torstai 23. tammikuuta 2014

Ongelmana silmänympärysvoide

Yleisin tuote mistä asiakas kysyy neuvoja on silmänympärysvoide, ainoastaan kuorinta-aineet ohittaa sen. Tyypillisimmät kysymykset ovat, että miksi silmänympärysvoidetta käytetään, minkä ikäisenä sitä aloitettaan käyttämään ja mihin kohtaa sitä laitetaan.Jokaisella kosmetiikkasarjalla on vähän omanlaisensa ohjeet, mutta nämä neuvoni pätee useimpiin sarjoihin ja erityisesti Dermalogicaan.

Silmänympärysvoidetta  käytetään siksi, että silmänympärysiho on täysin erilainen, kuin kasvojen muu iho. Silmänympärillä ei ole hiki-tai talirauhasia ja siinä on yksi ihokerros vähemmän, kuin muualla. Koska siinä ei ole talin eritystä iho on paljon kuivempi ja ohenee  ja rypistyy paljon helpommin. Silmänympärysalue joutuu myös todella suuren rasituksen alle, kun tehdään silmämeikkiä, tai käytetään piilolinssejä ja kyynelnestekin kuivattaa ihoa. Silmänympärysvoiteet  ovat voidepohjaltaan täysin erilaisia, kuin muut voiteet. Niiden molekyylirakenne on sen verran pieni, että ne kykenevät imeytymään ohueen ihoon. Tavallinen hoitovoide on sen verran isompaa molekyylirakenteeltaan ettei se imeydy kunnolla ja turvottaa helposti.

Silmänympärysvoiteen käyttöä kannattaa aloitella parikymppisenä ja miksei jo aikaisemminkin, jos käyttää silmämeikkiä. Dermalogican silmänympärysvoiteista Total Eye Care sk 15 ( 60€)sopii nuorelle hyvin. Kuivalle ja atooppiselle nuorelle iholle suosittelen uutta Ultrasmoothing Eye Serumia ( 85€). Aikaisempina vuosina suurin käyttövirhe silmänympärysvoiteissa oli, että sitä käytettiin liikaa. Silloin se valui silmiin ja aiheutti kirvelyä, tai ainakin turvotusta. Vielä kymmenisenvuotta sitten kaikki tuotteet sisälsivät mineraalirasvoja eli vaseliinia, tai parafiinia. Ne sulivat iholla ja valuivat silmiin, jos niitä oli hiukankin liikaa. Dermalogican silmänympärysvoiteissa ei ole tätä vaaraa, koska niissä ei ole mineraalirasvoja ja ne imeytyvät ihan heti.

Suosittelen, että silmänympärysvoidetta otetaan noin riisin jyvän kokoinen nokare etusormelle ja se määrä riittää kumpaankin silmänympärystään. Jos määrä tuntuu liian vähäiseltä sitä voi myös lisätä. Dermalogican silmänympärysvoiteita käytetään kulmakarvoista ripsirajaan saakka ja sitten vielä silmän alapuolelle. Joillakin asiakkailla on sellainen käsitys ettei silmänympärysvoidetta laiteta yläluomelle, mutta Dermalogican voiteita voi laittaa. Yläluomihan on juuri se kohta joka kuivuu eniten ja siihen tulee atooppista ihottumaan ensimmäisenä.

Näin talvella kannattaa yli kolmekymppisten käyttää jotain tehotippaa mitä voi laittaa myös silmänympärille, niin sillä tavoin saa lisätehoa pakkasajan hoitoon. Skin Hydrating Booster ( 94€) ja Ultra Calming Serum Concentrate ( 87€, NYT TARJOUS 67€) käyvät myös silmien ympärille. Daily Microfoliant on sen verran kevyt kuorinta, että sillä voi kuoria silmänympäryksetkin, mutta vain pari kertaa viikossa.

Nanolift kasvohoito on erinomainen myös silmienympärille ja tuossa puolentoistatunnin hoidossa käsitellään silmänympärys tehokkaasti. Kuitenkin Nanolift hoitoa voi tehdä pelkästään silmänympärykselle ja silloin se maksaa 55€ ja aikaa menee 45  min. Tämä on oikein hyvä jatkokäsittely Nanolift kasvohoidolle ja sen voi tehdä pari viikkoa kasvohoidon jälkeen.

