sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Meikki on aina mielipideasia

Nyt keväällä on taas tulossa uusia meikkivärejä ja uusi meikkimuoti. Me Marin kanssa odottelemme Youngbloodin uutta testeriä käyttöömme ja siihen tulee uusia meikkivärejäkin. Sen toimitus on vaan hiukan viivästynyt ja nyt sitä on luvattu Suomeen pääsiäisen tienoilla. Tulette kyllä siitä heti kuulemaan, kun se meille asti kerkiää.

Oln useissa blogijutuissani antanut ohjeita meikkiväreistä ja puhunut meikkityylin uudistamisen puolesta. Niin tulen tekemään jatkossakin, mutta haluan muistuttaa, että kysymys on minun mielipiteestäni. Aina, kun puhutaan väreistä ja tyyleistä se on vaan jonkun ihmisen näkemys asiasta, mutta täyttä faktaa se ei ole. Ihonhoito taas on ihan eriasia. Kun suosittelen jotain ihonhoitotuotetta se perustuu todistettuun faktaan ja pitkään kokemukseeni ihonhoidosta. Tosin onhan minulla pitkä kokemus myös meikkivärien valinnassa, joten niihinkin aika hyvin voi luottaa. Yleensä myös tunnen asiakkaani pitkältä aikaväliltä ja siksikin osaan tehdä heille hyviä värivalintoja. Meikkiväreissä ei todellakaan pääasia ole ihmisen oma väritys, vaan persoona merkitsee paljon. Jos ihminen on räiskyvä persoona ja käyttää näyttäviä vaatteita meikki pitää olla samaa tyyliä. Silloin, jos asiakas haluaa olla tyylikkään asiallinen ja työ vaatii asiallisuutta meikkivärit valitaan sen mukaan. Nämä asiat olen kymmenien vuosien aikana oppinut asiakkaistani tietämään ja se merkitsee paljon meikkityylin valinnassa.

Joskus olen miettinyt näemmekö me ihmiset värit samalla tapaa. Tietysti ihminen joka värien kanssa tekemisissä on oppinut näkemään niiden kaikki vivahteet. Usein kuitenkin käy niin, että asiakas tulee ostamaan vadelmanpunaista huulipunaa ja minä esittelen hänelle kaikki vadelmaan vivahtavatkin huulipunat. Niistä ei mikään ole hyvä, vaan hän itse tartuu kuparinpunaiseen sävyyn ja sanoo sen olevan juuri sitä vadelmanpunaista mitä hän hakee. Tässä kohtaa aina ihmettelen miten me oikein värisävyt näemme. On myös paljon ihan oikeaa värisokeutta mitä asiakas ei ehkä itsekään tiedä. Usein se on sinisen ja vihreän välillä ja varsinkin luomivärin valintaa se häiritsee. Näissä tapauksissa ei voi muuta, kuin luottaa myyjän mielipiteeseen. Uskon myös, että myyjän ikäkin merkitsee valinnoissa. Parikymppinen ei ehkä vielä osaa ajatella asioita kuusikymppisen kannalta ja heillä on hiukan erilaiset kauneuskäsitykset.

Tulen siis kevään mittaan esittelemään meikkiuutuuksia, mutta pitäkää oma päänne, jos joku teitä miellyttää älkääkä välittäkö meistä "asiantuntijoista".

8 kommenttia:

  1. Anonyymi09:28

    Ostin Pimeän kaupan iltana YB:n Coral kiss huulikiillon ja sanoit sen olevan tyylikäs keväinen pastellisävy. Olenkin sitä käyttänyt, mutta nyt parikymppiset työkaverini sanoivat sen olevan aivn liian nuorekas väri minulle yli viisikymppiselle. He ihmettelivät myyjää joka myy minun ikäiselle sellaisen värin, kuulemma jo nimi kertoo sen olevan nuorten väri. Itse en tiedä näistä meikkivärien nimistä ja luotin siihen, että myyjä osaisi valita oikein. Nyt huulikiille jää käyttämättä ja harmittaa taas yksi virheostos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä anna työkavereidesi päättää omista meikkiväreistäsi. Ei aina voi tietää millä motiivilla ihmiset, jopa ystävätkin arvioivat toisten pukeutumista ja muita valintoja. Törmään tähän hyvinkin usein, että asiakas itse pitää jostain meikistä, mutta joku läheinen on sitä mollannut. Silloin tulee pahamieli ja epävarmuus meikin sopivuudesta. Kannattaa luottaa omaan makuun ja tuntemuksiin, jos jostain väristä tykkää saa muutkin sen hyväksyä.
      Sävyn nimen perusteella ei voi päätellä minkä ikäiselle ihmiselle väri sopii, se on silkkaa höpöhöpöä. Coral kiss on yksi kauneimpia Youngbloodin kevätvärejä ja se sopii ihan kaiken ikäisille. Ikä ei yleensäkään ole kriteeri meikkivärien valintaan, vaan tyyli, persoona ja oma väritys merkitsee paljon enemmän.
      Itse olen käyttänyt Corall kissiä muutaman viikon ja se on oma suosikkivärini tällä hetkellä. Älä turhaan jätä sitä käyttämättä ettei mene hyvä ostos hukkaan.

