Sanonta suutarin lapsilla ei ole kenkiä osuu taas kerran kohdallani naulan kantaan. Olin kolme viikkoa ilman tehokasta kuorinta-ainetta, kun aina unohdin tilata itselleni Multivitamin thermofoliantin. En koskaan ota hyllystä tuotteita itselleni koska ne on tarkoitettu asiakkaita varten ja asiakkaiden tarve menee meillä aina edelle omaa etua. Tilaan aina erikseen itselleni ja Marille tarvitsemamme tuotteet.
Tietysti oli kokemuksena ihan hyvä huomata mitä viisikymppiselle rutikuivalle iholle tapahtuu, kun sen jättää kuorimatta kunnolla. Yleensä käytän kahta kuorivaa tuotetta rinnakkain, vahvempaa Multivitamin thermofoliantia 2-3 kertaa viikossa ja mietoa Daily resurfaceria ( 35kpl 112€ )myös 2-3 kertaa viikossa. Daily Resurfacer hoitotassut ovat kolmivaikutteiset ne kuorii, kosteuttaa ja kiinteyttää. Viime viikollahan olin Lontoossa ja unohdin ottaa mukaan Daily resurfacer pussukat. Jätin siis kolmeksi viikoksi Multivitamin thermofoliantin ja ainakaan viikkoon en käyttänyt Daily resurfaceria.
Tulos tästä laiminlyönnistä oli katastrofaalinen. Minulla ei ole ikinä ollut hikinäppyjä otsalla ja hiusrajassa niin paljon, kuin nyt. Finnejä ei ole ollut kai pariin vuoteen ja nyt tököttää kaksi keskellä poskea. Ihonihan on ollut aina tosi kuiva, mutta ilmeisesti estrogeeni muutokset alkaa näkyä, vaikka muuten hormoonitoiminta on vielä normaali. Kevät on ollut meillä tosi kiireinen ja varmaankin olen touhunnut välillä hikipäässä. Sitten kaiken päälle tuo Lontoon matka jolloin pesuveden laatu muuttuu ja olin pari päivää kaupungilla ilman meikkiä. Senkin huomasin ettei missään tapauksessa pidä olla ilman meikkivoidetta jossain suurkaupungin saasteissa. Ihoni oli jo aika epätasainen ja kirjava viime viikollakin. Juhannuksen pyhinä hermostuin jo ihan vallan, koska ihoni tuntui sormiini tosi näppyläiseltä. Nuo hikinäpyt eivät niinkään näy varsinkaan meikin alta, mutta ne tuntee itse käsiinsä.
Ihoni ongelmat johtuvat seuraavanlaisesta tapahtumasarjasta. Ihoni tuotti tavallista enemmän hikeä ja talia, johtuen kiireestä ja estrogeenin muutoksista. Ihotali ei päässyt huokosista ulos koska ihoni on hyvin kuiva ja kireä. Viisikymppisellä kuivalla iholla myös muodostuu todella paljon kuollutta solukkoa, joka myös jää tukkimaan huokosten suita. Yleensä kuorinta-aineen säännöllinen käyttö on pitänyt huokosten suut puhtaina ja hiki ja tali on päässyt valumaan normaalisti ihon pinnalle mistä se saadaan pesun avulla poistettua. Lontoon saasteinen ilma pääsi vielä kiinnittymään oikein kunnolla hiestä ja talista tahmeaan ihoon. Ilman saasteet myös aiheutti iholla kirjavaa punoittelua.
Tämä oli todella hyvä konkreettinen esimerkki siitä miten tarpeellinen kuorinta on vanhenevalle iholle. Nyt joudun ainakin viikon verran tehohoitamaan ihoani ennen kuin tilanne tasoittuu. Parasta olisi päästä kasvohoitoon, mutta se ei nyt käy koska Mari jää kesälomalle. Kuorin tänään ensimmäisen kerran Multivitamin thermofoliantilta ja ihon olotila parani heti. Huomenaamulla käytän Daily resurfacerin ja taas illalla Multivitamin thermofoliantin. Yöksi laitan Multivitamin power recovery masquen ( 75 ml 68€ )ja sitä käytän joka toinen yö viikon ajan. Ja aina ennen naamion laittoa kuorin Multivitamin thermofoliantilla.
Nyt tuo Multivitamin thermofoliant on tarjouksessa 69€ ja normaalisti se on 81€ koko on 75ml. Tarjous on voimassa kesäkuun loppuun eli vielä ehdit hankkia edullisesti tuon huipputuotteen.
Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...
Kiitos tästä jutusta! Hienoa, että uskallat kertoa omia mokiasi.
VastaaPoistaItse käytän noita Daily resurfacer tassukoita pari kertaa viikossa, enkä ainakaan matkoille koskaan lähde ilman niitä. Ne estää loistavasti näppylät ja iho on paljon tasaisempi. Taidanpa hankkia kaveriksi tuon Multivitamin kuorinnan.
Mira
Kiva, että pidit jutusta. Kuorinta-aineiden teho on aivan silminnähtävä, parin kuorinta kerran jälkeen hikinäpyt on lähes kaikki pois.
VastaaPoistaHarmillista muuten, että tuo kirjoittamani juttu on tullut tuollaisena tasapaksuna pötkönä. Kirjoitin sen Ipadilla ja siinä oli kyllä kappale jako sitä tehdessäni. Jostain syystä välit on jääneet pois ja juttu on paljon hankalampi lukea noin.
Inkku