Siirry pääsisältöön

Ruusufinnin aika on nyt!

Nyt on se hetki vuodesta, kun ruusufinnitapauksia alkaa olemaan erityisen paljon. Monella asiakkaalla jolla on ruusufinnidiagnoosi, mutta ihottuma on ollut poissa pitkään alkaakin uudet oireet näin kevät talvella. Yleensä myös ensimmäinen ruusufinnireagtio puhkeaa tähän vuoden aikaan, tai hiukan keväämmällä. Ärsyyntyminen yleensä alkaa nyt ja sitten huhtikuulla iho onkin sen verran rasittunut, että ihottuma puhkeaa näkyviin.

Tuuli, pakkanen, UV-säteily ja lämmönvaihtelut puhkaisevat ruusufinni ihottuman. Varsinkin jos iho on muutenkin hoitamaton, ohut ja kuiva. Ruusufinni eli acne rosacea on parantumaton ihotauti, joka on Suomessa hyvin yleinen. Ruusufinni saattaa kuitenkin olla pitkiä aikoja piilossa ja iho on ihan kunnossa. Ruusufinniä ei voi hoitaa kosmeettisesti, vaan siihen tarvitaan aina antibiootit. Yleensä käytetään kolmen kuukauden antibioottikuuria, joka pitää ihottuman pitkään poissa. Kuulostaa varmaan aika rajulta, mutta yleensä ihmiset alkavat oppia hoitamaan ihoaan ja antibioottikuureja ei tarvita edes joka vuosi.

Ruusufinni ilmenee punottavina näppyinä ja keltapäisinä pikkufinneinä kasvojen keskiosalla eli nenässä, leuassa ja poskipäillä. Näitä finnejä ei missään tapauksessa pidä puristella ja kosmeettinen hoito ei niihin tehoa, vaan aina tarvitaan lääkehoitoa. Ruusufinni iholle saa ja kannattaakin tehdä kasvohoitoja silloin, kun ihottuma ei ole akuutti. Ihottumaa pystyy paljon ennalta ehkäisemään ihotyypin mukaisella hoidolla. Tärkeintä on ehkäistä ihon kuivuminen ja ohentuminen. Suomalaisille tyypillinen ohut punakka iho, jossa on couperosaa on hyvin altis ruusufinnin puhkeamiselle. Iho pitäisikin hoitaa siihen kuntoon, että se kestää talvi-ilmaston ja lumesta heijastuvan voimakkaan auringon.

Hajusteet, väriaineet ja mineraalirasvat kosmetiikassa saattavat myös edesauttaa ruusufinnin syntymistä. Siksi Dermalogica on hyvä valinta erilaisten ihotautien hoidossa. Aurinkosuoja ja suojaavat tuotteet yleensäkin auttavat ruusufinnin ehkäisyyn. Ulkoiluun pakkasella suosittelen ruusufinni-iholle ensin tehotipaksi Ultra Calming Serum Concentraten ( 87€, nyt tarjouksessa 67€) ja sitä voi käyttää ympärivuoden herkistyneelle ja couperosaiholle. Sen päälle ihotyypinmukainen voide  ja sitten Barrier Repair ( 62€) suojaamaan tuulelta ja pakkaselta ja tämä sama systeemi käytetään myös yöksi. Näiden hoitotuotteiden päälle laitetaan vielä Solar Defence Booster sk50 ( 85€), koska auringolta suojautuminen on hyvin tärkeää ruusufinnin hoidossa.

Jos epäilee itsellään ruusufinniä, niin meille voi varata ajan kasvohoitoon ja kerromme kyllä, jos asiakkaan pitää mennä lääkäriin. Yleensäkin, jos on epätietoinen mennäkkö lääkäriin, vai tulisiko kasvohoitoon suosittelen kasvohoitoa. Me tiedämme hyvin tarkkaan milloin emme saa ihoa hoitaa ja emme silloin mitään teekkään. Tämän tyyppisiä ihottumia on kuitenkin hyvin vähän joille kasvohoito ei ole suositeltavaa. Hyvä kosmetologi kertoo aina, jos asiakas tarvitsee lääkärin apua. Oma periaatteemme on, että jos vähänkin epäilemme lääkärin tarvetta suosittelemme sitä asiakkaalle.

Kommentit

  1. Anonyymi14:29

    Voiko hajusteita sisältävät kasvorasvat laukaista ruusufinnin? Minulla ei ole vuosiin ollut akuuttia ihottumaa, kun olen varonnut aurinkoa ja käyttänyt Dermalogican tuotteita. Nyt sain jolulahjaksi ihan muun hoitosarja tuotteet ja viikko sitten jouduin aloittamaan antibioottikuurin. Ihottuma nousi ihan pahana.

