keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Nanolift hoidosta juttu Hämeen Sanomiin

Olen aivan innoissani, kun Hämeen Sanomien toimittaja soitti ja halusi tehdä juttua meidän Nanolift kasvohoidosta. Juttu tulee ilmeisesti juttusarjaan, jonka otsikko on Koekaniini. Toimittaja ja valokuvaaja kävivät alkuviikosta ja juttu tulee ilmeisesti ensi viikon Hämeen Sanomiin. Vaikka olen aika tottunut vastaamaan toimittajien kysymyksiin, niin hoidon teko kyllä jännittää, kun valokuvaaja seuraa koko ajan ja kuvaa.

Olen todella tyytyväinen, että Nanolift hoito on saanut aikaan, niin suuren kiinnostuksen. Varmaan 80% hoidoistamme on Nanolift hoitoja ja yli puolet vakioasiakkaista ottaa kerran pari vuodessa tuon kolmen kerran sarjahoidon. Elokuussa tulee kaksi vuotta, kun aloitimme tekemään hoitoa asiakkaille, sitä ennen hommaa suunniteltiin lähes vuoden verran. Sitä on tehty nyt niin pitkään, että sen hyödyt ovat tulleet todella selvästi esille. Yhtään tapausta ei ole kenelle hoito ei sovi. Tietysti, jos asiakas tuntee vastenmielisyyttä sähkövirtaa kohtaan silloin pitäydymme käsintehdyissä hoidoissa. Kokeilimme myös toimittajalle miten epämiellyttävältä sähkövirta tuntuisi, jos en olisi keksinyt muuttaa sen käyttöä. Sehän onkin tämän hoidon suurin valtti, etä käytämme tehokasta sähkövirtaa, mutta se ei ole kivuliasta. Hoidon aikana asiakkaat nukahtaa, koska elektrodeilla hierominen on rytmikkään rauhoittavaa.

Onneksi kysymys oli lehtihaastattelusta, koska juuri toimittajien tulessa, tuossa kadulla alkoi ensimmäistä kertaa ihan mahdoton pörinä. Radiohaastattelu olisi loppunut siihen paikkaan. Sekin hiukan hermostutti, kun sai korottaa ääntään, että kuuli. Meillähän on tuossa ikkunan alla katutyö, mutta tähän asti sitä ei ole edes huomannut, kun he on käynyt niin äänettömästi. Heti kun toimittaja lähti pörinäkin loppui ja tuli rauha maahan. Toivottavasti hän edes hiukan rentoutui hoidossani. Kerron heti, kun saan varmasti tietää milloin juttu lehteen tulee.  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti