavalle meikkimalliksi ja Hulkkonen oli katsonut ihoa nopeasti ja todennut ihon olevan kävelevä katastrofi. Anna positiivista palautetta Kuulostaa aivan kauhealta, että jonkun ihmisen ihoa sanotaan kaiken kansan kuullen käveleväksi katastrofiksi. Syy tähän sanomiseen oli kuullemma se ettei asiakkaallani ollut meikkivoidetta. Hulkkonen haluaisi, että jokainen nainen käyttäisi meikkivoidetta. Tämä on juuri se asia mikä on minua aina häirinnyt ammattikunnassani. Usein kosmetologit ja meikkiammattilaiset nostavat itsensä toisten yläpuolelle ja halveksien moittivat ihmisiä omista korkeuksistaan. Olen kuullut satoja kertomuksia mitä kaikkea on suusta päästetty asiakasta loukaten. Nämä moitteet jää mieleen lopuksi ikää ja tuo vastenmielisyyden koko kosmetologikuntaa kohden. Joillekin syntyy todellinen trauma näin pahoista moitteista ja ne ...