sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Multivitamin Power Serum hurmaa suomalaiset asiakkaat

Taas kerran huomaan miten tärkeää on kuunnella asiakkaita ja omia kollegojaan. Multivitamin Power Serum ( 22ml, 110€)tuli markkinoille keväällä 2013 ja se tuli Multivitamin kapselien tilalle parannettuna versiona. Tuotteella on aivan loistavat UV-säteilyn vaikutuksia korjaavat ominaisuudet ja se olikin meidän myydyin tehotippa loppukesästä.

En oikeastaan kunnolla perehtynyt kaikkiin Multivitamin Power Serumin ominaisuuksiin, huomasin vaan, että asiakkaat hakivat sitä lisää edellisen loputtua. Tuossa ennen joulua useampi asiakkaani kehui, että ompa ihanan siloittava ja napakoittava vaikutus sillä Multivitamin Power Serumilla. Nuo aikaisemmat Multivitamiini kapselit olivat meidän myydyimpiä tuotteita talvella, mutta Overnight Repair Serum ohitti niiden vaikutukset myyntiin tullessaan. Multivitamiini kapselien ongelma oli niiden pakkaustapa. Pienet yksittäispakatut kapselit kuivuivat helposti, jos purkin kansi jäi auki. Muuten tuote oli loistava. Nyt tässä uudessa versiossa eli Multivitamin Power Serumissa on aivan ainutlaatuinen koostumus ja tehoa tuplaten verrattuna entisiin kapseleihin.

Tapasin alkuvuodesta myös toisia kosmetologeja jotka käyttävät Dermalogicaa. Heidän kanssaan tuli puheeksi Multivitamin Power Serumin vaikutukset. Moni kertoi tuotteen olevat suursuosikki, koska sen siloittava vaikutus on niin silminnähtävä. Nyt olen itse käyttänyt sitä kolmisen viikkoa ja taas huomaan itsekin miten tiiviin ja napakan pinnan tehotippa tekee. Sen vaikutus ei tunnu heti, vaan parin viikon käytön jälkeen. Multivitamin Power Serum oli Dermalogican kemisteiltä suuri ponnistus, koska he kehittivät retinolista uuden muodon tätä tuotetta varten. Retinoli on helposti liian uudistava ja iho lähtee hilseilemään. Multivitamin Power Serumissa oleva retinoli on pilkottu sillä tavoin ettei  sen vaikutukset tule liian voimallisina, vaan pikkuhiljaa.

Parasta tietoa on se mitä saa asiakkailta palautteena. Multivitamin Power Serumin kohdallakin olisin vaan puhunut ihoa uudistavasta vaikutuksesta. Nyt asiakkaat pukivat sanoiksi sen miltä se todella tuntuu. Ihosta tulee tiiviimpi, sileämpi ja kiinteämpi ja meikki levittyy hyvin. Multivitamin Power Serumissa ei ole kosteuttavaa vaikutusta juurikaan, vaan suosittelen sen kanssa yöksi Overnight Repair Serumin. Multivitamin Power Serum sopii myös silmien ympärille oikein hyvin. Sitten, kun päästään pakkasista ja tulee kevätsää Multivitamin Power Serumia voi käyttää yötä päivää.

15 kommenttia:

  1. Anonyymi11:10

    Sisältääkö tuo Multivitamin Power Serum silikoonia, tai jotain muuta tukkivaa ainetta. Ihmettelen vaan mikä tekee siitä niin silkkimäisen ja ihoon sulavan.
    En yhtään ihmettele, että sitä ostetaan ja käytetään. Mikään Dermalogican aine ei tunnu niin ihanalta. Laitan sitä joka aamu ja ilta ja päälle Skin Smoothing Creamin tai joskus yöksi näin pakkasella Super Rich Repairin. Aamuisin laitan vielä ennen meikkiä SkinPerfect Primerin ja Cover Tintin. Meikki pysyy todella hyvin ja viisikymppinen ihoni näyttää ihan sileältä.
    Olen sitä mieltä, että suurin syy sileyteen on juuri tuo Multivitamin Serum. Alussa noin kuukauden käytön jälkeen ihoni muuttui ihan täysin. Iho tuli jotenkin tiiviimmäksi ja huokosetkin häipyi. Multivitamin Serum tuntuu levittyvän samalla lailla, kun SkinPerfect Primer onko niissä joku sama raaka-aine.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikään Dermalogican aine ei sisällä tukkivia aineita. Siloittava vaikutus tulee Dermalogican kehittämästä uudesta raaka-aineesta nimeltään hydroksipinakoloniretinoaatti. Myös uudentyyppinen vitamiinien mikrokapselointi tekee tuotteesta silkkimäisen levittyvän ja samaa teknologiaa käytetään SkinPerfect Primerissä.

