On pakko jatkaa tuota eilisen päivän postausta, kun tuo Lieko Zachovalova nostaa mieleen itselleni erittäin merkittävän jutun. Olen tarinan kertonut jo Hämeen Sanomien blogissani Yrittäjän ajatuksia, mutta kerron sen taas uudestaan. Ehkä tämä tapahtuma on syynä siihen, että sotahistoriasta tuli intohimoni.
Tsekkoslovakian kansannousu nimeltään Prahan kevät alkoi syksyllä 1968. Olin silloin seitsemän vanha ja aloitin koulun. Koulut alkoivat vasta syyskuun alussa ja olin elokuussa vielä kotona päivät mummuni kanssa. Vanhassa hämäläisessä pienviljelijä perheessä uutiset kuunneltiin joka tunnin välein ja maailman tapahtumia seurattiin erittäin aktiivisesti. Meillä oli myös TV ja uutiset katsottiin sieltäkin ensimmäisenä. Olin varmaan aistinut sodan kokeneiden isovanhempieni olleen jotenkin huolissaan maailman tapahtumista. Tsekkoslovakian kansa pyrki vapautteen ja pois Neuvostoliiton valvonnasta.
Sitten koitti se kauhun päivä, kun Varsovan liiton joukot saapuivat rajan yli Prahan keskustaan. Muistan aina sen päivän, kun olimme aamupäivällä mummun kanssa kaksin kotona ja pappa oli metsätöissä hän oli metsuri ammatiltaan. Uutisista kuului Lieko Zachovalovan määrätietoinen ääni kertoen miten Neuvostomielisen Varsovan liiton joukkojen tankit saapuivat Prahan pääaukiolle. Hän yritti kertoa, että radioasemaa vallattiin ja taistelut läheni. Puhe alkoi katkeilemaan, kuului välillä saksaa ja englantia, kun Zachovalova yritti huutaa ja komentaa, että linja pysyisi auki. Se ei auttanut. Liekon ääni katosi vinkumiseen ja rätinään. Muistan ikuisesti miten hätääntyneenä mummuni yritti etsiä radioasemaa, että puhe jatkuisi. Se ei jatkunut. Neuvostoliitto katkaisi Tsekkoslovakian yhteyden ulkomaailmaan.
Vaistosin mummuni olevan todella hermostunut ja odotimme pappaa kiihkeästi kotiin. Pappa kuunteli otsa rypyssä, kun mummu alkoi selostamaan mitä uutisissa oli. He kävivät huolestunutta keskustelua miten Suomen käy tässä tilanteessa. Varsovan liiton joukkojen ollessa liikkeellä myös Suomen itsenäisyys voisi olla vaarassa. Illan TV uutisissa oli kuvia tankeista ja räjähdyksistä ja lapsen järjellä ymmärsin perheeni olevan surullisia, että Prahan kevään kansan nousu kukistettiin.
Nyt aikuisena olen lukenut monia muistelmia kyseiseltä ajalta ja tiedän, että jo viisikymmentä luvulla murskattiin Itä-Saksan ja Unkarin kansannousut. Mauno Koivisto kertoo muistelmissaan tuon saman päivän aamusta mitä minäkin muistelen. Koivisto on kahdeksan vuotta vanhempi, kuin isovanhempani, mutta sodan kokenut mies hänkin. Koivisto oli virkamieshallituksen pääministeri 1968 ja asui Kesärannassa, niin kuin pääministerit nytkin. Hän oli saanut soiton presidentin linnasta aamulla noin kuuden aikaan. Kekkonen kutsui häntä neuvotteluun miten suhtautua Neuvostoliiton liikehdintään. Koivisto oli lähtenyt ajamaan omalla autolla Helsingin keskustaan. Hän kertoi silloin itkeneessä koko ajomatkan, että hänen oli pakko pysähtyä linja-autopysäkille pyyhkimään silmiään.
Paljon on maailma muuttunut näiden tapahtumien jälkeen. Sodat ja verenvuodatus ei ole kuitenkaan loppunut. Aina on sortajia ja sorrettuja.
Tsekkoslovakian kansannousu nimeltään Prahan kevät alkoi syksyllä 1968. Olin silloin seitsemän vanha ja aloitin koulun. Koulut alkoivat vasta syyskuun alussa ja olin elokuussa vielä kotona päivät mummuni kanssa. Vanhassa hämäläisessä pienviljelijä perheessä uutiset kuunneltiin joka tunnin välein ja maailman tapahtumia seurattiin erittäin aktiivisesti. Meillä oli myös TV ja uutiset katsottiin sieltäkin ensimmäisenä. Olin varmaan aistinut sodan kokeneiden isovanhempieni olleen jotenkin huolissaan maailman tapahtumista. Tsekkoslovakian kansa pyrki vapautteen ja pois Neuvostoliiton valvonnasta.
Sitten koitti se kauhun päivä, kun Varsovan liiton joukot saapuivat rajan yli Prahan keskustaan. Muistan aina sen päivän, kun olimme aamupäivällä mummun kanssa kaksin kotona ja pappa oli metsätöissä hän oli metsuri ammatiltaan. Uutisista kuului Lieko Zachovalovan määrätietoinen ääni kertoen miten Neuvostomielisen Varsovan liiton joukkojen tankit saapuivat Prahan pääaukiolle. Hän yritti kertoa, että radioasemaa vallattiin ja taistelut läheni. Puhe alkoi katkeilemaan, kuului välillä saksaa ja englantia, kun Zachovalova yritti huutaa ja komentaa, että linja pysyisi auki. Se ei auttanut. Liekon ääni katosi vinkumiseen ja rätinään. Muistan ikuisesti miten hätääntyneenä mummuni yritti etsiä radioasemaa, että puhe jatkuisi. Se ei jatkunut. Neuvostoliitto katkaisi Tsekkoslovakian yhteyden ulkomaailmaan.