      Inkeri

      Poista
  2. Anonyymi09:48

    Onko mieleesi tullut, että nuoret työkaverisi saattavat olla väärässä? Olen ostanut kaikki meikini Inkeriltä jo vuosikausia eikä yhtään virheostosta ole tullut.

    VastaaPoista
  3. Anonyymi11:12

    Tämä ensimmäisen anonyymin kommenttihan on varmaankin provokaatio?

    Nimeähän et levitä huulillesi - ja meikkisävyjen nimethän voivat olla mitä tahansa, mutta kun valitaan se sävy, ei nimeä. Toisaalta en ymmärrä, mitä vikaa tuossa korallisessa suudelmassa on. Korallihan on kaunis ja keväinen sävy. Huulikiillon läpikuultavuus tuo hehkua koko kasvoille.

    Mitä mieltä itse oit, kun sen kerran ostit?

    Ylipäätään ihmettelen, miten minkään ikäiset työkaverit voivat esittää noin hölmöjä kommentteja kenenkään meikistä tai olemuksesta ylipäätään. Mikähän värin nimi olisi heidän mielestään sopiva yli viisikymmpiselle - Blackest Black Funeral varmaankin?

    Leena

    VastaaPoista
  4. Anonyymi15:45

    Minusta kuulostaa ylipäätään oudolta, että yli viisikymppiselle myydään huulikiiltoa. Eiköhän huulikiilto ole tarkoitettu teinitytöille. En ole tätä blogia aiemmin lukenut, mutta nyt hiukan silmäilin. Tunnen monia meikkisarjoja oikein hyvin, mutta tämä Youngblood kuulostaa aivan vieraalta. Ilmeisesti joku italialainen, tai saksalainen oma maahantuonti. Näitä epäkurantteja pikkusarjoja on Euroopan ammattilaismessut täynnä.
    Itse suosittelisin aikuiselle naiselle laadukasta mineraalimeikkisarjaa. Dermalogicalla ei ole omia meikkituotteita edes jenkeissä ja siksi moni kosmetologi ottaa sen rinnalle jonkun muun sarjan. Pääkaupunkiseudulla moni Dermalogicaa käyttävä kosmetologi myy Jane Iredale meikkisarjaa. Toisaalta ymmärtää ettei pikkukaupungissa kosmetologin kannata myydä sen hintatason meikkisarjaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi16:47

      Melkoisen tietämätöntä väittää Youngbloodia "epäkurantiksi pikkusarjaksi".

      Amerikkalainen Youngblood on täysmineraalimeikkisarjojen edelläkävijä. Suomessa se on saanut ainoana kokonaisena sarjana Allergia- ja Astmaliiton hyväksynnän.

      Laadultaan se on korkeatasoinen ja hintatasoltaan samaa luokkaa kuin Jane Iredale.

      Ja toki kukin saa vapaasti pitää kategorisen näkemyksensä siitä, että huulikiilto ei sovi yli viisikymppiselle. Itse olen sitä mieltä, että sopii useissa tapauksissa paljon paremmin kuin esimerkiksi jokin rutikuiva matta huulipuna. Meikit on toki aina valittava yksilöllisesti, mutta mitään sääntöä huulikiillon sopimattomuudesta yli viisikymppiselle ei ole olemassa.

      Leena

      Poista
    2. Tästä Leenan kommentista tulikin jo selville perusasiat Youngbloodista. Suuri osa Dermalogicaa käyttävistä kollegoistani on siirtynyt Youngbloodin meikkeihin myös pääkaupunkiseudulla. Voin vakuuttaa, että Hämeenlinnan pikkukaupungissa on ihan yhtä laatutietoisia asiakkaita, kuin pääkaupungissakin.
      Huulikiillolla, niin kuin ei muillakaan meikeillä ole ikärajaa. Meidän naisten ei itse pitäisi korostaa niin kovasti iän merkitystä joka asiassa. Ei kannattaisi kehittää itselleen turhia rajoituksia.
      Tein huomiselle vielä perusteellisemman jutun Youngbloodista.

      Inkeri

      Poista
  5. Ulrika12:57

    Olen ihan samaa mieltä Inkerin kanssa ettei aina pidä nostaa ikäkysymystä esiin. Me naiset valitamme ikäsyrjinnästä ja sitten itse pohdimme koko ajan mikä ikään sopii mikä ei. Ja annamme toisillemme ohjeita liiallisesta nuorekkuudesta tms.Onko se niin vaarallista, vaikka käyttääkin nuorekasta meikkiä? Sitähän tässä postauksessa Inkeri yritti sanoa, että meikki on makuasia.
    Vielä tästä YB:n laadusta. Olen siirtynyt kokonaan YB:n meikkeihin juuri niiden hyvän laadun takia. Tilaan ne pääsääntöisesti Inkerin verkkokaupasta ja suosituksia kyselen sähköpostilla. Aina olen saanut sopivat ja mieleiset värit. Kiitos!
    Ullis

    VastaaPoista