tiistai 29. lokakuuta 2013

Kunnollinen kasvohoito jatkuu aina kaulaan ja decolteelle saakka

Uudet asiakkaat usein hämmästelevät miksi pitää ottaa pusero pois, kun tulee kasvohoitoon. Jotkut jopa loukkaantuu pyynnöstäni, mutta yleensä asia järjestyy, kun perustelen sen hyvin. Tietysti, jos asiakas täysin kieltäytyy riisuutumasta emme ketään voi pakottaa ja silloin hoito jää hiukan puolitiehen.

Huomaan myös, että asiakkaat jotka ovat käyneet muualla hoidossa aikaisemmin ihmettelevät tuota puseron riisumista. Olen tehnyt sen johtopäätökset, että aika monet kosmetologit eivät ulota kasvohoitoa kaulaan ja decolteelle asti. Tämä johtuu koulutuksen erilaisuudesta. Kaikki ammattikoulusta valmistuneet hoitavat myös kaulan ja decolteen. Tiedän, että joissain lyhyissä kosmetologikursseissa ei edes opeteta muuta kuin kasvojen alueen hieronta. Silloin oppilaiden pitää vaatia, että opetus on saatava kunnollisesta hierontakaavasta. Me jätämme ainoastaan nuorten teinipuhdistuksessa kaulan ja decolteen hoitamatta. Heillähän suurin ongelma on kasvoilla.

Kaulan ja rintakehän yläosan eli decolteen hoitaminen kasvohoidon yhteydessä on äärimmäisen tärkeää. Kaula kuivuu ja ohenee paljon nopeammin, kuin kasvojen iho. Kaulan hoito helposti laiminlyödään myös kotona. Hieronnan vaikutuksen takia aloitamme hoidon aina isoista niskalihaksista ja rinnan yläosasta. Sillä aikaa, kun kuorinta-aine vaikuttaa kasvoilla hieromme niskan ja rintakehän. Näin saadaan verenkierto ja aineenvaihdunta heti kunnolla vauhtiin. Asiakas rentoutuu myös kunnolla jo hoidon alussa, kun hartioiden jumit saadaan pois. Varsinaisessa kasvohieronta vaiheessa hierontakaavamme ulottuu rintakehään saakka ja silloin kuona-aineet saadaan virtaamaan imusolmukkeisiin päin, leuan alle ja kainaloihin.

Ymmärrän toki, että joillekin riisuutuminen on ujostuttavaa. Itse ole aika ronski siinä suhteessa, koska jo kosmetologikoulussa oppii olemaan puolipukeissa koko luokan katsellessa. Pyrimme Marin kanssa aina hienotunteisuuteen asiakkaan riisutuessa ja asiakashan peitellään heti pyyhkeisiin ja peittoihin. Moni asiakas haluaa riisua myös pitkikset pois ettei ne rypisty, tai tule kuuma ja se onkin ihan fiksua, on paljon rennompi olo, kun vaatteet ei purista päällä. Asiakkaan olohan pitää saada mahdollisimman mukavaksi, että kasvohoito olisi rentouttava nautinto. Rintaliivit saa jättää päälle ja siirrämme vain henkselit olkapäiltä pois. Toki rintsikatkin saa riisua, jos kokee ne puristaviksi. Meidän työn kannalta on erittäin tärkeää, että henkselit ja aluspaitojen kaulukset on varmasti pois tieltä. Se, että henkselit on väärässä kohtaa muuttaa meidän työasentoa ja kahden tunnin hoito väärässä työasennossa aiheuttaa vähintäänkin niskasäryn. Me joudumme muuttamaan hierontaotteet täysin vääriksi, jos jotain tulee hieronta-alueella tielle ja se kostautuu käsien ja selän kipuna ja särkynä. Se on syy miksi olemme, niin tarkkoja siitä, että kaikki henkselit yms.on poissa tieltä. Toisaalta tuntuisi ihan kamalalta ulottaa kasvohieronta, vaan leuan kärkeen. Kaikki kuona-aineet jumittuisi siihen. Se olisi ihan sama, kun siivoisi asunnostaan liat ja roskat pois, mutta veisi roskapussit, vain eteiseen saakka eikä ulos roska-astiaan. 

