Siirry pääsisältöön

Rikoksia ja kauneudenhoitoa

Olen yhden viikon aikana lukenut Hämeen Sanomista kaksi rikosuutista, jotka koskevat, tai sivuavat omaa alaani. Ensimmäinen koski Venäjää ja siihen suhtaudun hiukan skeptisesti. Venäjällä oli pidätetty oppositiojohtaja sen takia, että hän oli kavaltanut Yves Rocher kosmetiikkayhtiöltä neljä miljoona euroa. Näköjään Yves Rocher on rantautunut Venäjälle, siitä en tiedä myydäänkö sitä missä määrin enää Suomessa. En ole vuosiin kuullut keneltäkään asiakkaalta, että hän käyttäisi Rocheria. Tämän uutisen todenperästä on vaikea sanoa. Huolestuttaa enemmän nuo ihmisoikeusasiat, ettei oppositiojohtajaa vangita tekaistuilla syytteillä.

Toinen uutinen koski Suomea ja oli huolestuttava, mutta ei yllättävä. Helsingin Forumissa toiminut kosmetiikka-alanyrittäjä oli saanut ehdollista vankeutta, koska oli huijannut ulkomaisten työntekijöidensä palkanmaksuissa. Uutisen mukaan hänellä oli työssä kaksi romanialaista kielitaidotonta naista, joille hän maksoi noin 400-600 euroa kuussa. Työviikko saattoi olla 70-tuntinen, joten tuntipalkaksi jäi neljä euroa. Uutisena tämä ei ollut ollenkaan yllättävä, koska isoissa kaupungeissa tätä on todella paljon. Varmaan kyse oli kynsien, tai ripsienlaitosta ja ne työt ovat lähes kokonaan ulkomaalaisten hallussa pääkaupunkiseudulla.

Tällainen uutinen saa minut näkemään punaista. Työntekijän ja heikossa asemassa olevan riistäminen on lähes pahinta mitä tiedän. Valitettavasti olen ollut jo pitkään tietoinen siitä, että alallani saatetaan huijata nuoria naisia ja varsinkin ulkomaalaisia. On tietysti parempi olla töissä kynsisalongissa neljän euron tuntipalkalla, kuin parittajan pahoinpitelemänä kadulla. Tämä ei kuitenkaan saa olla maan tapa. Toivoisinkin, että asiakkaat olisivat valppaampia ja kyselisivät ulkomaalaisilta miten heidät on Suomeen  palkattu. Hälytyskellojen pitäisi kuluttajalla soida, jos hoitoja kaupataan todella halpaan hintaan. Varsinkin liikepaikoilla, joissa on suuret vuokrat.

Tuo yrittäjä joka nyt joutui vastuuseen teoistaan on varmaankin vasta alkua. Sekä kosmetologi, että kampaamoalalla on tätä lähes ihmiskauppaan verrattavaa riistoa todella paljon. Älkää katsoko sitä läpisormien, vaan tehkää siitä ilmoitus.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Kävelevä katastrofi

Loukkaannuin todella syvästi asiakkaani puolesta. Hän oli ollut mukana tapahtumassa missä Raili Hulkkonen neuvoi meikin tekoa. Asiakkaani oli päässyt lavalle meikkimalliksi ja Hulkkonen oli katsonut ihoa nopeasti ja todennut ihon olevan kävelevä katastrofi. Anna positiivista palautetta Kuulostaa aivan kauhealta, että jonkun ihmisen ihoa sanotaan kaiken kansan kuullen käveleväksi katastrofiksi. Syy tähän sanomiseen oli kuullemma se ettei asiakkaallani ollut meikkivoidetta. Hulkkonen haluaisi, että jokainen nainen käyttäisi meikkivoidetta. Tämä on juuri se asia mikä on minua aina häirinnyt ammattikunnassani. Usein kosmetologit ja meikkiammattilaiset nostavat itsensä toisten yläpuolelle ja halveksien moittivat ihmisiä omista korkeuksistaan. Olen kuullut satoja kertomuksia mitä kaikkea on suusta päästetty asiakasta loukaten. Nämä moitteet jää mieleen lopuksi ikää ja tuo vastenmielisyyden koko kosmetologikuntaa kohden. Joillekin syntyy todellinen trauma näin pahoista moitteista ja ne ...

Tali-ihottuma on yleinen ihotauti

 Tali-ihottuma on ihotauti, mitä välillä näen asiakkaiden iholla ja tätä ei välttämättä kaikki kosmetologit tunnista. Tali-ihottumassa iho on yhtä aikaa kuiva sekä rasvainen. Iho hilseilee, kiiltää rasvaisuudesta, punoittaa ja kutisee. Tali-ihottuma vaatii tehokasta kotihoitoa Tali-ihottumasta käytettiin aikaisemmin nimitystä taliköhnä, ja niin minäkin olen sitä oppinut kutsumaan. Tali-ihottuma kuulostaa kuitenkin paremmalta kuin taliköhnä. Tali-ihottuma on suhteellisen yleistä ja sitä sairastaa noin 3-5% suomalaisista.   Vauvoilla ja pikkulapsilla se on yleistä ja sitten murrosiässä ja sen jälkeen se voi röyhähtää uudelleen. Tali-ihottuma on ikävä vaiva, koska se ei välttämättä koskaan parane kokonaan, vaan se voi pulpahdella esiin uudestaan ja uudestaan.  Tali-ihottuma helposti sekoitetaan tavalliseen ihon rasvoittumiseen ja akneen. Tali-ihottuma on näkyvä iho-ongelma, koska se aiheuttaa punoitusta, hilseilyä ja pikkunäppylöitä. Se voi myös kutista ja kirvellä. Tali-iho...