On aivan pakko häiritä teitä lukijani, taas tällä harrastuksellani. Olen niin innoissani etten malta olla siitä kirjoittamatta. Minulla on nyt aivan huikea "kirjasaalis" kävin kirjakaupassa ja sitten tein vielä ison tilauksen Antikaan. Nyt on parikymmentä kirjaa odottamassa lukijaansa.
Ehdoton ykkönen mistä aloittaa on tuo Anthony Beavorin Toinen maailmansota. Beavor on ehdoton idolini ja olen lukenut kaikki muut hänen teoksensa paitsi tuota Espanjan sisällissota kirjaa. Senkin vielä kyllä hankin. Anthony Beavor osaa kirjoittaa niin,että maallikokin sen ymmärtää. Hän on ihan ihmeen sujuva kirjoittaja ollakseen kuitenkin brittiupseeri. Tuo Toinen maailmansota kirja on lähes tuhat sivuinen ja samanlaisia tiiliskiviä ovat ollet aikaisemmatkin teokset. Olen lukenut satoja kirjoja Toisen maailmansodan eri vaiheista ja nyt Beavor on laittanut kaikki yksiin kansiin. Luulisi, että tulos olisi lähinnä luetteloita ja numeroita, mutta hän on saanut myös ihmisen äänen kuuluviin. Sehän on minulle tärkeitä, että ymmärrän niiden yksittäisten ihmisten tunnot, jotka ovat joutuneet ihmiskunnan pahimpaan helvettiin eli sotaan. Tämä Beavirin kirja sopii hyvin ihan yleisteokseksi toisesta maailmansodasta sellaisille, jotka eivät asiasta ole kovin kiinnostuneita, mutta haluavat tuntea historiansa. Se on ihan selvä ettei ihminen voi tuntea historiaansa ymmärtämättä toisen maailmansodan vaikutuksia. Käytännön asioista voisin sanoa, että näin paksu kirja pitäisi olla kaksi osainen. Tuhat sivuinen kirja on jo tosi vaikea käsitellä, eikä sitä todellakaan kuljetella lomalukemisena.
Saatte lukea vielä paljon enemmän tästä toisesta maailmansodasta, koska pidän muutaman kesälomapäivän ennen juhannusta ja suuntaan Lontooseen. Saimme taas ihan superhalvat lennot Turusta Lontooseen ja olemme siellä neljä päivää. Ne ovat ihan pyhitetty sotahistorialle, mitään muuta ei ole suunnitelmissakaan. Siellä on neljä kohdetta joissa haluan käydä ja jokaiselle on yksi päivä aikaa. Lontoossa on paras ja laajin toisesta maailmansodasta kertova museo ja olen siellä kerran käynytkin. Silloin olin ystävättäreni seurassa ja se oli hänelle ihan kärsimystä. Olen kiitollinen, että hän uhrasi päivän sinne kanssani, mutta itse yritin käydä paikan läpi tosi nopeasti. Nyt en ole yhtä armollinen miehelleni, joka kuitenkin jonkin verran on itsekin asiasta kiinnostunut. Voin sivusilmällä katsoa mikä on Lontoon muoti ja tyyli tänä kesänä, niin kerron siitäkin sitten juhannuksen jälkeen.
Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...
Juuri luettu Ko. Beevorin kirja. Kirjan sain lahjaksi ja plussana siinä A. Beevorin omistuskirjoitus. Lontoon museot maailmansodista ovat kyllä käymisen arvoisia ja niissä saa kyllä kulumaan päivänkin helposti,mm. Imperial War- ja RAF-museot tosi hulppeita.
VastaaPoistaKiitos kommentistasi!
VastaaPoistaTuosta RAF-museosta en tiedäkkään, missähän päin Lontoota se on?
Olen myös kateudesta vihreä, jos olet saanut Beevorin omistuskirjoitusen kirjaan.
Inkku