7 kommenttia:

  1. Anonyymi12:05

    Olen itse valmistunut -99 kosmetologiksi eräästä yksityisestä kosmetologikoulusta. En koskaan tehnyt sitä työkseni, kun melko pian ymmärsin ettei tuo saamani koulutus ollut kovinkaan tasokas. Meille ei esimerkiksi koskaan opetettu tuota decolteen hierontaa. Tiedän, että muutama luokkatoveri tekee sillä koulutuksella vielä nytkin töitä ja on pakko todeta etten koskaan menisi heille hoitoon.
    On todella ikävää nuorten ihmisten kannalta, että kosmetologikoulutus on vieläkin ihan epämääräistä. Ellet mene ammattikouluun saamasi koulutus on ihan mitä sattuu. Opetan nykyään itse pitkän kouluttautumisen jälkeen perushoitajia ja ymmärrän taatusti eron mitä on ammattiopettajan ja edellisen vuosikurssin tytön välillä. Tuossa käymässäni kosmetologikoulussa nimittäin opetustyötä teki eräs edelliseltä vuosikurssilta juuri valmistunut tyttö. Hyvä Inkeri, että nostat nämä asiat esille. Harva edes ymmärtää ellei tunne kosmetologialaa mikä suoranainen huijaus yksityisillä kouluilla tapahtuu.

    VastaaPoista
  2. Anonyymi16:32

    Ensimmäiset kasvohoitokokemukseni ovat juuri tuollaisia kesken jääneitä hoitoja, joissa käsittely loppui leuan kärkeen. Vasta Inkerin hoitolassa olen oppinut ymmärtämään mitä kunnollinen kasvohieronta on. Sehän on paras nautinto mitä tiedän ja nesteet lähtee kyllä liikkeelle. Vessaan on tosi kiire heti hoidon jälkeen ja kasvot ovat selvästi kapeammat.
    Asiakkaan on todella vaikea tietää, koska kasvohoito on hyvin tehty ellei ole kokemusta monista hoidoista. Itselle oli täysi hämmästys ensimmäinen Inkerin käsittely, kun se oli niin perusteellinen. Olin tottunut pieneen läpsyttelyyn ja aikaa yleensä meni korkeintaan kolmevarttia. Eikä tulostakaan juuri huomannut. Sellaisten hoitojen jälkeen tulee tunne, että on aivan saman tekevää käykö kosmetologilla vai ei. Se on tosi harmi koko ammattikunnan puolesta.

    VastaaPoista
  3. Anonyymi18:25

    Itselläni ei ollut kovinkaan montaa kasvohoitoa takana, kun tulin ekaa kertaa Inkerin käsittelyyn. Myönnän, että hiukan nikottelin, kun kuulin puseron riisumisesta. Kukaan aikaisempi kosmetologi ei ollut hierontaa tehnyt, kuin kaulaan saakka. Itseltäni on toinen rinta poistettu syövän takia, enkä mielelläni riisuudu muiden aikana. Inkerin perustelut asialle meni heti järkeeni ja viimeistään hoidon aikana tajusin, että puserohan olisi tiellä. Ymmärrän hyvin asiakkaita, jotka jopa kiivastuu tuosta riisumisesta. Aikaisemmin minulle ei tullut edes mieleeni, että kasvohoidossa pitäisi riisua puserokin pois. Johtopäätökseni on, että taitaa olla aika yleistä ettei kasvohoito ulottu, kuin leukaan saakka.

    Maria

    VastaaPoista
  4. Anonyymi20:24

    Olen ollut Inkerin hoidossa yli kaksikymmentävuotta ja mikään ei ole niin rentouttavaa, kuin hänen tekemä kasvohoito ja hieronta. En koskaan edes ole ajatellut koko riisumista sehän on ihan itsestään selvyys kaikissa hieronnoissa. Toivottavasti jokainen nainen pääsisi kokemaan miten ihanaa on kunnollinen kasvohieronta.

    VastaaPoista
  5. Anonyymi22:28

    Ihmeellistä ettei kukaan ole kunnolla nostanut esiin yksityisten kosmetologikoulujen onnetonta opetusta. Valmistuin itse sellaisesta kymmenisen vuotta sitten eikä tuo kasvohieronnan lyhyys ollut ainoa puute opetuksessa.

    VastaaPoista
  6. Anonyymi13:31

    En ymmärrä olenkaan mikä vouhkaus voi kasvohieronnasta tulla. Kyllä muutkin kosmetologit osaavat hieroa, eikä pelkästään Inkeri. Omat asiakkaani ovat aivan tyytyväisiä, kun heidän ei tarvitse riisua itseään ja paljastella rintojaan pelkän kasvohoidon takia. Ihminen menee sitten tavalliselle hierojalle, tai fysikaaliseen hoitoon jos haluaa niskahierontaakin.

    VastaaPoista
  7. Aivan varmasti moni muu osaa tehdä kasvohierontaa yhtä hyvin, tai paremminkin kuin minä. Suomessa on todella paljon hyviä kosmetologeja. Tuon hieronnan pituudesta olen eri mieltä. Niin, kuin tuossa tekstissä perustelinkin minusta kasvohieronnan kuuluu jatkua decolteelle saakka.

    Inkeri

    VastaaPoista