Siirry pääsisältöön

Estrogeenin vähenemisestä johtuvaa ihon ohentumista voidaan hidastaa voiteilla

Estrogeeni on hormoni joka pyörittää naisen elimistössä lähes kaikkea. Estrogeenierityksen väheneminen ja loppuminen näkyy ja tuntuu monessa kohtaa eikä vähiten ihossa. Noin 36-vuotiaana alkaa estrogeenin erityksen väheneminen ja noin nelikymppisenä se näkyy jo ihossakin. Estrogeenin vähentymisen tuomia iho-ongelmia voidaan kuitenkin vähentää ja hidastaa hyvällä ihonhoidolla.

Lähes kaikki ikääntymiseen liittyvät iho-ongelmat johtuu joko estrogeenin muutoksista, tai auringosta. Estrogeeni vaikuttaa ihan suoraan ihon vahvuuteen ja joustavuuteen. Viisikymppisellä jolla vaihdevuodet ovat jo alkaneet iho alkaa ohentua, kuivua ja menettää kimmoisuuttaan. Näen tämän estrogeenin loppumisen tuomat haitat selvästi niillä asiakkaillani, jotka ovat sairastuneet rintasyöpään. He saavat yleensä antiestrogeenilääkityksen ja sen avulla estrogeenitaso putoaa nollaan muutamassa viikossa. Ihon oheneminen ja kuivuminen tapahtuu melkein samassa tahdissa, viimeistään kolmen kuukauden kuluttua ihotyyppi on ihan erilainen. Myös tätä poikkeuksellisen rajua muutosta voidaan kosmeettisesti hoitaa, mutta ei ihan niin helposti, kuin normaalia estrogeenin vähenemistä.

Viimeistään nelikymppisenä kannattaa aloittaa säännöllinen ihonhoito hidastaakseen ihon vanhenemista. Säännöllisellä ja oikealla hoidolla voidaan hidastaa estrogeenin tuomaa ohenemista ja kuivumista niin paljon, että oheneminen alkaa näkyä vasta yli viisikymppisenä. Säännöllinen hoito tarkoittaa ennen kaikkea oikeita kotihoitotuotteita, mutta kasvohoidot ovat myös erittäin tarpeellinen lisä hoidossa. Säännöllisillä kasvohoidoilla ihoon vaikuttaminen on huomattavasti tehokkaampaa ja silloin kotihoito voi olla vähäisempää. Iho tarvitsee todella paljon kosteutta ja kimmoisuutta vahvistavia aineita, jotka korvaavat estrogeenin vaikutuksia. Ihon ohenemista taas hidastetaan suojaavilla aineilla.

Jokaiselle iholle katsotaan kasvohoidon yhteydessä ne aineet mitkä parhaiten asiakkaalle sopii, mutta tässä muutama Dermalogican perusaine joka sopii kaikille. Power Rich ( 50ml, 228€) on ehdottomasti tehokkain ja monipuolisin vaikutuksiltaan ja myös helpoin käyttää. Suosittelen, että 40-50-vuotiaat käyttävät ainakin kaksi kuuria vuodessa ja yli 50-vuotiaat ja siitä iäkkäämmät neljä kuuria vuodessa. Tässä vaiheessa syksyä, kun sisälämmitys alkaa kuivattamaan Overnight Repair Serum ( 15ml, 98€) sopii aivan kaikille ihoille ja se kosteuttaa ja vahvistaa ihoa. Ihon suojaamiseen Barrier Repair ( 40ml, 62€) ja SkinPerfect Primer ovat todella hyviä. Ne estävät talvisään ohentavaa ja kuivattavaa vaikutusta.  Silloin, kun estrogeeni ei ole enää suojaamassa iho on hyvin altis ilmaston tuomille haitoille. Yli viisikymppisen kannattaa todella hyvin suojata iho pakkaselta, koska iho on paljon herkempi paleltumaankin, kuin alle nelikymppisillä. 

