Useissa naisten lehdissä on artikkeleita siitä miten tyylin ammattilaiset muuttavat niin sanotun taviksen ulkonäköä. Olen kerran ollut tämän tyyppisessä leikissä mukana ja siitä ei jäänyt kovinkaan hyvä muisto. Tapahtumasta on aikaa varmaankin viisitoista vuotta, olin silloin vähän yli kolmenkympin ja vielä ujo sanomaan vastaan. Käytin silloin työssäni erästä italialaista kosmetiikkasarjaa, jonka maahantuoja järjesti muutaman asiakkaansa muuttumisleikkiin. Ajatus oli varmaan tehdä meistä maalaishiiristä hienoon Helsingin maailmaan sopivia.
Päivä alkoi maahantuojan omalla esityksellä naiseudesta ja sanattomasta viestinnästä. Minua hän kehoitti lopettamaan kirjojeni kanssa nyhertämisen ja lähtemään viikonloppuisin Helsingin yöelämään tutustumaan julkkiksiin ja potentiaalisiin asiakkaisiin. Seuraavan esityksen piti kampaaja, joka myös laittoin hiuksemme uuteen kuosiin. Se esitys oli ikimuistoinen, hän hoki koko ajan ettei tukkaa saa keittää pas#**sa, tarkoittaen sitä, että saunaan ei saa mennä likaisella tukalla. Kun menee likaisella tukalla saunaan ja hiukset alkaa kostua hiestä, alkaa lika kiehua hiuksen kanssa ja se ei tee ollenkaan hyvää. Varmaan ihan viisas neuvo, mutta olisi mennyt vähemmälläkin perille.
Sitten lähdimme hänen kampaamoonsa, missä hän suunnitteli jokaiselle uudet hiukset. Minun hiuksistani hän sanoi, että ne on niin tylsän väriset, että niitä mahtuu kolmetoista tusinaan. Kolleegaltani hän kysyi onko naapurin navettatyttö saksinut hänen tukkansa. Sitten hiuksiamme alkoi laittaa muutama oppisopimusopiskelija, jotka olivat juuri aloittaneet paikassa. Kampaaja itse katsoi päältä ja piti mielialaa yllä ilkeillä huomautuksilla. Samalla meille tehtiin meikki ja tunsin hyvin tuon maahantuojan palveluksessa olevat maskeeraajan ja yleensä hän teki hyvää työtä. Ilmeisesti yleinen mieliala oli sen verran sekava, että minun kohdalla meikki oli aivan kamala. Näytin ihan Pelle Hermannilta, minullahan on kapeat huulet ja pieni suu, niin nyt se korjattiin kerralla suureksi, ei jäänyt huultenrajauksen ja nenän väliin montaa milliä.
Kampaajalta siirryimme vaateputiikkiin, jossa oli valmiiksi katsottu meille vaatteet. Tässä vaiheessa yksi osallistuja kävi vessassa pesemässä kasvonsa ja lähti pois, niin olisi pitänyt minunkin tehdä. Me tietysti itse maksoimme koko lystin, ainoastaan meikkaus ei maksanut. Tuo vaatekauppa oli todella kallis paikka ja katselin kauhulla hintalappuja. Sielläkin myyjä oli ärsyyntynyt ja kiukkuinen,mhän hermostui ihan vallan, kun yläosani on niin eriparia alaosan kanssa. Mitkään vaatteet, mitä hän oli kuulemma vaivalla valinnut eivät mahtuneet rintojen kohdalta kiinni. Loppujen lopuksi myyjä ja maahantuoja valitsi minulle mustavalkopilkullisen haalarin, joka kiristi rintojen kohdalta. He suuttuivat kumpikin, kun en suostunut sitä ostamaan.
