Tämä postaus on oikeastaan jatkoa eiliselle kirjoitukselle, kun Aino Kallaksen elämän vaiheet sivuavat myös Balttian maiden kauheuksia ja kansan julmia kärsimyksiä. Luin eilen Aino Kallaksen päiväkirjaa, joka oli sarjan viimeinen osa. Joku voi kauhistella miten viitsin lukea jotain päiväkirjamerkintöjä lähes sadan vuoden takaa. Aino Kallaksen teksti on niin mukaansa tempaavaa ja hienostunutta, että tulee pettymys, kun kirja loppuu. En ole koskaan lukenut, niin kaunista kieltä ja aivan varmasti luen hänen romaaninsakin tämän jälkeen,
Aino Kallas syntyi 1878 suomalaiseen Krohnien älykkösukuun, suureen sisarussarjaan joiden isä kuoli hukkumalla Ainon ollessa kymmenen vanha. Hän siis oppi kokemaan suuria menetyksiä jo hyvin varhain. Vuosisadan vaihteessa hän lupautui vaimoksi virolaiselle Oskar Kallakselle, joka oli kielitieteilijä, poliitikko ja yliopistomies. Hän myös ajoi Viron itsenäisyyden asiaa kaikin tavoin eteenpäin. Aino ja Oskar saivat viisi lasta, joista poika Lembit kuoli jo aivan nuorena. Viron itsenäistyttyä Kallakset siirtyivät Lontoon suurlähetystöön Viron suurlähettilääksi. Aino Kallas omaksui kansainvälisen kosmopoliitin roolin, hän loi sekä omaa kirjailijan uraa, mutta tuki myös miehensä työtä diplomaattina. Hän sai erittäin suurta arvostusta kirjoistaan. Kolmekymmentäluvun lopulla Kallaksen pariskunta palasi Viroon ja he hankkivat kesämökin Hiidenmaalta, joka oli tarkoitettu pitää hiljaisena kirjoittajien työhuoneena.
Vuosien kuluessa sodan synkät pilvet alkoi kertymään Balttiankin taivaalle ja pelko neuvostomiehityksestä kasvoi. Kallasten lapset olivat jo aikuisia ja heillä oli oma elämä ja oma perhe. Nuorin tytär Laine oli eronnut ensimmäisestä miehestään ja oli jo uusissa naimisissa. Vanhin tytär Virve oli myös naimisissa ja kahden pojan äiti. Nuorin poika Hillar oli jäänyt Lontooseen täydentämään opintojaan. Keväällä 1941 Viro oli Neuvostoliiton miehittämä ja kaikki ulkomaiden kanssa yhteydessä olleet saivat epäilyn olevansa kansan vihollisia. Näin kävi myös Sulev Kallakselle, häntä kuulusteltiin useaan otteeseen ja hän tiesi tuloksena olevan karkoitus Siperiaan. Hän päätyi tekemään itsemurhan. Sulevin kuolemasta oli kulunut noin puolivuotta, kun tytär Laine sai surmansa ampumisvälikohtauksessa, näin jäljelle jäi ainoastaan Virve ja Hillar.
Aino Kallas sairasti erittäin vaikean reumaattisen kiputilan jaloissaan ja oli melkeimpä liikuntakyvytön puolitoistavuotta. Häntä siis ympyröivät suru, epäonni ja menetykset joka puolelta. Nuoruudessaan hän oli vaikuttanut suorastaan kadehdittavalta onnen suosikilta. Kaikki mitä hän kirjoitti aiheutti kehujen vyöryn ja suuri runoilija Eino Leino rakastui häneen. Tuo rakkaustarina Kallaksen ja Leinon välillä nosti kummankin kirjallisen tason aivan uusiin sfääreihin. Tämä rakkaustarina elettiin 1920-luvulla ennen lasten kuolemaa, se siis osui aikaan jolloin kaikki oli Kallaksen perheessä vielä hyvin.
Viron tilanne muuttui vaihdikkaasti ja vuorostaan Saksa miehitti Viron heinäkuun lopulla 1941. Tässä vaiheessa Oskar Kallas päätti palata Suomeen, koska jäänti Viroon olisi ollut varma kuoleman tuomio. Kun Suomi hävisi sodan Neuvostoliitolle katsoi Kallaksenkin perhe parhaaksi siirtyä Ruotsiin, jossa olikin jo suuri virolaisten siirtokunta. Oskar Kallas kuoli alle kahdeksankymppisenä Suomessa ja hänet haudattiin toiveidensa mukaan Taivaslahden hautausmaalle. Tämä oli Aino Kallakselle aivan sietämättömän raskas isku. Muutamassa vuodessa hän menetti rakastetun puolison ja kaksi lastaan. Tytär Virven puoliso Viktor oli karkoitettuna tuntemattomassa paikassa ja Lainen lasten isä Jaan kyydittiin myös Siperiaan. Näin Aino Kallas eli elämänsä viimeiset vuodet maanpakolaisena Ruotsissa tyttärensä Virven ja hänen kahden poikansa kanssa. Mutta Virveäkään hän ei saanut pitää, vaan häneltä löytyi syöpä joka oli levinnyt jo aivan kaikkialle. Virve kuoli Suomessa Eiran sairaalassa hyvin pitkän ja tuskaisen kamppailun jälkeen.