Kommentit

  1. Anonyymi18:40

    Miten ohentunuta ihoa kannattaa kuoria?

    VastaaPoista
  2. Ohutta ihoa voi kuoria aineilla joissa ei ole mekaanisia rakeita. Dermalogicalla hyvät vaihtoehdot ovat Multivitamin Thermofoliant, joka tulee nyt tarjoukseen. Sitten Daily Microfoliant sopii ja Daily Resurfacer on aivan erinomainen, koska se samalla kiinteyttää ja kosteuttaa.

    Inkeri

    VastaaPoista
  3. Anonyymi14:08

    "Lähes kaikki ikääntymiseen liittyvät iho-ongelmat johtuu joko estrogeenin muutoksista, tai auringosta." --> Jaaha. Miksikäs miehet sitten vanhenevat yhtä lailla? Tietty tällaisilla väitteillä saa hyvin peloteltua keski-ikäiset naiset ostamaan kalliita purnukoita ja kosmetologipalveluita. Naiset! Ettehän usko kaikkea, mitä kosmetologit väittävät ihmisen biologiasta.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kenraali ja talousnero Rudolf Walden

Syksyn aikana olen lukenut monia kenraalien elämäkertoja ja ihan ihmettelen mikis en ole aikaisemmin kiinnittänyt enempää huomiota Rudolf Waldeniin. Onkohan niin, että hän on ollut niin voimakkaasti mukana kaikissa Suomen sodan vaiheissa, että hän on jo itsestään selvyys. Mielestäni hän on vaikuttanut Suomen sotimiseen ja torjuntavoittoon ihan yhtä paljon, kuin Mannerheim. Rudolf Walden syntyi Helsingissä 1878 suomenruotsalaiseen pikkuporvarisperheeseen. Rudolf oli ongelmaoppilas koulussa ja ei kunnolla selvinnyt luokaltaan. Vanhemmat päättivät lähettää hänet Haminan kadettikouluun. Se oli aivan oikea päätös, koska kadettikoulussa Rudolfin lahjakkuudet pääsi esiin. Hän oli luonnon lahjakkuus matematiikassa ja sotataktiikassa, nuoresta iästä huolimatta hän oli poikkeuksellisen looginen ja hyvä organisoija. Nopea oppisena, ahkera ja älykkäänä poikana hän oli luokkansa parhainmistoa. Kadettikoulun päätyttyä vuonna 1900 Walden halusi Suomen Kaartin palvelukseen, eikä Venäjälle ja niin se...

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Rasvaluomien jäädytys eli kryohoito

Nyt olen perehtynyt ja harjoitellut kryohoitoa , jolla voidaan poistaa varsiluomia eli fibroomia ja rasvaluomia (keratosis seborrhoica). Olen erittäin innostunut menetelmästä, koska nyt voin auttaa monia asiakkaitani. Kryohoito on vanha menetelmä Kysymys ei ole mistään uudesta hoitotavasta, vaan lähes kolmekymmentä vuotta käytössä olleesta menetelmästä, mutta minulla se on uusi. Jäädyttämistä on lääketieteessä käytetty jo viisikymmentä vuotta ja kosmetologien käyttöön se tuli 90-luvulla.  Lääketieteessä käytetään -110-200 asteista hiilihappolunta tai nestemäistä typpeä ja kosmetologi käyttää -80 asteista nestemäistä typpeä ja typpioksidia. Ihotautilääkärit hoitavat jäädyttämällä aurinkokeratoosia ja ihosyövän esiasteita. Kosmetologi hoitaa terveen ihosolukon muodostamia varsi- ja rasvaluomia. Olen yli neljäkymmentä vuotta käsitellyt ihmisen ihoa ja katson jokaista hoitoa aloittaessani onko iho terve vai olisiko jossain kohtaa solumuutoksia. Luotan itseeni täysin, että erotan hyvin ...