Siirry pääsisältöön

Paikallishoitoa finneille

Dermalogican Concealing Spot Treatment ( 10ml 42€) on tarkoitettu laitettavaksi yksittäisten finnien päälle sekä hoitamaan, että peittämään. Tuotteen hoitavuus on erinomainen, koska se nopeuttaa olellisesti finnin parantumista. Heti siinä vaiheessa, kun iholle alkaa tulla tunne finnin pulpahtamisesta ja iho vain hiukan punoittaa saadaan finni estettyä, kun aloitetaan käyttämään Concealing Spottia.

Concealing Spot on vaikutukseltaan desinfioiva ja kuivattava, joten se nopeuttaa myös jo syntyneen finnin parantumista. Ainoa ongelma on siinä sen väri. Hyvät lukijat, jos olette ajatelleet etten koskaan kerro mitään negatiivisia asioita, niin nyt huomaatte, että olen rehellinen niissäkin. Concealing Spot tuote uudistui pari vuotta sitten ja siinä aikaisemmassa tuotteessa oli ihan hyvä väri myös vaalealle suomalaiselle. Concealin Spotin tarkoitus on olla myös peittävä ja sitä voi laittaa punoittaviin, tulehtuneisiin finneihin ennen ja jälkeen meikkivoiteen levityksen. Tuon aiemman version ongelma oli siinä, että siinä helposti erottui raaka-aineet toisistaan ja sitä piti ravistaa. Tosin tämä ei ollut ongelma suomalaisille, meille ei kukaan valittanut, että ravistaminen olisi hankalaa.

Sitten Dermalogica kehitti tuotteesta uuden version joka on parempi ja helpompi hoitavilta ominaisuuksiltaan. Värisävy oli kuitenkin pettymys ja siitä olemmekin saaneet palautetta usein ja olen sen aina kertonut eteenpäin. Voi olla, että USA:ssa ja muualla Euroopassa tuo aikaisempi väri oli sitten liian vaalea, koska se muutettiin. Nyt emme Marin kanssa koskaan myy tuotetta ilman, että väri kokeillaan iholle. Ne asiakkaat jotka ovat pigmentiltään tummempia ovat oikein tyytyväisiä tuotteeseen. Vaaleat asiakkaat käyttävät sitä iltaisin ja öisin kotona, kun ei ole väliä värisävyn näkymisestä. Olemme nyt poistaneetkin tuotteen verkkokaupastamme, koska sen kohdalla koimme, että sitä on vaikea ostaa kokeilematta.

Suosittelen Concealing Spot Treatmentiä käytettäväksi, koska se on loistava hoitoaine, mutta huomio tämä väriongelma. En myöskään lupaa, että ongelma korjaantuisi koska jos ainoastaan suomalaiset eivät pidä väristä, niin se ei riitä. Olemme niin pieni myyntialue Dermalogicalle etteivät he pysty palvelemaan pelkästään meitä. Toisaalta he voisivat tehdä tuotteesta kaksi värisävyä joista toinen olisi vaaleampi.

Kommentit

  1. Sain hyvän vinkin Concealing Spotia käyttävältä asiakkaaltani sähköpostilla. Kiitos vaan kovasti.
    Kun Concealing Spot Treatmentia laittaa tarpeeksi ohuelti, niin se sopii vaaleallekin iholle. Toisen vinkin kertoi eilinen kasvohoitoasiakas. Hänen mielestään Youngbloodin mineraalimeikki toimii oikein hyvin Concealing Spotin kanssa. Hänellä on lievä acne ja hän kertoi käyttävänsä aina ohuelti Concealing Spotia näppyjen päällä ja sitten Natural Mineral Foundation Neutral väriä koko kasvoille ja sitten vielä tuputtamalla ihan näppyjen päälle. Näin tulee hyvä peittävyys ja hoito samalla kertaa.

