Narsistien kirjakevät

Nyt olen kyllä ilkeä tuossa otsikon valinnassa. Se on ihan tahallista, kun olen niin ärsyyntynyt luettuani kolme kirjaa nyt kevät talvella ja jokainen on tosi itsekeskeinen. Luin Jörn Donnerin Mammutin, Matti Klingen Kadonnutta aikaa löytämässä ja Panu Rajalan Lavatähti ja kirjamies. Kaikki kolme kirjoittajaa on varmaan todella älykkäitä miehiä, mutta aivan täynnä itseään.

Olen elämäni aikana lukenut tosi suuren määrän kirjoja ja nykyään lähes pelkästään elämäkertoja. Tietysti elämäkerrat kertovat yksittäisestä ihmisestä, mutta ei ne yleensä tällaisia itsekehujen luetteloita ole. Tuo Donnerin Mammutti oli mielestäni huonoimpia kirjoja mitä olen lukenut. Siitä ei tullut, kuin pahamieli, koska Donner haukkui lapsiaan niin rumasti. Se oli myös tosi rivo ja jätti pahan maun suuhun. Ensimmäistä kertaa voin sanoa, että aika meni hukkaan lukiessa. Ainoa minkä siitä kirjasta sain oli uteliaisuus historijoitsija Matti Klingeä kohtaan. Donner useampaan kertaan viittasi kirjassa halveksuvasti Klingeen. Siksi siis hankin Klingen uutuuden Kadonnutta aikaa löytämässä.

Jostain syystä en ole kovinkaan paljoa lukenut Klingen kirjoja, vaikka historiaa harrastankin. Ne eivät ole, vaan tulleet sopivasti kohdalle. Tämä elämäkerta vasta aloittaa Matti Klingen elämänvaiheita, koska siinä kerrotaan vasta koulu- ja yliopistoajasta eli lisää on odotettavissa. Klinge tuo kymmeniä kertoja kirjassa esiin olevansa sivistyneistön edustaja ja koko hänen perheensä ja sukunsa on parempia ihmisiä. Hän kertoo hyvin suoraan omasta erityislaatuisuudestaan ja pitää itseään erinomaisena sivistyneen ihmisen esimerkkinä. Minusta kirjasta huokuu itsekeskeisyys ja omahyväisyys ei ollenkaan sivistys. Hänellä on varmaan kirjaviisautta ja hän tuntee historian, mutta inhimillistä sydänmen sivistystä en kirjasta löydä. Mielenkiintoista miten itsestään selvästi hän pitää itseään ja perhettään parempana, kuin muut.

Sitten tuo Rajalan Lavatähti ja kirjamies on ihan omanlaisensa kirja. En oikeastaan tiedä onko se romaani, elämäkerta vai juorukirja. Kirja on loukkaantunut tilitys siitä, että hän eli Rajala on paljon viisaampi ja fiksumpi, kuin Katri-Helena. Hän oli syvästi harmistunut, kun Katri- Helena sai kaiken julkisuuden heidän avioliitossaan, vaikka Rajala olisi sen ansainnut paremmin.

Tietysti minulta on rumaa nimitellä ketään narsistiksi, koska ei sellaista voi päätellä noin vain. Varmaan minun narsismini näyttäytyy siinä, että tunsin suurta kateutta Matti Klingeä kohtaan miten helppo tie hänellä on ollut yliopistoon ja koulutukseen. Hänellä oli taloudelliset mahdollisuudet ja vanhemmat, jotka antoivat arvoa opiskelulle. Samoin hänellä oli ympärillä jo lapsesta saakka älykkäitä, koulutettuja ihmisiä. Minulla ei tätä mahdollisuutta ollut ja nyt koin pahaa mieltä, kun Klinge selvästi halveksi kaikkia joilla ei ollut hänen sivistystasoaan. Toisaalta pidän paljon tärkeämpänä hyvää käytöstä, sydänmellisyyttä ja inhimillisyyttä, kuin professorin papereita.