perjantai 19. huhtikuuta 2013

Iho ei tykkää golfista, purjehduksesta eikä laskettelusta

On hyvin tärkeää, että ihmisellä on harrastuksia ja hienoa, jos ne vielä sattuu olemaan liikunnallisia. Jos asioita ajattelee, vain ihon kannalta nuo yllä mainitsemat harrastukset tuo iholle erittäin kovan rasituksen. Golffareiden, vesillä liikkujien ja laskettelijoiden kannattaa ottaa ihan tosissaan ihostaan huolehtimisen.

Hämeenlinnassa on paljon golffareita, koska täällä on paljon kenttiä. Tiedän jo tässä vaihetta kevättä, kenen ihot ovat ohentuneet kesän lopussa. Ainoa varmasti tiedetty syy ihon vanhenemiseen on UV-säteily ja kaikki nuo kolme harrastusta altistaa ihon auringolle. Säteily heijastuu monelta suunnalta, kun ollaan vesillä, lumessa tai nurmikolla. Laskettelussa iho altistuu vielä pakkaselle ja tuulellekin. Kesä harrastuksissa golffissa ja purjehduksessa iho on myös alttiina tuulelle. Vesillä ollessa ihoa kuluttaa vesiroiskeet ja merellä suolavesi on järvivettä pahempi. Golfkentällä on myös tuulta ja hiekan tai mullan pölyä ja se on kuin hiekkapuhallus iholle. Kaikkien näiden lajien harrastajat ovat ihosyöpätilastojen kärjessä.

Kaikki eivät onneksi saa ihosyöpää, mutta aivan kaikkien iho vanhenee ja rypistyy nopeammin joutuessaan auringolle alttiiksi. Näen työssäni miten paljon iho ohenee ja kuivuu golfkauden alkaessa. Näin keväällä ihot ovat kuivia talven vaikutuksestakin, mutta golffarilla alkaa juhannukseen mennessä puuttumaan päällimmäinen ihokerros. Dermalogican vastaus auringon aiheuttamaan vanhenemiseen on Multivitamin Power Serum ( 22ml, 110€). Se tuli myyntiin huhtikuun alkupuolella ja olen jo käytössä huomannut miten siloittava vaikutus sillä on. Tuote on uudistunut versio Multivitamin Power Concentratesta, jotka oli yksittäispakattuja kapseleita. Tässä uudessa tuotteessa on tuplaten enemmän tehoaineita ja se on helpommin käytettävä. Multivitamin Power Serum on tuubissa ja koostumukseltaan se on geelin ja voiteen välimuoto. Siinä on suuri pitoisuus retinolia ja se siloittaa ihoa ihan silminnähden. Antioksidanttiset vitamiinit taas korjaa UV-säteilyn rasituksia.

Kosteutta iho tarvitsee runsaasti, koska aurinko haihduttaa ihon omaa kosteutta ja samoin tuuli kuivattaa. Intensive Moisture Balance ( 100ml, 85€, 50ml 59€) on varma valinta kosteuttamiseen ihan kaiken ikäisille. Sen päälle paras on Solar Defence Booster sk 50, joka tulee myyntiin toukokuun alussa. Moni on sitä ehtinyt jo kokeillakin, koska sitä oli matkapakkaus joulun tienoon kosteusvoidepakkauksissa kaupan päällisinä. Palaute siitä on ollut tosi kiittävää ja uskon sen olevan kevään myydyin tuote. Olen jo tilannut sitä suuren määrän ja samoin Multivitamin Power Serum on melkein viety jo käsistä. Nyt jo kaukaa viisaana osasin tilata Multivitamin Power Serumia riittävästi.

Golffarille suosittelen myös Nanolift sarjahoitoa heinäkuussa, tai loppukesällä. Se palauttaa ihon omaa suojaa ja estää ihoa ohentumasta. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti