Olen kertonut Neuvostoliiton tapahtumista jo moneen kertaan, mutta vielä pitää kirjoittaa lisää. Neuvostoliiton historiassa on tapahtunut, niin monia kummallisia vaiheita, että aina kun niistä luen ne jää pohdituttamaan minua. Olen taas lukenut useita kirjoja jotka sivuavat kommunismia ja varsinkin Stalinin ajan Neuvostoliittoa. Se kiinnostaa minua siksikin, että Neuvostoliitto on ollut todellisuutta minun elin aikanani. Perustin yritykseni vuonna 1980 ja ehdin olla yrittäjänäkin kymmenisen vuotta ennen, kuin Neuvostoliitto hajosi.
Päällimmäisenä minulla on tunne, että koko venäläinen yhteiskunta täytyy olla edelleenkin erittäin traumatisoitunut, koska Neuvostoliiton ajoista ei ole pitkää aikaa. Miten ihmeessä ihmiset kestivät ja myös suostuivat Stalinin terroriin. Siinä jää ihmetyttämään sama joukkotaantuma, mikä tapahtui juutalaistenkin vainoissa samaan aikaan Saksassa. Vain pieni ryhmä pisti vastaan, tai pelasti itsensä. Koko Stalinin vallassaoloaika oli täynnä pelkoa ja terroria, mutta varsinainen suuri puhdistus osui vuosiin 1936-1938. Silloin 1,5 miljoonaa ihmistä joutui vankileireille ja harva heistä palasi. Suurin osa teloitettiin jo näinä vuosina.
Luen kirjaa minkä nimi on Kuiskaajat ja siinä on tarinoita siitä miten perheet ja yksilöt kestivät sen, kun joku perheestä, vain hävisi. Vuosien 1936-38 terrori kosketti lähes kaikkia perheitä Neuvostoliitossa. Jokaiselta hävisi, joku läheinen, tai ainakin naapuri, tai muuten tuttu. Tuon kirjan nimi Kuiskaajat on varsin kuvaava, koska kaikki puhuttiin kuiskaamalla. Oli kahdenlaista kuiskaamista, ensin kukaan ei uskaltana paljastaa omia mielipiteitään, kuin salaa ja kuiskaamalla. Toiseksi oli ne kuiskaajat, jotka kävivät kantelemassa NKVD:n agenteille ihmisten tekemisistä. Suurin osa näistä paljastuksia tekevistä kuiskaajista oli yhtälailla terrorin uhreja. Heitä yleensä kiristettiin sillä, että heidät itsensä pidätetään elleivät he vakoile muita.
On aivan uskomatonta, että yli satamiljoonainen kansa pystytään näin vaientamaan. Suurin syy oli se, että he olivat niin kommunistipropagandan vallassa, että he uskoivat Stalinin oikeudenmukaisuuteen. Suurin osa ei lähtenyt pakoon, koska luuli, että järjestelmä on oikeassa ja ne ketkä pidätettiin olivat todella vihollisia. Sitten, kun pidätys koski heitä itseään he luulivat sitä erehdykseksi ja uskoivat asioiden oikenevan. Valitettavasti heidät ammuttiin ennen, kuin mitään muuta tapahtui. Neuvostoliitossa oli tuhansia orpoja, joiden vanhemmat tapettiin puhdistuksissa ja he itse kasvoivat lastenkodeissa. Ne lapset ovat tämän hetken kahdeksankymppisiä ja vieneet omaa traumaansa eteenpäin nykysukupolveen.
Todella mini näistä terrorin uhrien läheisistä joutui pitämään kaiken sisällään, koko Neuvostoliiton olemassaoloajan. Vasta, kun Neuvostoliitto hajosi, niin asioista uskallettiin puhua. Oli paljon ihmisiä joiden aviopuolisotkaan eivät tienneet puolisonsa menneisyydestä. Suurin osa ei koskaan uskaltanut kertoa kenellekään, että esimerkiksi omat vanhemmat kuoli Stalinin puhdistuksissa. Ihminen on todella monimutkainen olento oman pahuutensa, mutta myös oman kestokykynsä vuoksi.
Päällimmäisenä minulla on tunne, että koko venäläinen yhteiskunta täytyy olla edelleenkin erittäin traumatisoitunut, koska Neuvostoliiton ajoista ei ole pitkää aikaa. Miten ihmeessä ihmiset kestivät ja myös suostuivat Stalinin terroriin. Siinä jää ihmetyttämään sama joukkotaantuma, mikä tapahtui juutalaistenkin vainoissa samaan aikaan Saksassa. Vain pieni ryhmä pisti vastaan, tai pelasti itsensä. Koko Stalinin vallassaoloaika oli täynnä pelkoa ja terroria, mutta varsinainen suuri puhdistus osui vuosiin 1936-1938. Silloin 1,5 miljoonaa ihmistä joutui vankileireille ja harva heistä palasi. Suurin osa teloitettiin jo näinä vuosina.
Luen kirjaa minkä nimi on Kuiskaajat ja siinä on tarinoita siitä miten perheet ja yksilöt kestivät sen, kun joku perheestä, vain hävisi. Vuosien 1936-38 terrori kosketti lähes kaikkia perheitä Neuvostoliitossa. Jokaiselta hävisi, joku läheinen, tai ainakin naapuri, tai muuten tuttu. Tuon kirjan nimi Kuiskaajat on varsin kuvaava, koska kaikki puhuttiin kuiskaamalla. Oli kahdenlaista kuiskaamista, ensin kukaan ei uskaltana paljastaa omia mielipiteitään, kuin salaa ja kuiskaamalla. Toiseksi oli ne kuiskaajat, jotka kävivät kantelemassa NKVD:n agenteille ihmisten tekemisistä. Suurin osa näistä paljastuksia tekevistä kuiskaajista oli yhtälailla terrorin uhreja. Heitä yleensä kiristettiin sillä, että heidät itsensä pidätetään elleivät he vakoile muita.
On aivan uskomatonta, että yli satamiljoonainen kansa pystytään näin vaientamaan. Suurin syy oli se, että he olivat niin kommunistipropagandan vallassa, että he uskoivat Stalinin oikeudenmukaisuuteen. Suurin osa ei lähtenyt pakoon, koska luuli, että järjestelmä on oikeassa ja ne ketkä pidätettiin olivat todella vihollisia. Sitten, kun pidätys koski heitä itseään he luulivat sitä erehdykseksi ja uskoivat asioiden oikenevan. Valitettavasti heidät ammuttiin ennen, kuin mitään muuta tapahtui. Neuvostoliitossa oli tuhansia orpoja, joiden vanhemmat tapettiin puhdistuksissa ja he itse kasvoivat lastenkodeissa. Ne lapset ovat tämän hetken kahdeksankymppisiä ja vieneet omaa traumaansa eteenpäin nykysukupolveen.
Todella mini näistä terrorin uhrien läheisistä joutui pitämään kaiken sisällään, koko Neuvostoliiton olemassaoloajan. Vasta, kun Neuvostoliitto hajosi, niin asioista uskallettiin puhua. Oli paljon ihmisiä joiden aviopuolisotkaan eivät tienneet puolisonsa menneisyydestä. Suurin osa ei koskaan uskaltanut kertoa kenellekään, että esimerkiksi omat vanhemmat kuoli Stalinin puhdistuksissa. Ihminen on todella monimutkainen olento oman pahuutensa, mutta myös oman kestokykynsä vuoksi.
Olipa mielenkiintoista pohdiskelua ja kiitos kirjavinkistä, pitää itsekin jossain vaiheessa lukea tuo Kuiskaajat.
VastaaPoistaTämä silloisen Neuvostoliiton tilanne ja muutkin totalitääriset valtiot saavat minutkin usein pohdiskelemaan ihmismielen toimintaa ja selviytymistä, vaikka en juuri Neuvostoliitosta muistaakaan (olin lapsi tuolloin). Jos ja kun Pohjois-Korea joskus avautuu, tulee sieltä suunnalta varmasti ennen pitkään tietoomme uskomattomia tarinoita.
Pitää todellakin muistaa, että näitä aivan hulluja diktatuureja on edelleen olemassa. Pahin varmaan on Pohjois-Korea, mutta kyllä Kiinakin ihmisoikeuksia polkee oikein kunnolla.
VastaaPoistaPohdin aina, että miten olisin itse kestänyt elämää tuollaisissa olosuhteista olisiko minusta tullut itse sortaja, tai ilmiantaja. Näin kauempaa on paha tuomita ketään, koska Neuvostoliitossakin moni oli pakotettu sortamaan toista ihmistä.
inkeri