9 kommenttia:

  1. Anonyymi22:04

    Saako Multivitamin Power Serumia käyttää silmäluomiin ja käytetäänkö sitä, vain yöksi vai laitanko sen aamullakin. Olen hyvin ihastunut siihen, koska silminnähden se vetää kurttut suoraksi. Tuubini alkaa olla lopuillaan ja se on kestänyt lähes kolme kuukautta, voinko käyttää sitä jatkuvasti?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Multivitamin Power Serum käy myös silmien ympärille ja siitä tuotteesta on tullutkin tosi paljon kehuja syksyn mittaan. Se tuli myyntiin vasta alkukesästä ja nyt alkaa tulla asiakkaiden kokemuksia sen käytöstä. Juuri tuo siloittava vaikutus on kerännyt kiitosta.

      Inkeri

      Poista
    2. Unohtui vielä vastata tuohon viimeiseen kysymykseesi. Multivitamin Power Serumia voi käyttää useammankin tuubin peräkkäin. Jos ihosi on kovin kuiva suosittelisin sen kanssa yöksi Overnight Repair Serumin, koska tämä pakkanen on niin kuivattava.

      Inkeri

      Poista
  2. Anonyymi22:50

    Onko tuossa Ultrasmoothing Eye Serumissa jotain lääkeainetta? Se auttoi kutisevaan silmäluomiin tosi hyvin ja sit aloin laittaa sitä paikallisesti käsi-ihottumaan ja siihenkin se auttoi. Ylyynsä käsi-ihottuma on ihan karsea, kun se kerran alkaa, harvoin se paranee ennen kesää. Nyt sain rikkoutuneet kohdat kuntoon tuolla geelillä. Pikkusen kallistahan se on käsiin laitettavaksi, mutta ei paljoa tarvittu, kun se jo alkoi auttamaan. Voiko sitä käyttää jatkuvasti silmäluomille, jos siinä on lääkeainetta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kosmetiikka ei saa sisältää lääkeaineita, joten siinä ei sellaisia ole. Siinä on lääkkeenomainen vaikutusaine, joka on Dermalogican patentoima UltraCalming Complex. Sitten se sisältää rusko-ja punalevää jotka rauhoittavat tulehdusta. Kyllähän Ultrasmoothing Eye Serum parantaa ihottumaa myös muualla, kuin silmänympärillä. Käsi-ihottumat on kaikista vaikeampia ja jos pieni määrä riittää kannattaa se terveytensä eteen tehdä. Käsi-ihottuma on monessa työssä suorastaan invalidisoiva ja siitä tulee talvella helposti krooninen.

      Inkeri

      Poista
  3. Anonyymi22:55

    Käytän Multivitamin Power Firm silmärasvaa ja siinä on A-vitamiinia. Olen raskaana ja ohjeistus on ettei saa syödä A-vitamiinia. Miten paljon sitä on tuossa rasvassa ja onko teillä ohjeita miten raskaana oleva voi sitä käyttää? Tuntuisi aika oudolta, että noin pieneltä alueelta imeytyisi vaaraksi oleva määrä elimistöön. Tykkään kovasti tuosta voiteesta enkä haluaisi sitä vaihtaa.

    Pirita

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Dermalogica on amerikkalainen sarja ja USA:ssa on erittäin tarkkaan määritelty nämä eri aineiden pitoisuudet mitä raskaana oleva voisi käyttää. Missään Dermalogican tuotteessa ei tällä hetkellä ole niin suurta määrää A-vitamiinia, että se olisi kielletty raskaana oleville.
      Aikaisemmin, kun vielä oli myynnissä Multivitamiinikapselit niiden A-vitamiinipitoisuus ylitti nämä viitearvot ja siinä luki ettei suositella raskaana oleville. Voit siis ihan hyvin käyttää Multivitamin Power Firmiä.

      Inkeri

      Poista
  4. Sarianna18:09

    Onko teillä myynnissä mitään tummien silmänympärysten peiteainetta? Mitä sellainen maksaa ja kuivattaako se silmänympärystää?

    Sarkku

    VastaaPoista
  5. Kyllä Youngbloodilla on erittäin hyvä peiteaine silmienympärille. Sen nimi on Ultimate Concealer ja hinta on 42€. Värejä on kaksi medium ja fair. Se ei missään tapauksessa kuivata, vaan on ihan tarkoitettu ohuelle ja kuivalle silmänympärykselle.

    Inkeri

    VastaaPoista