tiistai 28. tammikuuta 2014

Ongelmia verkkokaupoissa

Viime viikolla juttelin Dermalogican maahantuojan PR-Cosmeticin toisen omistajan Sirpa Alanko-Pölläsen kanssa ulkomaisista kosmetiikan verkkokaupoista. Meidän asiakkaat ovat kertoneen Strawberry nimisestä verkkokaupasta, josta ovat saaneet hiukan outoja Dermalogican tuotteita. Dermalogica onkin jo syksyllä selvittänyt asiaa ja Strawberryllä ei ole oikeutta myydä Dermalogican tuotteita. Tuotteet jotka ovat sielä myynnissä ei ole ostettu Dermalogican tehtaalta, vaan ne ovat jäännöseriä yms.lopetetuista yrityksistä.

Eräs Huvudstadtbladetin toimittaja oli pyytänyt apua PR-Cosmeticilta, kun hän lähti viime syksynä selvittämään tämän Strawberryn myymien tuotteiden laatua ja alkuperää. Toimittaja selvitti kolmea eri ihonhoitosarjaa, joista Dermalogica oli yksi. Hän tilasi kyseisestä kaupasta kymmenkunta tuotetta. Päälle päin pakkauset oli normaalin näköisiä, mutta niissä ei ollut holokrammisinettejä. Pahvipakkauksista kuitenkin näki liimajäljet mistä holokrammiteippaukset olivat olleet. Tuotteiden sarjanumeroista näki, että kaikki tuotteet oli vanhentuneita ja näin oli kahden muunkin tuotesarjan kohdalla. Päivämääriähän kosmetiikassa ei ole, kuin aurinkotuotteissa, mutta sarjanumeroilla saa tuote-erän selville.

Tuotteista tehtiin laboratorio kokeet ja mikään näistä Dermalogican tuotteista ei ollut kopiotavaraa. Bakteereitakaan niistä ei löytynyt, että sillä tavoin tuotteet eivät olleet vaarallisia. Raaka-aineissa oli kuitenkin tapahtunut haihtumista ja pilaantumista, joten vaikutukset tuotteilla ei enää ollut kunnossa. Joidenkin tuotteiden kohdalla sen vanhentumisen näki kostuumuksesta, mutta pääsääntöisesti sitä ei huomaa mistään. Asiakas siis voi ostaa tuotteen, joka näyttää samalta, kuin meiltä ostettu tuote, mutta sen teho on ehkä, vaan puolet hyvälaatuisesta tuotteesta.  Tämä oli asia mihin meillä alkuvuodesta käynyt terveystarkastaja kiinnitti huomiota. Hän oli hyvin kiinnostunut meidän verkkokauppatuotteista ja siitä missä niitä säilytetään. Mehän myymme verkkokaupassa ihan samoista hyllyistä otettuja tuotteita, kuin hoitolassa muutenkin. Terveystarkastajan mukaan törmätään usein siihen, että verkkokauppatavaraa myydään jostain autotallista, tai vaatehuoneesta ja tuotteet ovat väärin säilytetty.

Näissä Strawberryn myymissä tuotteissa on suurin osa vanhentunutta tavaraa ja sielä myydään paljon myös ammattikokoja, jotka ovat olleet markkinoilta pois jo useita vuosia. Olkaa siis hyvin varovaisia sen suhteen mistä tavaroita ostatte. Strawberry on jo aika tunnettu ongelmistaan, mutta se ei ole ainoa ongelmallinen verkkokauppa.

8 kommenttia:

  1. Anonyymi14:51

    Hyvä ja aiheellinen kommentti. Luotettava verkkokauppa Dermalogican tuotteille on mielestäni sinun kautta tai sitten Suomen Dermalogican oma verkkokauppa eli sietä tietysti saa tietysti myös oikeaa ja aitoa tavaraa kun kerran ovat Dermalogican maahantuojakin. Tosin sinulta suoraan (tai ammattitaitoiselta kosmetologilta) kun ostaa, niin saa hyvän mielen kun tietää, että raha menee reilusti yrittäjälle, joka maksaa verto ja muut maksut eli kun ostaa palveluita tai tuotteita kotimaisesta yrityksestä, niin se tuo myös yrittäjääe leivän pöytään. Eli en missään tapauksessa ostaisi mitään ulkomailta ellei olisi ihan pakko. Varsinkin kosmetiikka ja muut itsehoitovalmisteet on hyvä ostaa ihan suomesta ja joko suoraan liikkeestä tai sitten luotettavasta verkkokaupasta.

    VastaaPoista
  2. Näin mikroyrittäjän näkökulmasta olisi hienoa, jos ihmiset ajattelisivat tätä kokonaisuutta, että Suomessa käytetty raha jää Suomeen.
    Sekin kannattaa huomioida, että kosmetologilta saa myös neuvot tuotteen käyttöön. Moni aine menee ihan turhaan, kun sitä ei osata käyttää.

    Inkeri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi14:44

      Juuri niin! Eli vaikka kaikki osaavat lukea tuotteiden käyttöohjeet, niin pelkästään kosmetologilta ostamalla saa neuvot ja oikeat tuotteet vaikkei hoidossa pääsisi käymäänkään (hoito tosin helpottaisi ihon tarpeita parhaiten) eli silloin saisi juuri ne Dermalogican tuotteet, joita iho janoaa juuri sillä hetkellä. Ja huomasin harmikseni, että tuossa ensimmäisessä kommentissani oli älyttömästi kirjoitusvirheitä, pahoittalut siitä! Sitä kun innoissaan jostain kirjoittaa, niin ei malta lukea kunnolla ennen julkaisua. Mutta eiköhän lukijat ymmärtäneet, että tarkoitin tosiaan sitä, että kun ostaa suomalaisesta yrityksestä, niin verot ja maksut tulevat Suomeen ja turvaamme näin myös yhteiskuntamme hyvinvointia. Se, että tuotteesta maksaa hieman enemmän on mielestäni oikeudenmukaistakin, jotta pystymme turvaamaan työpaikkoja Suomessa. Se, että elämäntilanne on monilla se, että rahat joutuu laskemaan hyvin tarkasti on ymmärrettävää, mutta se ei ole järkevää, että säästää muutamia kymppejä tilaamalla ulkomailta ja saa vanhaa tai väärennettyä tavaraa. Eli mikäli kukkaronnyörejä pitää kiristää ja haluaa käyttää Dermalogicaa niin ammattilainen osaa neuvoa ne ns ydintuotteet, joilla iho pysyy kunnossa ja sellaiset ns täydentävät tuotteet voi sitten jättää kaupan hyllylle.

      Poista
  3. Silloin kun aktiivisesti aloin seurata blogeja, eli joskus 2008-2009, oli Strawberrynetillä vielä ihan hyvä maine. Nykyään on kai enemmän sääntö kuin poikkeus, että kyseinen firma lähettää vanhentuneita tuotteita. Kaupalla on niin laaja valikoima, että en usko heidän mitään laillista kautta saavan niin monen eri selektiivisen merkin tuotteita myyntiin. Varsinkin kun merkeiltä on aina vain joitain tuotteita, ei koskaan kokonaisia sarjoja, myynnissä.

    Ostan paljon kaikenlaista netistä (koska se on helppoa), enkä näe mitään pahaa tai väärää siinä jos tilailen meikkimerkkejä joita ei suomessa myydä, tai vaikka suomessa myytävän sarjan ripsivärin sellaisessa sävyssä jota ei suomesta saa. Se ei ole kenenkään taskusta pois. Röyhkeintä käytöstä on käydä tavarataloissa tai muissa meikkejä/kosmetiikkaa myyvissä liikkeissä testailemassa ja kyselemässä myyjien neuvoja ja sitten jättää tuote ostamatta koska tilaa sen halvemmalla netistä. Monet bloggaajatkin (ainakin Karkkipäivä ja Ostolakko jotka kumpikin ovat työskennelleet kosmetiikkamyyjinä) ovat kirjoitelleet tästä. Ja jos sitten käy huonosti nettiostoksilla saa siitä mielestäni syyttää vain itseään. Luotettavan nettikaupan tunnistaa nimittäin helposti. Aivan kuten Dermalogican tapauksessa, on yleensä merkin virallisilla sivuilla lista jälleenmyyjistä.

    Sehän on ihan selvää, että jos joku kaupittelee "aitoja" Louboutinin kenkiä hintaan 100€ niin pitäisi hälytyskellojen soida. Samalla tavalla jos hoitolasarjan seerumi maksaa neljäsosan siitä mitä se hoitolassa maksaisi pitäisi hälytyskellojen soida.

    VastaaPoista
  4. Tuo ihan totta, että maalaisjärjen pitäisi ihmetellä miten joku tuote maksaa neljäsosan siitä mtä normaalissa kaupassa. Eli joskus tulee mieleen, että on kyllä ihan oma vika, jos sortuu älyttömyyksiin.
    Minusta on ihmeellistä miten tuo Strawberry pystyy toimimaan, kun niin julkisesti tiedetään, että sielä on jotain pielessä. Kysyin Dermalogican maahantuojalta uskallanko ihan julkisesti mainita nimeltä tämän kaupan ja hän sanoi Dermalogican jo julkistaneen monessa maassa ne kaupat, jotka eivät saa tavaraa heiltä. Strawberryssä on myytävänä paljon näitä pakkauksia, joita esimerkiksi meiltä saa kaupanpäälisinä. Niissä lukee aina ettei niitä saa myydä, vaan ne ovat tarkoitettu kuluttajille lahjaksi. Näitä epävirallisia kauppoja on muitakin, mutta Starwberry on tunnetuin ja pahin.
    Itse olen myös verkkokauppojen asiakas ja pidän sitä hyvänä tapana ostaa. Minähän en juurikaan liiku kauppojen aukioloaikoina ja siksi verkkokaupat sopii minulle. Lähinnä ostan kirjoja, missä ei nyt ole vaaraa tulla huijatuksi. Varmasti kosmetiikankin osto verkosta lisääntyy koko ajan ja on tosi kurjaa, että siihen on tullut tälläinen kielteinen piirre. Sehän heikentää myös meidän oman verkkokaupan mahdollisuuksia, kun kuluttajat ovat varovaisempia.

    Inkeri

    VastaaPoista
  5. Anonyymi21:13

    Hyppään nyt toiseen aiheeseen, mutta tiedätkö koska nuo Precleansen puhdistuspyyhkeet tulee myyntiin? Onko ne jo jenkeissä myynnissä?

    VastaaPoista
  6. Precleanse puhdistuspyyhkeet tulee Suomeen toukokuussa eli kesäloma-aikaa ennen. Kuulin PR-Cosmeticin väeltä, että tuote on todella kiva ja varsinkin matkakäytössä helppo. Tuote kuulemma tuntuu hiukan erilaiselta, kun pullossa oleva Precleanse.
    Kerron heti, kun tiedän tarkan lanseerauspäivämäärän.

    Inkeri

    VastaaPoista
  7. Moni hoidossa käynyt asiakas on eilen ja tänään ottanut puheeksi tämän blogijuttuni ja verkkokauppojen turvallisuuden. Kaikki ovat kysyneet mistä sitten voi edes epäillä onko verkkokauppa laiton, tai tavarat epäkelpoa.
    Yksi selvä asia on hinta, jos Dermalogican tuotteet ovat yli 20% halvempia niiden alkuperää voi epäillä. Sitten, jos verkkokaupassa on vain jotain sarjan tuotteita myynnissä, niin se on epäilyttävää. Ei tehdas toimita tavaraa ellei jälleenmyyjä osta koko perusvarastoa ja tämä pätee ympärimaailmaa. Epäilyttävää on myös ammattikokojen myynti. Miksi myydä ammattikokoja, koska ei kosmetologit niitä verkkokaupasta osta. Silloin ammattituotteet oavt yleensä ajautuneet verkkokauppaan, kun on ostettu joku kauneushoitolan vanha perusvarasto. Myös se on epäilyttävää, jos aurinkotuotteita ei ole myynnissä. Aurinkotuotteet ovat ainoat missä lainmukaan pitää olla myyntiaika merkittynä. Epämääräisissä kaupoissa ei myydä aurinkotuotteita ollenkaan, koska tilaaja näkee niistä heti, että ne ovat vanhentuneita. Se on myös epäilyttävää, jos verkkokaupassa on myytävänä paljon erilaisia pakkauksia ja pikkukokoja joita ette ole meillä nähneet myytävänä. Dermalogican tuotteet ovat kautta maailman samanlaisia, meillä on myynnissä ihan samat pakkaukset, kuin muualla maailmassa. Jotkut verkkokaupat saattavat myydä pakkauksia, joita ei ole tarkoitettu myytäviksi, vaan asiakaslahjoiksi.
    Tällä hetkellä on vielä huomattavasti suurempi vaara saada verkkokaupasta vanhentuneita ja varastettuja tuotteita, kuin kopioita. Dermalogican kohdalla on enemmän tätä laitonta myyntiä verkkokaupoissa, kuin muiden kosmetiikkasarjojen kohdalla. Dermalogican johto ei suosi verkkokauppoja, eikä Dermalogicalla ole omaa verkkokauppaa, koska kyse on ammattilaiskosmetiikasta ja paras tulos sillä saadaan, kun kosmetologi ohjeistaa asiakkaan. Verkkokaupasta ostamalla on suuri riski, että asiakas laittaa väärän tuotteen väärälle ihotyypille ja silloin koko sarja saa huonon maineen. Kosmetologin antamilla ohjeilla ja kasvohoitoihin yhdistettynä Dermalogicasta saa huomattavsti enemmän tehoa irti, kuin itse tuotteita valitsemalla.
    On kuitenkin muistettava, että pääsääntöisesti verkkokaupat ovat ihan kunnollisia. Suurin osa Dermalogican verkkokaupoista on saman tyyppisiä, kuin meidänkin oma kauppa. Ne ovat pieniä jonkun kauneushoitolan omistamia, joista aina saa kosmetologin kiinni. Suurin osa näistä ei myy ulkomaille tuotteita.

    Inkeri

    VastaaPoista