Vaitiolo on tärkeä velvoite

Usein kuulee juttua, että paikallinen parturi on kaupungin paras tietolähde ja sama voisi päteä myös kosmetologiin. Minä en ikinä haluaisi tulla yhdistetyksi juoruamiseen ja toisten asioiden penkomiseen.

Varsinaisesti ammattiimme ei kuulu vaitiolovelvollisuus eli puhun nyt vain omasta ja Marin puolesta en koko ammattikunnasta. Pidän meille kunnia asiana, että kaikki meille kerrottu pysyy hoitolan seinien sisäpuolella. Monesti hoitotilanne on niin läheinen ja rentouttava, että asiakas vapautuu puhumaan omista asioistaan. Joskus myös asiakkaalla on tarve puhua, jos elämän tilanne on hyvin vaikea. Ikinä en jututa asiakasta uteliaisuuttani, tai juoruilun halusta. Enkä myöskään halua terapoida ketään. Se on eri asia, jos vastavuoroinen keskustelu on terapeuttista ja kuuntelijan läsnäolo helpottaa. En yllytä ketään puhumaan ja avautumaan jokainen tekee sen omaan tahtiinsa. Ei myöskään koskaan pidä hävetä, tai pelästyä puhuneensa liikaa. Puheet taatusti pysyy minun sisälläni enkä minä hajoa suruja kuullessani.

Tunnen kuitenkin suurta vilpitöntä uteliaisuutta ihmisten elämää ja ihmisyyttä kohtaan. Pohdin mielelläni syntyjä syviä enkä koskaan väheksy, tai arvostele kenenkään suruja, tai elämää. Olen jo sen ikäinenkin, että elämä on jo jättänyt omat jälkensä minuunkin. Olen mielelläni kuuntelevana korvana, jos sillä tavoin pystyn auttamaan.

Yhden kerran olen mokannut täysin vaitiolovelvoitteeni ja muistan sen varmasti ikuisesti, vaikka siitä on jo parikymmentävuotta. Onneksi se muille asianosaisille oli vähäpätöinen asia, mutta minulle tosi tärkeä oppi siitä, että pitää ajatella aina ensin mitä sanoo. Minulla kävi yhdeksänkymmentäluvulla asiakkaana eräs äiti ja tytär, jotka tunsi hyvin muutenkin. Tytär oli minun ikäiseni ja tunsimme toisemme, koska olimme eräässä hyväntekeväisyysyhdistyksessä kumpikin. Tuo yhdistys teki matka Mosambikiin mikä oli silloin aika sotaisa ja epävakaa maa. Tämä tytär päätti osallistua matkalle, vaikka hän kertoikin ettei miehensä ja vanhempansa oikein pitäneet ajatuksesta.

Sitten, kun tuohon matkalle lähtöön oli kolmisen viikkoa tämä äiti tuli kasvohoitoon. Minä sitten tokaisin, että kohta tytäresikin on sinne Mosambikiin lähdössä.  Tämä äiti katsoi minua kauhistuneena, että ei kai. Hän oli luullut, että koko matkajuttu oli unohdettu. Olin ihan kauhuissani, kun ymmärsin hölöttäneeni tuttuni asioita eikä hänen äitinsä tiennyt siitä mitään. Seuraavan kerran, kun tapasin tuon tyttären pyysin kovasti anteeksi ja pahoittelin, kun tyhmyyttäni kerroin hänen
asioistaan. Hän ei onneksi ollut moksiskaan, vaan totesi olleen helpotus, kun joku muu oli kertonut asian äidille.

Tämä tapaus oli minulle kuitenkin pysyvä oppi siitä, että varmasti nykyään en suustani päästä mitä vaan. En koskaan myöskään kerro kuka käy asiakkaanani. Sitä ihmettelen, että aika usein minulta suoraan kysytään käykö se ja se meillä hoidossa. Silloin vastaan aina, että katson olevani vaitiolovelvollinen asiakkaistani. Voitte siis luottaa siihen, että meille kertomanne asiat pysyvät varmasti, vain meillä.