Vaistosin mummuni olevan todella hermostunut ja odotimme pappaa kiihkeästi kotiin. Pappa kuunteli otsa rypyssä, kun mummu alkoi selostamaan mitä uutisissa oli. He kävivät huolestunutta keskustelua miten Suomen käy tässä tilanteessa. Varsovan liiton joukkojen ollessa liikkeellä myös Suomen itsenäisyys voisi olla vaarassa. Illan TV uutisissa oli kuvia tankeista ja räjähdyksistä ja lapsen järjellä ymmärsin perheeni olevan surullisia, että Prahan kevään kansan nousu kukistettiin.
Nyt aikuisena olen lukenut monia muistelmia kyseiseltä ajalta ja tiedän, että jo viisikymmentä luvulla murskattiin Itä-Saksan ja Unkarin kansannousut. Mauno Koivisto kertoo muistelmissaan tuon saman päivän aamusta mitä minäkin muistelen. Koivisto on kahdeksan vuotta vanhempi, kuin isovanhempani, mutta sodan kokenut mies hänkin. Koivisto oli virkamieshallituksen pääministeri 1968 ja asui Kesärannassa, niin kuin pääministerit nytkin. Hän oli saanut soiton presidentin linnasta aamulla noin kuuden aikaan. Kekkonen kutsui häntä neuvotteluun miten suhtautua Neuvostoliiton liikehdintään. Koivisto oli lähtenyt ajamaan omalla autolla Helsingin keskustaan. Hän kertoi silloin itkeneessä koko ajomatkan, että hänen oli pakko pysähtyä linja-autopysäkille pyyhkimään silmiään.
Paljon on maailma muuttunut näiden tapahtumien jälkeen. Sodat ja verenvuodatus ei ole kuitenkaan loppunut. Aina on sortajia ja sorrettuja.
Hieno muistelu, Inkeri. Niin lähellä nämä tapahtumat ajallisesti ja maantieteellisesti ja kuitenkin niin kaukana tästä nykyisestä elämänmenosta. - Välillä mietin, että säästyyköhän minun sukupolveni Eurooppa vastaavalta tai joltain vielä pahemmalta.
VastaaPoistaMitä enemmän ikää tulee sitä paremmin osaa suhteuttaa miten lyhyt aika tästä erilaisesta Neuvostoliiton hallitsemasta Euroopasta on. Nyt vasta pystyn ymmärtämään isovanhempieni huolen, kun olen saman ikäinen suurin piirtein, kun he vuonna 1968. Silloin oli sodasta kulunut vasta reilut parikymmnetävuotta ja se oli heidän mielessään aivan hyvin. Muistanhan minäkin parinkymmenen vuoden takaiset tapahtumat aivan hyvin, saati sitten jos muistoissa olisi sota, joka kosketti kaikkia tosi rajusti.
VastaaPoistaVaikea on ennustaa miten tulevaisuus menee, mutta olen yrittänyt siihen paljon perehtyä. Uskoisin, että Lähi-idän sota alkaa, vaan leviämään. Iran käyttää vielä ydinasettaan eivät he sitä turhaan rakenna. Ylipäätänsä uskon sota on todennäköisempi, kuin Euroopan talouden aiheuttama konflikti. Ääri-islamistit nostavat kannatustaan koko ajan ja siitä ei ole loppua näkyvissä. Venäjä on entistä enemmän vaa'ankieli asemassa Nato-maiden ja islamistien välissä. Venäjällä on suuri vaikutusvalta monessa muslimivaltiossa, koska moni heistä kannatti kommunistmia Neuvostoliiton aikana.
Tästäkin voisin "filosovoida" vaikka kuinka kauan, mutta se ei oikein sovi kauneushoitolan blogiin.
Inkku
Luin tuon juttuni uudestaan ja pitää näin kommentissa korjata siinä oleva virhe. En jostain syystä pääse Ipadista sitä muuten korjaamaan.
VastaaPoistaMauno Koivisto on kahdeksan vuotta nuorempi, kuin isovanhempani eikä vanhempi. Isovanhempani olivat syntyneet 1915 ja täyttäisivät 98v, jos vielä eläisivät. Koivisto on syntynyt 1923 ja täyttää tänä vuonna 90.
Oma pappani oli sen verran vanhempi, että hän ehti käymään armeijan hyvissä ajoin ennen sotaa ja sai lääkintämieskoulutuksen. Hänhän oli 24v., kun talvisota alkoi ja soti siis täysimääräisesti koko viisi vuotta. Koivisto ei vielä ehtinyt talvisotaan, enkä nyt ole ihan varma ehtikö hän jo mukaan hyökkäysvaiheeseen kesällä 1941. Ilmeisesti ei. Olen kyllä kaikki hänen kirjansakin lukenut, mutta ihan kaikki elämän vaiheet eivät ole pysynyt muistissani.
Inkku