      Inkeri

      Poista
  2. Anonyymi11:50

    Onko Multivitamin Power Serum huokosia supistava? Olen kohta kuudenkympin ja aina kärsinyt höröttävistä ihohuokosista. Vanhemmiten naama on kuivunut, mutta huokoset ammottaa. Nyt olen käyttänyt lokakuusta saakka aamuin ja illoin Multivitamin Power Serum ja huokoset ovat selvästi pienentyneet. Ensin luulin ettei aine vaikuta mitään, mutta kuukauden käytön jälkeen aloinkin huomaamaan miten ihoni sileytyi.
    Kosmetologini suositteli lisäämään kuorintakertoja, että se vielä tehostaisi vaikutusta. Nyt kuorin kerran viikossa, pitäisikö tästä vielä lisätä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Multivitamin Power Serumin ensisijainen vaikutus ei ole huokosten supistaminen, mutta kun ihon pinta kiinteytyy ja tiivistyy se supistaa myös huokosia.
      Multivitamin Power Serumin vaikutus alkaa näkyä ja tuntua noin kolmen viikon käytön jälkeen, harva kosmettinen tuote vaikuttaa heti saman tien.
      Suosittelen myös kuorinnan lisäämistä. Kun iholla ei ole kuollutta solukkoa tuotteet imeytyvät paremmin. Suosittelisin Daily Microfoliantia joka toinen päivä.

      Inkeri

      Poista
  3. Anonyymi13:55

    Minun kokemukseni on, että jo kuorinta auttaa huokosia supistumaan. Olen nelikymppinen ja siirryin Inkerin hoitoihin viime kesänä. Aikaisemmat kosmetologien käsittelyt oli yhtä tyhjän kanssa.
    Nuorena olin oikea finninaama ja puristelu jälkiä näkyi vieläkin. Toisaalta ihoni oli aika herkkä ja punakka ja talvella hilseilevä. Aloin syksyllä käyttämään Daily Microfoliantia joka päivä ja syksyllä käytin boosterina Extra Firming Boosterin, kun se loppui aloin käyttämään Ultra Calming Serum Concentratea. Nyt pakkasella käytän Daily Microfoliantia joka toinen päivä ja Ultra Calming Serum Concentratea on jo menossa toinen tuubi ja se on aivan ihana. Tänä talvena ei ole iho punoitellut, eikä hilseillyt. Meikki pysyy hyvin ja huokoset eivät hörötä. Ihoni ja oma olotilani on täysin muuttunut, tuo paljon itsevarmuutta lisää, kun ei tarvitse miettiä miltä iho ja meikki näyttää. Hyvän kosmetologin eli Inkerin löytäminen teki melkein elämän muutoksen. Nyt, kun iho ei ole enää ongelma riittää energiaa syömisten seuraamiseen ja liikuntakin taas kiinnostaa. En olisi arvannutkaan miten paljon helpottaa, kun naaman hoitoon on selvät sävelet. Rahaakin säästyy, kun ei tule virheostoja ja yllätyksekseni Inkeri yleensä suosittelee niitä tuotteita käyttämään mitkä ovat tarjouksessa. Luulisi, että kosmetologi tarjoisi aina tavaraa kalliimmasta päästä, mutta toisaalta tämä tapa herättää asiakkaan luottamuksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hyvästä palautteestasi. On myös tosi kiva, että asiakkaat itse kertovat millä tavoin saavat oman ihonsa kuntoon ja voimaan hyvin. Se on aina uskottavampaa, kun vinkkit tulee toiselta kuluttajalta.
      Kuorinta auttaa paljon huokosten supistumisessa. Kuorinta-aine hajoittaa huokosissa olevan talin ja lian, näin ei huokoset veny. Extra Firming Booster on myös kiinteyttävä aine ja ihon kimmoisuus auttaa huokosia supistumaan.
      Mitä näihin tarjoustuotteisiin tulee, niin pyrin aina hoito-ohjelmaa tehdessäni neuvomaan kaikista taloudellisemman tavan hoitaa ihoa. Ajattelen aina siinä vaiheessa asiakkaan hyötyä enkä omaa hyötyäni.

      Inkeri

      Poista
  4. Anonyymi14:19

    Onko tämä Multivitamin Power Serum ihan sama tuote, kuin multivitamiini kapselitkin olivat?
    Käytin niitä useamman purkin ja ne oli tosi tehokkaita, näin pakkasella. Valitettavasti en enää asu Hämeenlinnassa, niin en käytä palveluitasi muuten, kuin verkkokaupan välityksellä. Riittääkö tuo Multivitamiini Power Serum yhtä pitkään, kuin se kapseli purkkikin? Muistaakseni yhdellä purkilla pääsi pahimman talven yli.
    Daily Microfolian on minullakin käytössä, vaikka ihoni on todella kuiva. Huomaan saavani rasvat imeytymään paljon paremmin, kun kuorin naaman säännöllisesti.