Meitä valokuvattiin sitten tämän muuttumisleikin jälkeen ja täytyy sanoa, että kuvassa oli neljä naista suoraan Reepenbahnilta. Jos olisimme lähteeneet yhdessä yöelämään, niin kuin maahantuoja halusi olisimme viettäneet yön putkassa epäiltynä prostituutiosta. Koko junan matkan takaisin Hämeenlinnaan pelkäsin ettei kukaan tuttu vaan näe minua. Se oli sellainen kokemus muuttumisleikistä etten ikinä halua sitä uudistaa, vielä vuosien jälkeenkin siitä on pahamieli.
Päivä alkoi maahantuojan omalla esityksellä naiseudesta ja sanattomasta viestinnästä. Minua hän kehoitti lopettamaan kirjojeni kanssa nyhertämisen ja lähtemään viikonloppuisin Helsingin yöelämään tutustumaan julkkiksiin ja potentiaalisiin asiakkaisiin. Seuraavan esityksen piti kampaaja, joka myös laittoin hiuksemme uuteen kuosiin. Se esitys oli ikimuistoinen, hän hoki koko ajan ettei tukkaa saa keittää pas#**sa, tarkoittaen sitä, että saunaan ei saa mennä likaisella tukalla. Kun menee likaisella tukalla saunaan ja hiukset alkaa kostua hiestä, alkaa lika kiehua hiuksen kanssa ja se ei tee ollenkaan hyvää. Varmaan ihan viisas neuvo, mutta olisi mennyt vähemmälläkin perille.
Sitten lähdimme hänen kampaamoonsa, missä hän suunnitteli jokaiselle uudet hiukset. Minun hiuksistani hän sanoi, että ne on niin tylsän väriset, että niitä mahtuu kolmetoista tusinaan. Kolleegaltani hän kysyi onko naapurin navettatyttö saksinut hänen tukkansa. Sitten hiuksiamme alkoi laittaa muutama oppisopimusopiskelija, jotka olivat juuri aloittaneet paikassa. Kampaaja itse katsoi päältä ja piti mielialaa yllä ilkeillä huomautuksilla. Samalla meille tehtiin meikki ja tunsin hyvin tuon maahantuojan palveluksessa olevat maskeeraajan ja yleensä hän teki hyvää työtä. Ilmeisesti yleinen mieliala oli sen verran sekava, että minun kohdalla meikki oli aivan kamala. Näytin ihan Pelle Hermannilta, minullahan on kapeat huulet ja pieni suu, niin nyt se korjattiin kerralla suureksi, ei jäänyt huultenrajauksen ja nenän väliin montaa milliä.
Kampaajalta siirryimme vaateputiikkiin, jossa oli valmiiksi katsottu meille vaatteet. Tässä vaiheessa yksi osallistuja kävi vessassa pesemässä kasvonsa ja lähti pois, niin olisi pitänyt minunkin tehdä. Me tietysti itse maksoimme koko lystin, ainoastaan meikkaus ei maksanut. Tuo vaatekauppa oli todella kallis paikka ja katselin kauhulla hintalappuja. Sielläkin myyjä oli ärsyyntynyt ja kiukkuinen,mhän hermostui ihan vallan, kun yläosani on niin eriparia alaosan kanssa. Mitkään vaatteet, mitä hän oli kuulemma vaivalla valinnut eivät mahtuneet rintojen kohdalta kiinni. Loppujen lopuksi myyjä ja maahantuoja valitsi minulle mustavalkopilkullisen haalarin, joka kiristi rintojen kohdalta. He suuttuivat kumpikin, kun en suostunut sitä ostamaan.
Meitä valokuvattiin sitten tämän muuttumisleikin jälkeen ja täytyy sanoa, että kuvassa oli neljä naista suoraan Reepenbahnilta. Jos olisimme lähteeneet yhdessä yöelämään, niin kuin maahantuoja halusi olisimme viettäneet yön putkassa epäiltynä prostituutiosta. Koko junan matkan takaisin Hämeenlinnaan pelkäsin ettei kukaan tuttu vaan näe minua. Se oli sellainen kokemus muuttumisleikistä etten ikinä halua sitä uudistaa, vielä vuosien jälkeenkin siitä on pahamieli.
Kommentit
Lähetä kommentti