    VastaaPoista
  2. Ihottuman puhkeaminen voi johtua monestakin asiasta. Nyt tämä äkkinäinen pakkanen ja aurinko voi olla syynä, tai sitten ihonhoitotuotteiden vaihto. Se on selvästi todettu, että kosmetiikka joka sisältää hajusteita, tai mineraalirasvoja ei ole hyväksi ruusufinni-iholle, niin kuin ei oikeastaan kenellekään.
    USA:ssa ruusufinni on yleistynyt moninkerroin ja suurin syy ovat ilman saasteet ja auringon voimistuminen. Amerikkalaisilla on useita eri potilasyhdistyksiä ruusufinnipotilaille ja heidän antamissa ohjeissa nostetaan selvästi esiin kosmetiikan käyttö. Dermalogica ei sisällä mitään sellaisia aineosia, joka voisi edesauttaa ruusufinnin syntymistä.

    Inkeri

    VastaaPoista
  3. Anonyymi23:34

    Et mainitse Rednes reliefiä ollenkaan, onko sitä teillä myynnissä? Ostan suurimman osan Dermalogican tuotteista Kaliforniasta, koska käyn työmatkoilla usein. Minulle suositeltiin Rednes reliefiä sielä, kun ihossani oli oikein paha auringon laukaisema rosacea ihottuma. Se häivytti punoituksen ja näppylät jo muutamassa päivässä. Näinä aurinkoisina pakkaspäivinä se toimii ainakin minun iholla loistavasti. Jos vaan unohdan sen pois illalla iho jo hehkuu ja pieniä näppyjä nousee. Se on myös hyvä meikinalusvoide, laitan sen päälle Cover tintin ja takuulla iho pysyy mattapintaisena Kalifornian helteessäkin.

    Losin kävijä

    VastaaPoista
  4. Hyvä, että muistutit. Kyllä Redness reliefiä löytyy ja se on oikein hyvä päivävoide ruusufinni-iholle. Sen aurinkosuoja on 20 ja tähän talviseen Suomen aurinkoon se on riittävä.

    Inkeri

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kenraali ja talousnero Rudolf Walden

Syksyn aikana olen lukenut monia kenraalien elämäkertoja ja ihan ihmettelen mikis en ole aikaisemmin kiinnittänyt enempää huomiota Rudolf Waldeniin. Onkohan niin, että hän on ollut niin voimakkaasti mukana kaikissa Suomen sodan vaiheissa, että hän on jo itsestään selvyys. Mielestäni hän on vaikuttanut Suomen sotimiseen ja torjuntavoittoon ihan yhtä paljon, kuin Mannerheim. Rudolf Walden syntyi Helsingissä 1878 suomenruotsalaiseen pikkuporvarisperheeseen. Rudolf oli ongelmaoppilas koulussa ja ei kunnolla selvinnyt luokaltaan. Vanhemmat päättivät lähettää hänet Haminan kadettikouluun. Se oli aivan oikea päätös, koska kadettikoulussa Rudolfin lahjakkuudet pääsi esiin. Hän oli luonnon lahjakkuus matematiikassa ja sotataktiikassa, nuoresta iästä huolimatta hän oli poikkeuksellisen looginen ja hyvä organisoija. Nopea oppisena, ahkera ja älykkäänä poikana hän oli luokkansa parhainmistoa. Kadettikoulun päätyttyä vuonna 1900 Walden halusi Suomen Kaartin palvelukseen, eikä Venäjälle ja niin se...

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Rasvaluomien jäädytys eli kryohoito

Nyt olen perehtynyt ja harjoitellut kryohoitoa , jolla voidaan poistaa varsiluomia eli fibroomia ja rasvaluomia (keratosis seborrhoica). Olen erittäin innostunut menetelmästä, koska nyt voin auttaa monia asiakkaitani. Kryohoito on vanha menetelmä Kysymys ei ole mistään uudesta hoitotavasta, vaan lähes kolmekymmentä vuotta käytössä olleesta menetelmästä, mutta minulla se on uusi. Jäädyttämistä on lääketieteessä käytetty jo viisikymmentä vuotta ja kosmetologien käyttöön se tuli 90-luvulla.  Lääketieteessä käytetään -110-200 asteista hiilihappolunta tai nestemäistä typpeä ja kosmetologi käyttää -80 asteista nestemäistä typpeä ja typpioksidia. Ihotautilääkärit hoitavat jäädyttämällä aurinkokeratoosia ja ihosyövän esiasteita. Kosmetologi hoitaa terveen ihosolukon muodostamia varsi- ja rasvaluomia. Olen yli neljäkymmentä vuotta käsitellyt ihmisen ihoa ja katson jokaista hoitoa aloittaessani onko iho terve vai olisiko jossain kohtaa solumuutoksia. Luotan itseeni täysin, että erotan hyvin ...