Siirry pääsisältöön

Paluu arkeen näkyy ihossakin

Suurin osa asiakkaistani ovat olleet työssä jo monta viikkoa kesäloman jälkeen. Nyt huomioni onkin kiinnittynyt siihen miten erilainen ihmisen iho on loma-aikaan, kuin työelämässä ja arjessa. Iho on elimistömme stressialtein osa, se reagoi huomattavasti ennen, kuin alkaa vatsakivut ja päänsäryt.

Moni vakioasiakkaani kävi kesälomansa lopussa kasvohoidossa, jotta iho saatiin työelämäkuntoon. Seuraavan kasvohoidon ajankohta on nyt ja näiden kahden tilanteen välillä on suuri ero. Kesäloman loppupuolella monen iho oli selvästi erilainen, kuin muulloin. Se oli jotenkin tasapainoisempi ei liian kuiva eikä rasvainen, pintaverisuonia, tai punoitusta ei näkynyt. Nyt, kun työelämää on takana jo monta viikkoa ihon tilanne on ihan toisenlainen. Monelle tulee punoittavia näppyjä ja pikkufinnejä, couperoottisuus ja punoittelu näkyy selvästi. Ihosta voisi sanoa, että se on hermostuneen tuntuinen. Iho heijastelee aina ihmisen olotilaa ja varmaan jokainen työelämässä oleva kokee jonkinlaista kiirettä ja stressiä. Sen ei tarvitse olla mitenkään voimakasta, tai hälyttävää, mutta se vaan näkyy ihossa. Ehkä verenpaine reagoi tähän olotilaan, mutta sitähän emme koko ajan seuraa.

On helppoa sanoa, että ei saa stressaantua siitä ihokin kärsii. Ihminen ei aina voi edes mitään stressille, jos perheessä joku on vakavasti sairas, tai työttömyys uhkaa, niin se stressaa aivan varmasti. Siitä ei enää pidä ottaa stressiä, että kaikki näkyy ihossa. Tietysti kannattaa pysähtyä miettimään kuinka vakavaa stressi on ja mistä se johtuu. Onhan se jonkunlainen varoitus, että epämukava olotila näkyy ihossa. Kuitenkin sitä stressaantunutta ihoa kannattaa hoitaa, että tilanne tasapainottuu. Hyvä tasapainoittaja on kuorinta ja naamio, se on myös hellivä kasvohoito kotona. Itsensä hoitamiseen kannattaa pysähtyä, laittaa kynttilät palamaan ja hyvää musiikkia soimaan.

Ensin kannattaa kuoria Multivitamin Thermofoliantilla ( 75ml 81€)  ja sitten laittaa Multivitamiini naamio( 75ml 68€). Tietysti kasvohoito myös tasapainottaa ihoa ja vähentää muutenkin stressin määrää. Kasvohoito on tosi kokonaisvaltainen hoito ihmiselle, ei varmaankaan toista niin monipuolisesti hyvinvointiin vaikuttavaa asia olekkaan.

Kommentit

  1. Anonyymi20:30

    Minulla tuntuu olevan joka syksy ongelmia stressin kanssa ja ihoni käyttäytyy ihan keljusti. Onneksi olen parina viime vuotena ollut teidän hoitolan asiakas ja kiitos vaan asiantuntevasta avusta. Toisaalta tuntuu, että jo pysähtyminen kasvohoitoon ja asiallinen keskustelu ihon tilanteesta rauhoittaa. Meinaan tosi helposti alkaa nyppiä ja "ylihoitaa" ihoani, kun se alkaa reagoimaan. Nyt ja viime syksynä oli hyvä apu, kun otin käyttöön daily resurfacer tassukat ( vai miksi niitä sanoitkaa). Ne poistaa ryhelmäistä näppylää ja ovat tosi helppoja käyttää. Usein myös rintakehäni reagoi näpyillä, niin ne tassukat on helppo käyttää siihenkin. Nyt viimeksi ostin Ultra calming mistin ja olen oikein tyytyväinen. Sen kun suihkauttaa, niin kirvely ja punoittelu laantuu.

    T.K

    VastaaPoista
  2. Inkeri Valtonen16:24

    Kiva, että olet ollut tyytyväinen neuvoihimme ja kerrot omia kokemuksiasi muillekin kokeiltavaksi.
    Olet ihan oikeassa, että nuo Daily Resurfacer hoitotassut ovat myös hyviä rauhoittamaan ihon poikkeustilaa. Ne kuorii ja puhdistaa, mutta kuitenkin kosteuttavat ja rauhoittavat. Kannattaa huomioida, että ne ovta nyt tarjouksessa 89€ pakkaus, norm.hinta 112€.

    Inkeri

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kenraali ja talousnero Rudolf Walden

Syksyn aikana olen lukenut monia kenraalien elämäkertoja ja ihan ihmettelen mikis en ole aikaisemmin kiinnittänyt enempää huomiota Rudolf Waldeniin. Onkohan niin, että hän on ollut niin voimakkaasti mukana kaikissa Suomen sodan vaiheissa, että hän on jo itsestään selvyys. Mielestäni hän on vaikuttanut Suomen sotimiseen ja torjuntavoittoon ihan yhtä paljon, kuin Mannerheim. Rudolf Walden syntyi Helsingissä 1878 suomenruotsalaiseen pikkuporvarisperheeseen. Rudolf oli ongelmaoppilas koulussa ja ei kunnolla selvinnyt luokaltaan. Vanhemmat päättivät lähettää hänet Haminan kadettikouluun. Se oli aivan oikea päätös, koska kadettikoulussa Rudolfin lahjakkuudet pääsi esiin. Hän oli luonnon lahjakkuus matematiikassa ja sotataktiikassa, nuoresta iästä huolimatta hän oli poikkeuksellisen looginen ja hyvä organisoija. Nopea oppisena, ahkera ja älykkäänä poikana hän oli luokkansa parhainmistoa. Kadettikoulun päätyttyä vuonna 1900 Walden halusi Suomen Kaartin palvelukseen, eikä Venäjälle ja niin se...

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Rasvaluomien jäädytys eli kryohoito

Nyt olen perehtynyt ja harjoitellut kryohoitoa , jolla voidaan poistaa varsiluomia eli fibroomia ja rasvaluomia (keratosis seborrhoica). Olen erittäin innostunut menetelmästä, koska nyt voin auttaa monia asiakkaitani. Kryohoito on vanha menetelmä Kysymys ei ole mistään uudesta hoitotavasta, vaan lähes kolmekymmentä vuotta käytössä olleesta menetelmästä, mutta minulla se on uusi. Jäädyttämistä on lääketieteessä käytetty jo viisikymmentä vuotta ja kosmetologien käyttöön se tuli 90-luvulla.  Lääketieteessä käytetään -110-200 asteista hiilihappolunta tai nestemäistä typpeä ja kosmetologi käyttää -80 asteista nestemäistä typpeä ja typpioksidia. Ihotautilääkärit hoitavat jäädyttämällä aurinkokeratoosia ja ihosyövän esiasteita. Kosmetologi hoitaa terveen ihosolukon muodostamia varsi- ja rasvaluomia. Olen yli neljäkymmentä vuotta käsitellyt ihmisen ihoa ja katson jokaista hoitoa aloittaessani onko iho terve vai olisiko jossain kohtaa solumuutoksia. Luotan itseeni täysin, että erotan hyvin ...