Siirry pääsisältöön

Ripsiseerumin käyttökokemuksia

Nyt se on todistettu, että tuo Enourmous Lash  (98€)ripsiseerumi toimii käytännössäkin. Olen itse käyttänyt sitä yli kuukauden ja viime viikolla minulla oli kasvohoidossa pari asiakasta jotka ovat myös käyttäneet sitä useita viikkoja.  Oma kokemukseni on, että ripsissäni on selvästi tapahtunut muutosta. On vähän vaikea sanoa ovatko ne pidentyneet, vai vahvistuneet, mutta joka tapauksessa ne on parantuneet. Ehkä niissä on tapahtunut vähän kumpaakin. Ripsivärin kanssa ne näyttävät selvästi paremmilta, kuin aiemmin.

Kumpikin asiakkaani, joita hoidin viime viikolla oli ihan täpinöissään, että katso nyt miten paljon ripset ovat kasvaneet. Heidän ripsissään näin selvästi, että ne oli kasvaneet pituutta. Ei vielä paljoa, mutta selvästi oli tullut hentoa pituutta lisää. Tosin he eivät olleet käyttäneet, kun korkeintaan viisi viikkoa eli tuloksia on vielä paljon odotettavissa. Kumpikin asiakas sanoi, että eivät ole muistaneet käyttää ripsiseerumia säännöllisesti ihan kahta kertaa päivässä. Minultakin se helposti unohtuu aamuisin, vaikka aina iltapesun yhteydessä sen muistankin. Se on kuitenkin auttanut, vaikka sitä on käytetty harvemmin kuin on suositeltu. Varmaankin, jos olisimme käyttäneet sitä sen kaksi kertaa päivässä, niin tulos olisi vielä parempi.

Ensin alkuun en meinannut millään oppia laittamaan sitä tarpeeksi vähän. Ensimmäisinä iltoina selvästi huomasin, että sitä valui silmiini. Se ei kirvellyt yhtään, vaan silmiin tuli öljyinen kalvo. Sitten, kun aloin laittamaan sitä tarpeeksi paljon ripsirajan yläpuolelle ja tarpeeksi vähän kerralla, niin mitään ongelmia ei ole ollut. Se kannattaa levittää pari milliä ripsirajan yläpuolelle, mistä se sitten valuu karvatuppiin. Ensiksi myös mietin, että tuote on aika kallis, mutta nyt olen ymmärtänyt ettei niin ole. Tuo pieni pullollinen riittää ainakin puolen vuoden käyttöön. Jos siis ostan kaksi pulloa Enourmous Lashia vuodessa ja maksan niistä 196€ ja saan upeat pitkät, kauniit ripset niin se on aika pieni hinta. Ripsien pidennyksiin verrattuna hinta on ihan mitätön ja ripsien pidennykset vaan tuhoavat ripsiä pidemmän päälle ja Enourmous Lash hoitaa.

Ainoa haittapuoli on se, että ripsiseerumi ei auta, jos se seisoo vain kylpyhuoneen hyllyllä. Sitä on myös säännöllisesti käytettävä.

PS: Jos haluatte tilata Enourmous Lashia ja se ei ole vielä verkkokaupan valikoimissa, niin laittakaa viestä sähköpostilla info@kauneushoitolainkeri.fi.

Kommentit

  1. Anonyymi13:52

    Allekirjoitan kyllä tämän jutun!

    Olen käyttänyt ripsiseerumia kuukauden verran ja ripseni ovat kasvaneet ihan yllättävästi. Se on myös niin helppo käyttää, että kaltaiseni laiskimuskin sen viitsii laittaa. En olisi uskonut, että tälläinen ihmeaine vielä löytyy, et töpöripseni kasvaa.

    Tuulia

    VastaaPoista
  2. Anonyymi11:40

    Kiitos Inkeri hyvästä blogistasi!
    Kävin juhannusta ennen teillä ostoksilla ja ostin tuon Enourmous lash ripsienhoitoaineen ja YB ripsivärin. Olen todella tyytyväinen!
    Yli viisikymppisenä naisena en paljoakaan viitsi meikkituotteiden kanssa turhaan pelailla, mutta ripsiseerumi on tosi helppo käyttää. Ehkä ripseni oli jotenkin myös kuivat, koska jo parin viikon käytön jälkeen ne oli paljon paremmat. Nyt, kun olen jo yli kuukauden käyttänyt seerumia, niin aivan selvästi ripseni on pidemmät ja vielä tässä iässä:). Tosin tuo ripsivärikin on niin hyvin tuuheuttava ja pidentävä, että sillä saa tosi hyvät ripset ja ennen kaikkea se lähtee kunnolla pois.

    Pirkko L.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kenraali ja talousnero Rudolf Walden

Syksyn aikana olen lukenut monia kenraalien elämäkertoja ja ihan ihmettelen mikis en ole aikaisemmin kiinnittänyt enempää huomiota Rudolf Waldeniin. Onkohan niin, että hän on ollut niin voimakkaasti mukana kaikissa Suomen sodan vaiheissa, että hän on jo itsestään selvyys. Mielestäni hän on vaikuttanut Suomen sotimiseen ja torjuntavoittoon ihan yhtä paljon, kuin Mannerheim. Rudolf Walden syntyi Helsingissä 1878 suomenruotsalaiseen pikkuporvarisperheeseen. Rudolf oli ongelmaoppilas koulussa ja ei kunnolla selvinnyt luokaltaan. Vanhemmat päättivät lähettää hänet Haminan kadettikouluun. Se oli aivan oikea päätös, koska kadettikoulussa Rudolfin lahjakkuudet pääsi esiin. Hän oli luonnon lahjakkuus matematiikassa ja sotataktiikassa, nuoresta iästä huolimatta hän oli poikkeuksellisen looginen ja hyvä organisoija. Nopea oppisena, ahkera ja älykkäänä poikana hän oli luokkansa parhainmistoa. Kadettikoulun päätyttyä vuonna 1900 Walden halusi Suomen Kaartin palvelukseen, eikä Venäjälle ja niin se...

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Rasvaluomien jäädytys eli kryohoito

Nyt olen perehtynyt ja harjoitellut kryohoitoa , jolla voidaan poistaa varsiluomia eli fibroomia ja rasvaluomia (keratosis seborrhoica). Olen erittäin innostunut menetelmästä, koska nyt voin auttaa monia asiakkaitani. Kryohoito on vanha menetelmä Kysymys ei ole mistään uudesta hoitotavasta, vaan lähes kolmekymmentä vuotta käytössä olleesta menetelmästä, mutta minulla se on uusi. Jäädyttämistä on lääketieteessä käytetty jo viisikymmentä vuotta ja kosmetologien käyttöön se tuli 90-luvulla.  Lääketieteessä käytetään -110-200 asteista hiilihappolunta tai nestemäistä typpeä ja kosmetologi käyttää -80 asteista nestemäistä typpeä ja typpioksidia. Ihotautilääkärit hoitavat jäädyttämällä aurinkokeratoosia ja ihosyövän esiasteita. Kosmetologi hoitaa terveen ihosolukon muodostamia varsi- ja rasvaluomia. Olen yli neljäkymmentä vuotta käsitellyt ihmisen ihoa ja katson jokaista hoitoa aloittaessani onko iho terve vai olisiko jossain kohtaa solumuutoksia. Luotan itseeni täysin, että erotan hyvin ...