Siirry pääsisältöön

Kasvohoito vai kauneuskirurgiaa

Kosmetologin ja plastiikkakirurgin työt eivät missään tapauksessa ole toistensa vastakohtia, vaan tukevat toinen toistaan. Toivottavasti en ole antanut liian jyrkkää kuvaa suhteestani kauneuskirurgiaan, koska en mitenkään sitä vastusta. Varmaan itsekin joskus menen silmäluomileikkaukseen ja ehkä johonkin muuhunkin korjaukseen. Usein vain tuo kauneuskirurgia menee överiksi, tehdään liian suuria muutoksia ja ihmisen ulkonäkö muuttuu täysin. Kasvojen liikkuminen muuttuu ja kasvoista tulee ilmeetön naamio. Botox korostaa tätä liikkumattomuutta, koska se halvaannuttaa lihakset. Valitettavan usein näkee, että leikkaus on tehty, mutta se ei todellakaan nuorenna eikä paranna ulkonäköä. Botoxin ja Restylanen käyttöä suosittelisin varomaan koska kukaan ei vielä tiedä mitä ne elimistölle tekee vuosien kuluessa. Minun mielestäni ihminen saa vanheta, mutta olisi kiva jos näyttäisi hyvältä ja nuorekkaalta oman ikäiseltään.

Se on mielenkiintoinen asia, että kauneuskirurgiaa käyttävät ihmiset eivät juurikaan käy kosmetologilla. Omissa asiakkaissani on alle kymmenen ihmistä joille on tehty facelifting. Yleensä asiakkaani ovat käyneet silmäluomileikkauksessa ja heitä onkin useita, koska monelle se on ollut ihan pakollinen jo näkökyvynkin takia. Näen paljon ihmisiä koulutus ja kokousreissuillani ja usein pistän merkille, että jonkun kasvot on aivan selvästi leikattu ja tosi rankalla kädellä. Heillä iho ei ole koskaan kovinkaan hyvässä kunnossa. Ihon hoitamattomuus korostuu, kun kasvoleikkauksen huomaa selvästi. Joillakin näkee aivan överiksi menneitä huultentäytteitä, mutta itse iho voi olla tosi huonossa kunnossa. En koskaan ole oikein ymmärtänyt tätä seikkaa, miksi ei kosmetologilta haeta kaikkea mahdollista apua ja sitten vasta siirrytä kirurgiaan. Tämä on varmastikkin ihan suomalainen tapa, koska en ole matkoillani koskaan törmännyt moiseen.

Selitän asiaa sillä, että on sen tyyppisiä ihmisiä jotka haluavat, että asiat tapahtuvat nopeasti. Kasvohoidothan on vanhenemista hidastavia ja niitä tarvitsee tehdä monien vuosien ajan. Ihminen joka haluaa suuren muutoksen heti ei sitä kasvohoidosta saa. Sen kuitenkin näen asiakkaillani, että ketkä ovat kolmekymmentävuotta hoitaneet itseään ovat seitsemänkymppisinä takuulla 10-15 vuotta nuoremman näköisiä, kun hoitamattomat ikäisensä. Nykyisellä Nanolift hoidolla ja tehokkailla kotihoitotuotteilla saadaan puolen vuoden säännöllisellä hoidolla ainakin kymmenen vuotta iästä pois kenellä hyvänsä. Siis jos aloitetaan tilanteesta ettei kasvohoitoja ole juurikaan tehty. Rahaa siihen menee puolessa vuodessa noin parisen tuhatta, mutta sillä hinnalla kirurgilta ei saa vielä juuri mitään. Botox-piikkeihin uppoaa vuodessa hyvinkin viitisen tonnia vuodessa ja niiden turvallisuudesta ei ole takeita.

Toivoisin, että entistä useampi ihminen kartottaisi ensin kosmetologin palvelut ennen, kuin menee kirurgin puheille. En toivo sitä uusien asiakkaiden ja rahan takia vaan siksi, että kosmetologi ei vaaranna kenenkään terveyttä.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kenraali ja talousnero Rudolf Walden

Syksyn aikana olen lukenut monia kenraalien elämäkertoja ja ihan ihmettelen mikis en ole aikaisemmin kiinnittänyt enempää huomiota Rudolf Waldeniin. Onkohan niin, että hän on ollut niin voimakkaasti mukana kaikissa Suomen sodan vaiheissa, että hän on jo itsestään selvyys. Mielestäni hän on vaikuttanut Suomen sotimiseen ja torjuntavoittoon ihan yhtä paljon, kuin Mannerheim. Rudolf Walden syntyi Helsingissä 1878 suomenruotsalaiseen pikkuporvarisperheeseen. Rudolf oli ongelmaoppilas koulussa ja ei kunnolla selvinnyt luokaltaan. Vanhemmat päättivät lähettää hänet Haminan kadettikouluun. Se oli aivan oikea päätös, koska kadettikoulussa Rudolfin lahjakkuudet pääsi esiin. Hän oli luonnon lahjakkuus matematiikassa ja sotataktiikassa, nuoresta iästä huolimatta hän oli poikkeuksellisen looginen ja hyvä organisoija. Nopea oppisena, ahkera ja älykkäänä poikana hän oli luokkansa parhainmistoa. Kadettikoulun päätyttyä vuonna 1900 Walden halusi Suomen Kaartin palvelukseen, eikä Venäjälle ja niin se...

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Rasvaluomien jäädytys eli kryohoito

Nyt olen perehtynyt ja harjoitellut kryohoitoa , jolla voidaan poistaa varsiluomia eli fibroomia ja rasvaluomia (keratosis seborrhoica). Olen erittäin innostunut menetelmästä, koska nyt voin auttaa monia asiakkaitani. Kryohoito on vanha menetelmä Kysymys ei ole mistään uudesta hoitotavasta, vaan lähes kolmekymmentä vuotta käytössä olleesta menetelmästä, mutta minulla se on uusi. Jäädyttämistä on lääketieteessä käytetty jo viisikymmentä vuotta ja kosmetologien käyttöön se tuli 90-luvulla.  Lääketieteessä käytetään -110-200 asteista hiilihappolunta tai nestemäistä typpeä ja kosmetologi käyttää -80 asteista nestemäistä typpeä ja typpioksidia. Ihotautilääkärit hoitavat jäädyttämällä aurinkokeratoosia ja ihosyövän esiasteita. Kosmetologi hoitaa terveen ihosolukon muodostamia varsi- ja rasvaluomia. Olen yli neljäkymmentä vuotta käsitellyt ihmisen ihoa ja katson jokaista hoitoa aloittaessani onko iho terve vai olisiko jossain kohtaa solumuutoksia. Luotan itseeni täysin, että erotan hyvin ...