    Aino

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Multivitamin Power Serum tuli kapseleiden tilalle, mutta on moninkerroin tehokkaampi tuote. Dermalogican patentoima retioni-yhdiste on ainutlaatuinen ihon siloittaja. Vitamiinit on tässä tuotteessa mikrokapseloitu siten, että ne imeytyy paremmin.
      Tämä Multivitamin Power Serum on huomattavasti riittoisampi, kuin vanhat kapselit. Niitä oli pakkauksessa 45kpl ja öisin käytettynä ne riitti puolitoista kuukautta. Multivitamin Power Serum riittää öisin käytettynä lähes kolme kuukautta.

      Inkeri

      Poista
  5. Anonyymi16:37

    Kyl tuota Multivitamin Power Concentratea saa ainakin brittiläisistä verkkokaupoista eli niitä kapseleita. Suomen verkkokaupoissa en niitä löytänyt, mut ehkä Englannissa on suuremmat markkinat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kauhistus! Dermalogican tehtaat teki viimeisen kapselierän kesäkuussa 2012. Eli ne ovat kohta kaksi vuotta vanhoja, eikä niitä kannata ostaa, koska kapseleissa oli ongelmana juuri tuo säilyvyys.
      Tämä on juuri se ongelma mikä varsinkin brittiläisissä verkkokaupoissa on, että ne ostavat jotain jäännöseriä lopettavilta kauneushoitoloilta ja tavara ei välttämättä tule ollenkaan Dermalogicalta suoraan. Kukaan ei tiedä miten kauan tavarat ovat jo hyllyissä seisoneet.
      Juuri tästä asiasta tulee huominen blogijuttu.

      Inkeri

      Poista
  6. Anonyymi21:40

    Olen ihan omatoimisesti päätynyt tähän suositeltuun yhdistelmään aamulla Multivitamin Power Serum ja illalla Overnight Repair Serum ja niiden päälle Super Rich Repair. Siinä Super Rich Repair paketissa oli pikkupullot Precleansea ja Age Smart Cleanseria joten nyt putsaritkin on Dermalogicalta. En ole aikaisemmin käyttänyt kaikkia Dermalogican aineita yhtäaikaa ja nyt on sanottava, että ihoni on parempi, kuin ikinä. Olen jo viisikymppinen ja ihoni on helposti punakka ja couperosaa on paljon. Selvästi iho on vahvempi eikä reagoi ulkona oloon punoituksella. Naamani yleensä hilseilee talvella ja meikki ikään kuin karisee pois päivän aikana. Nyt meikkikin pysyy hyvin ja jotenkin tuo aamulla laitettu Multivitamin Power Serum tekee ihosta tasaisemman.
    Olen muina talvina käyttänyt Multivitamiini kapseleita ja ne jää kyllä kirkkaasti tämän uuden aineen varjoon.

    Malla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkeistäsi. Kerron vielä, että syy tähän punoituksen ja couperosan laantumiseen on Overnight Repair Serum. Se on osoittautunut todella hyväksi couperosaihon hoitotuotteeksi. Tosin silloin, kun ihonhoidon kokonaisuus on tasapainossa kaikki ongelmat normalisoituu.

      Inkeri

      Poista
  7. Anonyymi22:21

    Tunnustan hurmaannukseni. Ihoni on kiinteämpi ja siloisempi, kuin aiemmin ja olen käyttänyt Multivitamin Serumia vasta joulusta asti. Sain sen lahjaksi sisareltani USA:sta ja se kuulemma on supersuosittu hänen jenkkiystävättärilläänkin. Enkä nyt enää ihmettelekään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Multivitamin Power Serum olikin USA:ssa viiden eniten myydyn tuotteen joukossa viime vuoden lopussa. Se on siis tosi suosittu kotimaassaan ja varmaan Suomessakin se nousee eniten myytyjen tuotteiden joukkoon. Sehän loppujen lopuksi kertoo miten paljon asiakkaat tuotteesta tykkää. Tiedän tuotteen olevan menestys, jos asiakkaat poikkeavat hakemaan sitä lisää ja Multivitamin Power Serumin kohdalla on käynyt näin.

      Poista
  8. Herättipä tämä Multivitamin Power Serum paljon kysymyksiä. Yritän ehtiä vastaamaan kaikkiin tämän päivän aikana.

    Inkeri

    VastaaPoista