Siirry pääsisältöön

Kattilan ja kauneushoitolan väki kiittää!

Ilokseni voin kertoa, että tuo kassapöydällä ollut keräyslipas tuli täyteen ja Kattila sai sieltä 250.74€. Suuret kiitokset kaikille asiakkaille, jotka keräykseen osallistuitte. Siitä oli todella suuri apu Kattilan tilanteeseen, koska rahaa kuluu muutossa. Kattilahan toimii täysin ilman julkista rahaa ja kulut ovat kuitenkin aika suuria, koska kissoja on yleensä 70-120. Vapaaehtoistyöntekijöitä tarvitaan koko ajan ja lahjoituksia voi tehdä esimerkiksi kirpputoreja varten. Rahaa voi lahjoitaa tilille FI12 5680 0020 2544 35 ja laittakaa viestiksi "muuttoavustus", niin rahat kohdistetaan tähän tämän hetken muuttoprosessiin. Lahjoitus ei tarvitse olla suuri jo muutama euro auttaa.

Kattila sijaitsee Vanajantie 10 vanhassa Perunajauhotehtaan rakennuksessa ja muutto tapahtuu kiinteistön sisällä, vain eri kerrokseen, kuin ennen. Kattila on auki joka päivä klo 12-15 ja muulloin sopimuksen mukaan. Käykää katsomassa mikä ihana karvaturrijengi sielä majailee. Lapsille se on mukava vierailupaikka ja itse nautin kovasti siitä tunnelmasta. Surullista on tietysti se miten paljon ihmiset hylkäävät eläimiään. Ne ketkä eivät voi ottaa omaa kissaa voivat valita Kattilasta kummikissan ja seurata sen elämää ja ohjata lahjoitukset juuri kummikissalleen.

Kauneushoitolani tärkein hyväntekeväisyyden kohde on Kissakoti Kattila, koska se on paikallinen toimija ja kissat ovat sydäntäni lähellä. Nyt pitää alkaa keräämään taas uutta keräyslipasta täyteen, jos saataisiin, vaikka ensi jouluksi sama summa kokoon. Lahjoitan myös kevään arpajaisiin kaksi 100€ lahjakorttia hoitolaani ja lukuisia pikkuvoittoja. Kannattaa siis osallistua Kattilan tapahtumiin ja myyjäisiin sielä on hyvät voitot. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Kävelevä katastrofi

Loukkaannuin todella syvästi asiakkaani puolesta. Hän oli ollut mukana tapahtumassa missä Raili Hulkkonen neuvoi meikin tekoa. Asiakkaani oli päässyt lavalle meikkimalliksi ja Hulkkonen oli katsonut ihoa nopeasti ja todennut ihon olevan kävelevä katastrofi. Anna positiivista palautetta Kuulostaa aivan kauhealta, että jonkun ihmisen ihoa sanotaan kaiken kansan kuullen käveleväksi katastrofiksi. Syy tähän sanomiseen oli kuullemma se ettei asiakkaallani ollut meikkivoidetta. Hulkkonen haluaisi, että jokainen nainen käyttäisi meikkivoidetta. Tämä on juuri se asia mikä on minua aina häirinnyt ammattikunnassani. Usein kosmetologit ja meikkiammattilaiset nostavat itsensä toisten yläpuolelle ja halveksien moittivat ihmisiä omista korkeuksistaan. Olen kuullut satoja kertomuksia mitä kaikkea on suusta päästetty asiakasta loukaten. Nämä moitteet jää mieleen lopuksi ikää ja tuo vastenmielisyyden koko kosmetologikuntaa kohden. Joillekin syntyy todellinen trauma näin pahoista moitteista ja ne ...

Tali-ihottuma on yleinen ihotauti

 Tali-ihottuma on ihotauti, mitä välillä näen asiakkaiden iholla ja tätä ei välttämättä kaikki kosmetologit tunnista. Tali-ihottumassa iho on yhtä aikaa kuiva sekä rasvainen. Iho hilseilee, kiiltää rasvaisuudesta, punoittaa ja kutisee. Tali-ihottuma vaatii tehokasta kotihoitoa Tali-ihottumasta käytettiin aikaisemmin nimitystä taliköhnä, ja niin minäkin olen sitä oppinut kutsumaan. Tali-ihottuma kuulostaa kuitenkin paremmalta kuin taliköhnä. Tali-ihottuma on suhteellisen yleistä ja sitä sairastaa noin 3-5% suomalaisista.   Vauvoilla ja pikkulapsilla se on yleistä ja sitten murrosiässä ja sen jälkeen se voi röyhähtää uudelleen. Tali-ihottuma on ikävä vaiva, koska se ei välttämättä koskaan parane kokonaan, vaan se voi pulpahdella esiin uudestaan ja uudestaan.  Tali-ihottuma helposti sekoitetaan tavalliseen ihon rasvoittumiseen ja akneen. Tali-ihottuma on näkyvä iho-ongelma, koska se aiheuttaa punoitusta, hilseilyä ja pikkunäppylöitä. Se voi myös kutista ja kirvellä. Tali-iho...