Siirry pääsisältöön

Ihminen tuhoaa ympäristön ja ympäristötuhot tuhoaa ihmisen

Olen nyt kuukauden verran kertonut asiakkaille mitä opin ja koin Dermalogican maailmankongressissa Los Angelesissa. Aloin yksi päivä miettimään miten sanoisin mahdollisimman lyhyesti mikä oli maailmankongressin oppi. Mieleeni tuli, että yksinkertaisesti aiheena oli se miten ihmisen iho suojataan ympäristön vaikutuksilta.

Maailmankongressissa useampi luento oli teini-iän ihonhoidosta. Ongelmana on se, että jostain syystä  teini-ikä varhaistuu ja hormonaaliset iho-ongelmat tulevat jo 10-11-vuotiaille. Syytä tähän varhaistumiseen ei tiedetä, mutta syyttävä sormi osoittaa ympäristösaasteita ja ruuassa olevia hormoonijäämiä. Toinen iso asia oli aurinko ja eihän auringossa itsessään mitään pahaa ole. Ympäristösaasteet ovat vaan ohentaneet otsonikerrosta sen verran, että maanpinnalle tulee liikaa UV-säteilyä. Uusi silmänympärysvoide Ultrasmoothing Eye Serum herätti myös keskustelua ja sen pääasiallinen tehtävä on hoitaa herkistynyttä silmänympärystää. Ja mistä se silmänympärys sitten herkistyy. Ilman saasteista, UV-säteilystä ja herkistyneen silmän kyynelnesteestä. Ylipäätänsä tuntuu siltä, että suurin osa kosmetiikasta tehdään nykyään suojaamaan ihoa ympäristöltä.

Amerikassa opin myös sen miltä todellinen ilman saaste näyttää. Olimme Marin kanssa hotellin seitsemännessätoistakerroksessa ja katselimme pitkälle yli Los Angelesin kattojen. Joka aamu luulimme, että onkin tulossa pilvinen päivä. Kahdeksan aikaan katsoessamme ulos ei aurinkoa, tai taivasta näkynyt, vaan harmaa sumuinen maisema. Loppuviikosta ymmärsimme sen olevan savusumua, joka peittää suurimmat kaupungit ympäri maailmaa. Merkille pantavaa oli miten Amerikassa luomuruoka oli todella voimakkaasti esillä. Ravintoloiden ruokalistoilla mainittiin kymmeniä kertoja sana luomu. Minulle se kertoi siitä, että ihmisille oli valjennut, että muussa kuin luomuruuassa oli jotain pielessä. Aivan varmasti onkin, jos se kasvatetaan tuon saasteen keskellä. Tosin en usko sen jenkkiläisten luomunkaan olevan kovin saasteetonta ja puhdasta.

Aika synkkiä ajatuksia on siis mielessäni ollut viime päivinä. Tietysti hiukan kärjistän asioita, mutta aika moni juttu on valitettavan totta. Moni iho-ongelma johtuu saastuneesta ympäristöstä. Ruusufinni on ihottuma joka on moninkertaistunut parinkymmenen viime vuoden aikana. Se puhkeaa voimakkaasta UV-säteilystä ja ilman saasteista. Tyypillisesti se ilmestyy yleensä keväällä, kun katupöly on pahimmillaan ja iho kohtaa myös voimakkaan UV-säteilyn ensimmäisiä kertoja talven jälkeen. Mitähän kaikke vielä näen ennen, kuin eläkepäiväni koittaa. Kohta ihmiset kulkee kaasunaamari päässä ja joku pönttö mikää suojaa säteilyltä.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kenraali ja talousnero Rudolf Walden

Syksyn aikana olen lukenut monia kenraalien elämäkertoja ja ihan ihmettelen mikis en ole aikaisemmin kiinnittänyt enempää huomiota Rudolf Waldeniin. Onkohan niin, että hän on ollut niin voimakkaasti mukana kaikissa Suomen sodan vaiheissa, että hän on jo itsestään selvyys. Mielestäni hän on vaikuttanut Suomen sotimiseen ja torjuntavoittoon ihan yhtä paljon, kuin Mannerheim. Rudolf Walden syntyi Helsingissä 1878 suomenruotsalaiseen pikkuporvarisperheeseen. Rudolf oli ongelmaoppilas koulussa ja ei kunnolla selvinnyt luokaltaan. Vanhemmat päättivät lähettää hänet Haminan kadettikouluun. Se oli aivan oikea päätös, koska kadettikoulussa Rudolfin lahjakkuudet pääsi esiin. Hän oli luonnon lahjakkuus matematiikassa ja sotataktiikassa, nuoresta iästä huolimatta hän oli poikkeuksellisen looginen ja hyvä organisoija. Nopea oppisena, ahkera ja älykkäänä poikana hän oli luokkansa parhainmistoa. Kadettikoulun päätyttyä vuonna 1900 Walden halusi Suomen Kaartin palvelukseen, eikä Venäjälle ja niin se...

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Rasvaluomien jäädytys eli kryohoito

Nyt olen perehtynyt ja harjoitellut kryohoitoa , jolla voidaan poistaa varsiluomia eli fibroomia ja rasvaluomia (keratosis seborrhoica). Olen erittäin innostunut menetelmästä, koska nyt voin auttaa monia asiakkaitani. Kryohoito on vanha menetelmä Kysymys ei ole mistään uudesta hoitotavasta, vaan lähes kolmekymmentä vuotta käytössä olleesta menetelmästä, mutta minulla se on uusi. Jäädyttämistä on lääketieteessä käytetty jo viisikymmentä vuotta ja kosmetologien käyttöön se tuli 90-luvulla.  Lääketieteessä käytetään -110-200 asteista hiilihappolunta tai nestemäistä typpeä ja kosmetologi käyttää -80 asteista nestemäistä typpeä ja typpioksidia. Ihotautilääkärit hoitavat jäädyttämällä aurinkokeratoosia ja ihosyövän esiasteita. Kosmetologi hoitaa terveen ihosolukon muodostamia varsi- ja rasvaluomia. Olen yli neljäkymmentä vuotta käsitellyt ihmisen ihoa ja katson jokaista hoitoa aloittaessani onko iho terve vai olisiko jossain kohtaa solumuutoksia. Luotan itseeni täysin, että erotan hyvin ...