Siirry pääsisältöön

Ihonhoito ei ole maailman tärkein asia

Toivottavasti kukaan asiakas, tai lukija ei ole saanut sellaista käsitystä, että minä ja Mari pidämme ihon-ja kauneudenhoitoa elämää tärkeämpänä asiana. Siinä asiassa on kaksi puolta. Ihonhoito on työtäni johon suhtaudun hyvin vakavasti ja se innostaa ja motivoi minua paljon. Kun asiakas tulee meille hoitolaan silloin pääasia on ihon-tai kauneudenhoito.

Asiakas hakeutuu meille kasvohoitoon siksi, että hän saa ihonsa kuntoon ja mahdollisimman paljon neuvoja. Pidän tarkasti huolen siitä, että asiakas saisi valita keskustelun aiheen. Uuden asiakkaan kanssa keskustelu ensimmäisillä kerroilla kulkeekin ihan ihonhoidossa ja yritän muistaa kertoa mahdollisimman monta neuvoa ja vinkkiä mitä asiakas voisi hyödyntää kotihoidossaan. Siinä kohtaa ihonhoito on minulle ja Marille maailman tärkein asia. Haluamme palvella asiakkaan niin hyvin, kuin osaamme.

Sitten, jos tilanne on sellainen, että ihmisen pitää valita ostaako ruokaa perheelle, kengät lapselle, vai itselle kasvohoidon, niin neuvoisin ettei rahaa ainakaan kasvohoitoon kannata käyttää. Silloin, kun pitää valita hankitaanko leipää, vai kosmetiikkaa kehoitan aina ostamaan leipää. Tietysti silloin raha on pois minun firmaltani, mutta moraalini ei sallisi neuvoa toisin. Nykyään on myös jossain määrin mennyt överiksi se rahan ja ajan käyttö mitä ulkonäön hyväksi uhrataan. En halua ketään kannustaa sellaiseen. Ulkonäkö ei ole mielestäni maailman tärkein asia. Nuorten elämässä ulkonäön merkitys on selvästi korostunut liikaa ja se ei ole ihmisille hyväksi. Jokaisen pitäisi löytää kultainen keskitie mikä on järkevää itsensä hoitamista ja omaan ulkonäköön ja hyvinvointiin panostamista.

Omalla kohdallani tiedän olevani aika välinpitämätön ulkonäköni ja hyvinvointini suhteen. Vapaa-aikana minulle on niin tärkeää lukea ja harrastaa sotahistoriaa, että muu hyvinvointi kärsii. Yleensä, kun arki-iltana tulen kotiin pesen heti meikit pois ja laitan ihoni yö kuntoon. Samalla vaihdan vaatteet  lötköihin verkkareihin ja mieheni ylisuureen t-paitaan, inhoan jos joku puristaa tai kiristää. Tosin arki-iltana tulen kotiin vasta noin kello 21 eli en paljoa ehdi edes hereillä olla. Usein menen sänkyyn kello 23-24 ja luen vielä ainakin tunnin verran. Ainakin talvella laitan vielä toisen kerroksen Intensive Moisture Balancea ja Barrier Repairia, kun menen nukkuun. Näin iho saa kosteutta riittävästi. Viikonloppuisin en meikkaa ollenkaan, jos olen vain kotona ja silloin ihonhoitoakin tulee laiminlyötyä. En aina viitsi pestä ihoa aamuisin ellen laita meikkiä ja se tietää sitä, että iho kuivuu pahasti. Tiedän myös, että minun pitäisi liikkua huomattavasti enemmän, mutta inhoan kaikkia liikunta muotoja paitsi sauvakävelyä. Olen myös niin intohimoisesti kiinni kirjoissa ja sotahistoriassa etten viitsi ajatella liikuntaa ja muuta hyvinvointia.

Yritän tässä kertoa sitä etten itse ainakaan vietä peilin edessä aikkaa kovinkaan paljon. Hyvä ihonhoito pitää olla niin tehokasta ja nopeaa, että kymmenen minuuttia aamuin illoin riittää. Kaiken muun ajan voi panostaa ihan muihin tekemisiin.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kenraali ja talousnero Rudolf Walden

Syksyn aikana olen lukenut monia kenraalien elämäkertoja ja ihan ihmettelen mikis en ole aikaisemmin kiinnittänyt enempää huomiota Rudolf Waldeniin. Onkohan niin, että hän on ollut niin voimakkaasti mukana kaikissa Suomen sodan vaiheissa, että hän on jo itsestään selvyys. Mielestäni hän on vaikuttanut Suomen sotimiseen ja torjuntavoittoon ihan yhtä paljon, kuin Mannerheim. Rudolf Walden syntyi Helsingissä 1878 suomenruotsalaiseen pikkuporvarisperheeseen. Rudolf oli ongelmaoppilas koulussa ja ei kunnolla selvinnyt luokaltaan. Vanhemmat päättivät lähettää hänet Haminan kadettikouluun. Se oli aivan oikea päätös, koska kadettikoulussa Rudolfin lahjakkuudet pääsi esiin. Hän oli luonnon lahjakkuus matematiikassa ja sotataktiikassa, nuoresta iästä huolimatta hän oli poikkeuksellisen looginen ja hyvä organisoija. Nopea oppisena, ahkera ja älykkäänä poikana hän oli luokkansa parhainmistoa. Kadettikoulun päätyttyä vuonna 1900 Walden halusi Suomen Kaartin palvelukseen, eikä Venäjälle ja niin se...

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Rasvaluomien jäädytys eli kryohoito

Nyt olen perehtynyt ja harjoitellut kryohoitoa , jolla voidaan poistaa varsiluomia eli fibroomia ja rasvaluomia (keratosis seborrhoica). Olen erittäin innostunut menetelmästä, koska nyt voin auttaa monia asiakkaitani. Kryohoito on vanha menetelmä Kysymys ei ole mistään uudesta hoitotavasta, vaan lähes kolmekymmentä vuotta käytössä olleesta menetelmästä, mutta minulla se on uusi. Jäädyttämistä on lääketieteessä käytetty jo viisikymmentä vuotta ja kosmetologien käyttöön se tuli 90-luvulla.  Lääketieteessä käytetään -110-200 asteista hiilihappolunta tai nestemäistä typpeä ja kosmetologi käyttää -80 asteista nestemäistä typpeä ja typpioksidia. Ihotautilääkärit hoitavat jäädyttämällä aurinkokeratoosia ja ihosyövän esiasteita. Kosmetologi hoitaa terveen ihosolukon muodostamia varsi- ja rasvaluomia. Olen yli neljäkymmentä vuotta käsitellyt ihmisen ihoa ja katson jokaista hoitoa aloittaessani onko iho terve vai olisiko jossain kohtaa solumuutoksia. Luotan itseeni täysin, että erotan hyvin ...