    Inkku

    VastaaPoista
  2. Anonyymi00:14

    Minäkin olen ihan tyytyväinen Concealing spotin väriin. Kevyesti laittamalla sen saa ihan ihon väriseksi,vaikka en mikään tumma ihoinen olekkaan. Finnivoiteena sen teho on niin erinomainen etten siitä ikinä luovu. Toisaalta käytän sitä eniten iltapesun jälkeen ja yöksi, niin väri ei häiritse. Jos on oikein iso mömmö nousemassa, niin laitan illan mittaan Spottia kolmeenkin kertaan ja vielä yöksi niin eipäs pääse nousemaankaan.

    Mömmö

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi08:12

      Itse laitan tosiaan Concealing Spotin iholle hyvin ohuesti, niin väri ei häiritse. Näpyn punoituksen saa peitettyä sitten peitepuikon taio peitevärin avulla ja puuterilla kiinnitettyä. Kun meikeissäkin on oikeat sävyt (esim. Youngbloodilla hyvät), näpyn saa hyvin peitettyä. Itse käytän yöksi Medibac sarjan overnight clearing geliä näppyjen päälle ja jos oikein iso näppy tulossa tai on jo ehtinyt tulla, niin laitan vielä Medibac sarjan naamiota sebum clearing masqueta näppylän kohtaan ja annan vaikuttaa yön. Tämän vinkin olen saanut Dermalogican myyntipisteestä valtuutetulta myyjältä.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kenraali ja talousnero Rudolf Walden

Syksyn aikana olen lukenut monia kenraalien elämäkertoja ja ihan ihmettelen mikis en ole aikaisemmin kiinnittänyt enempää huomiota Rudolf Waldeniin. Onkohan niin, että hän on ollut niin voimakkaasti mukana kaikissa Suomen sodan vaiheissa, että hän on jo itsestään selvyys. Mielestäni hän on vaikuttanut Suomen sotimiseen ja torjuntavoittoon ihan yhtä paljon, kuin Mannerheim. Rudolf Walden syntyi Helsingissä 1878 suomenruotsalaiseen pikkuporvarisperheeseen. Rudolf oli ongelmaoppilas koulussa ja ei kunnolla selvinnyt luokaltaan. Vanhemmat päättivät lähettää hänet Haminan kadettikouluun. Se oli aivan oikea päätös, koska kadettikoulussa Rudolfin lahjakkuudet pääsi esiin. Hän oli luonnon lahjakkuus matematiikassa ja sotataktiikassa, nuoresta iästä huolimatta hän oli poikkeuksellisen looginen ja hyvä organisoija. Nopea oppisena, ahkera ja älykkäänä poikana hän oli luokkansa parhainmistoa. Kadettikoulun päätyttyä vuonna 1900 Walden halusi Suomen Kaartin palvelukseen, eikä Venäjälle ja niin se...

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Rasvaluomien jäädytys eli kryohoito

Nyt olen perehtynyt ja harjoitellut kryohoitoa , jolla voidaan poistaa varsiluomia eli fibroomia ja rasvaluomia (keratosis seborrhoica). Olen erittäin innostunut menetelmästä, koska nyt voin auttaa monia asiakkaitani. Kryohoito on vanha menetelmä Kysymys ei ole mistään uudesta hoitotavasta, vaan lähes kolmekymmentä vuotta käytössä olleesta menetelmästä, mutta minulla se on uusi. Jäädyttämistä on lääketieteessä käytetty jo viisikymmentä vuotta ja kosmetologien käyttöön se tuli 90-luvulla.  Lääketieteessä käytetään -110-200 asteista hiilihappolunta tai nestemäistä typpeä ja kosmetologi käyttää -80 asteista nestemäistä typpeä ja typpioksidia. Ihotautilääkärit hoitavat jäädyttämällä aurinkokeratoosia ja ihosyövän esiasteita. Kosmetologi hoitaa terveen ihosolukon muodostamia varsi- ja rasvaluomia. Olen yli neljäkymmentä vuotta käsitellyt ihmisen ihoa ja katson jokaista hoitoa aloittaessani onko iho terve vai olisiko jossain kohtaa solumuutoksia. Luotan itseeni täysin, että erotan hyvin ...