Siirry pääsisältöön

SkinPerfect Primeristä kaikki teho irti!

SkinPerfect Primer sk30 (77€) tuli Dermalogicalle myyntiin noin puolitoistavuotta sitten. Suhteellisen lyhyessä ajassa siitä on tullut todella suosittu tuote ja erittäin tarpeellinen hoitoaine meidän ilmastoon. Näin keväällä on juuri se ajankohta, kun Primerin kaikki vaikutukset tulee esiin.

Ennen SkinPerfect Primeriä ei mitään vastaavaa ollut myynnissä eikä sellaista osannut edes kaivata. Nyt en missään nimessä siitä enää luopuisi, koska sen vaikutukset ovat niin moninaiset. Skinperfect Primer on suojaava, hoitava ja kaunistava. Ensinnäkin suojakerroin 30 on ihan riittävä Suomen auringossa normaalille iholle. Sitten voide sulautuu ihoon samettimaiseksi pinnaksi joka suojaa todella hyvin pakkaselta, tuulelta ja katupölyltä. Suoja ei ole Barrier Repairin ( 50 ml, 62€) veroinen, mutta se riittää alle kymmenen asteen pakkasessa ja alle tunnin ulkoilussa. Sitä voisi sanoa työmatkan suojaksi ja Barrier Repair laitetaan sitten, kun urheillaan ja ulkoillaan pitempään. Tai sitten herkällä iholla tehokkaaksi suojaksi ne laitetaan päällekäin, ensin Barrier Repair ja sitten SkinPerfect Primer.

Ihan poikkeuksellinen ominaisuus SkinPerfect Primerissä on sen kaunistava ominaisuus. Helmiäisjauhe tekee optisentaittavuuden ihon pintaan ja iho näyttää sileämmältä. Ihan sama menetelmä, kuin aikanaan valokynissä, mutta tämä on vaan modernimpi ja tehokkaampi versio. Primerin sisältämä mineraalipigmentti ei ole meikkiaine eikä väriaine, vaan hoitava, ihon väriä tasoittava mineraali. Se ei jätä mitään rajoja eikä koskaan valu juonteisiin. Värejä on vain yksi joka sopeutuu kaikkiin ihonsävyihin. Primerin hoitavat vaikutus aineet siloittavat ja vahvistavat ihoa, mutta yksinään se ei riitä. Kosteutta siinä ei ole riittävästi ainakaan jatkuvaan käyttöön, joten sen alle pitää aina laittaa kosteusvoide. Tiedän, että jotkut asiakkaat ovat kokeilleet sitä viime kesänä ihan yksinäänkin päivävoiteena ja tykänneet siitä. Ihonhoidon kannalta olisi kuitenkin parempi käyttää kosteusvoidetta primerin alla.

SkinPerfect Primer on suojaavuutensa takia todella hyvä ihon terveyden ylläpitäjä ja ihan edullinen tapa suojautua ihosyövältä. Kun iholla on jatkuvasti kolmenkympin  UV-suoja on aurinkokeratoosin vaara ainakin puolittunut.

Kommentit

  1. Anonyymi22:05

    Minulle on aina keväällä tullut lieviä maksaläiskiä kasvoihin ja nyt ajattelin aloittaa suojaamisen hyvissä ajoin. Riittääkö tämän primerin suoja siihen? Käytän Skin Smoothing Creamia yöksi ja päiväksi ja aamuisin käytän meikkinä pelkätään pimeriä. Pisimpään olen ulkona iltapäivisin, kun yleensä kävelen työstä noin tunnin verran. Onko siitä suojasta mitään jäljellä päivän jälkeen?

    Pirkko

    VastaaPoista
  2. Ihosi tarvitsee tehokkaampaa suojaa, kuin pelkkä SkiPerfect Primer sk30 säästyäksesi pigmenttiläiskiltä. Primer suojaa riittävästi UV-säteilyn vanhentavalta ja polttavalta vaikutukselta, mutta ei pigmenttiläiskiltä enää iltapäivästä.
    Hyvä suoja tulee, jos laitat primerin päälle meikkivoiteen, joko YB mineraalimeikin tai Cover Tintin, niissä on 20 suojakerroin. Ellet halua meikkiä käyttää, ota sitten päivävoiteeksi Skin Dynamic Recovery sk 30 ja sen päälle primer.

    Inkeri

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Kävelevä katastrofi

Loukkaannuin todella syvästi asiakkaani puolesta. Hän oli ollut mukana tapahtumassa missä Raili Hulkkonen neuvoi meikin tekoa. Asiakkaani oli päässyt lavalle meikkimalliksi ja Hulkkonen oli katsonut ihoa nopeasti ja todennut ihon olevan kävelevä katastrofi. Anna positiivista palautetta Kuulostaa aivan kauhealta, että jonkun ihmisen ihoa sanotaan kaiken kansan kuullen käveleväksi katastrofiksi. Syy tähän sanomiseen oli kuullemma se ettei asiakkaallani ollut meikkivoidetta. Hulkkonen haluaisi, että jokainen nainen käyttäisi meikkivoidetta. Tämä on juuri se asia mikä on minua aina häirinnyt ammattikunnassani. Usein kosmetologit ja meikkiammattilaiset nostavat itsensä toisten yläpuolelle ja halveksien moittivat ihmisiä omista korkeuksistaan. Olen kuullut satoja kertomuksia mitä kaikkea on suusta päästetty asiakasta loukaten. Nämä moitteet jää mieleen lopuksi ikää ja tuo vastenmielisyyden koko kosmetologikuntaa kohden. Joillekin syntyy todellinen trauma näin pahoista moitteista ja ne ...

Tali-ihottuma on yleinen ihotauti

 Tali-ihottuma on ihotauti, mitä välillä näen asiakkaiden iholla ja tätä ei välttämättä kaikki kosmetologit tunnista. Tali-ihottumassa iho on yhtä aikaa kuiva sekä rasvainen. Iho hilseilee, kiiltää rasvaisuudesta, punoittaa ja kutisee. Tali-ihottuma vaatii tehokasta kotihoitoa Tali-ihottumasta käytettiin aikaisemmin nimitystä taliköhnä, ja niin minäkin olen sitä oppinut kutsumaan. Tali-ihottuma kuulostaa kuitenkin paremmalta kuin taliköhnä. Tali-ihottuma on suhteellisen yleistä ja sitä sairastaa noin 3-5% suomalaisista.   Vauvoilla ja pikkulapsilla se on yleistä ja sitten murrosiässä ja sen jälkeen se voi röyhähtää uudelleen. Tali-ihottuma on ikävä vaiva, koska se ei välttämättä koskaan parane kokonaan, vaan se voi pulpahdella esiin uudestaan ja uudestaan.  Tali-ihottuma helposti sekoitetaan tavalliseen ihon rasvoittumiseen ja akneen. Tali-ihottuma on näkyvä iho-ongelma, koska se aiheuttaa punoitusta, hilseilyä ja pikkunäppylöitä. Se voi myös kutista ja kirvellä. Tali-iho...