Tämäkin tarina järkytti minua. Tuota loistavaa kirjallista tuotosta tehnyt ihminen kärsi sydän juuriaan myöten. Hän kuvasi viimeisessä päiväkirjassaan aivan upeasti tunteitaan. Toivon, että lukemalla hänen kirjojaan saan edes pikkiriikkisen lisätaitoa omaan kirjoitukseeni. Aino Kallaksen päiväkirjat olivat taas yksi osoitus siitä miten Neuvostoliiton mielivaltainen politiikka riisti ihmistä.
Aino Kallas syntyi 1878 suomalaiseen Krohnien älykkösukuun, suureen sisarussarjaan joiden isä kuoli hukkumalla Ainon ollessa kymmenen vanha. Hän siis oppi kokemaan suuria menetyksiä jo hyvin varhain. Vuosisadan vaihteessa hän lupautui vaimoksi virolaiselle Oskar Kallakselle, joka oli kielitieteilijä, poliitikko ja yliopistomies. Hän myös ajoi Viron itsenäisyyden asiaa kaikin tavoin eteenpäin. Aino ja Oskar saivat viisi lasta, joista poika Lembit kuoli jo aivan nuorena. Viron itsenäistyttyä Kallakset siirtyivät Lontoon suurlähetystöön Viron suurlähettilääksi. Aino Kallas omaksui kansainvälisen kosmopoliitin roolin, hän loi sekä omaa kirjailijan uraa, mutta tuki myös miehensä työtä diplomaattina. Hän sai erittäin suurta arvostusta kirjoistaan. Kolmekymmentäluvun lopulla Kallaksen pariskunta palasi Viroon ja he hankkivat kesämökin Hiidenmaalta, joka oli tarkoitettu pitää hiljaisena kirjoittajien työhuoneena.
Vuosien kuluessa sodan synkät pilvet alkoi kertymään Balttiankin taivaalle ja pelko neuvostomiehityksestä kasvoi. Kallasten lapset olivat jo aikuisia ja heillä oli oma elämä ja oma perhe. Nuorin tytär Laine oli eronnut ensimmäisestä miehestään ja oli jo uusissa naimisissa. Vanhin tytär Virve oli myös naimisissa ja kahden pojan äiti. Nuorin poika Hillar oli jäänyt Lontooseen täydentämään opintojaan. Keväällä 1941 Viro oli Neuvostoliiton miehittämä ja kaikki ulkomaiden kanssa yhteydessä olleet saivat epäilyn olevansa kansan vihollisia. Näin kävi myös Sulev Kallakselle, häntä kuulusteltiin useaan otteeseen ja hän tiesi tuloksena olevan karkoitus Siperiaan. Hän päätyi tekemään itsemurhan. Sulevin kuolemasta oli kulunut noin puolivuotta, kun tytär Laine sai surmansa ampumisvälikohtauksessa, näin jäljelle jäi ainoastaan Virve ja Hillar.
Aino Kallas sairasti erittäin vaikean reumaattisen kiputilan jaloissaan ja oli melkeimpä liikuntakyvytön puolitoistavuotta. Häntä siis ympyröivät suru, epäonni ja menetykset joka puolelta. Nuoruudessaan hän oli vaikuttanut suorastaan kadehdittavalta onnen suosikilta. Kaikki mitä hän kirjoitti aiheutti kehujen vyöryn ja suuri runoilija Eino Leino rakastui häneen. Tuo rakkaustarina Kallaksen ja Leinon välillä nosti kummankin kirjallisen tason aivan uusiin sfääreihin. Tämä rakkaustarina elettiin 1920-luvulla ennen lasten kuolemaa, se siis osui aikaan jolloin kaikki oli Kallaksen perheessä vielä hyvin.
Viron tilanne muuttui vaihdikkaasti ja vuorostaan Saksa miehitti Viron heinäkuun lopulla 1941. Tässä vaiheessa Oskar Kallas päätti palata Suomeen, koska jäänti Viroon olisi ollut varma kuoleman tuomio. Kun Suomi hävisi sodan Neuvostoliitolle katsoi Kallaksenkin perhe parhaaksi siirtyä Ruotsiin, jossa olikin jo suuri virolaisten siirtokunta. Oskar Kallas kuoli alle kahdeksankymppisenä Suomessa ja hänet haudattiin toiveidensa mukaan Taivaslahden hautausmaalle. Tämä oli Aino Kallakselle aivan sietämättömän raskas isku. Muutamassa vuodessa hän menetti rakastetun puolison ja kaksi lastaan. Tytär Virven puoliso Viktor oli karkoitettuna tuntemattomassa paikassa ja Lainen lasten isä Jaan kyydittiin myös Siperiaan. Näin Aino Kallas eli elämänsä viimeiset vuodet maanpakolaisena Ruotsissa tyttärensä Virven ja hänen kahden poikansa kanssa. Mutta Virveäkään hän ei saanut pitää, vaan häneltä löytyi syöpä joka oli levinnyt jo aivan kaikkialle. Virve kuoli Suomessa Eiran sairaalassa hyvin pitkän ja tuskaisen kamppailun jälkeen.
Tämäkin tarina järkytti minua. Tuota loistavaa kirjallista tuotosta tehnyt ihminen kärsi sydän juuriaan myöten. Hän kuvasi viimeisessä päiväkirjassaan aivan upeasti tunteitaan. Toivon, että lukemalla hänen kirjojaan saan edes pikkiriikkisen lisätaitoa omaan kirjoitukseeni. Aino Kallaksen päiväkirjat olivat taas yksi osoitus siitä miten Neuvostoliiton mielivaltainen politiikka riisti ihmistä.
Kommentit
Lähetä kommentti