perjantai 10. tammikuuta 2014

Saimme puhtaat paperit terveystarkastajalta

Torstaina meillä kävi harvinainen vierailija eli syksyllä sovittu terveystarkastuskäynti on nyt ohitse. Edellisestä käynnistä olikin jo niin pitkä aika, että ehdin jo epäillä ettei kauneushoitoloita nykyään enää tarkastetakkaan. Lain mukaan tarkastus pitäisi olla kolmen vuoden välein mutta, terveystarkastajien resurssipulan vuoksi niitä ei ehditä tekemään. Meilläkin edellinen käynti oli kymmenenvuotta sitten eli vuonna 2003.

Terveystarkastaja oli mukavan rento naisihminen ja juttua tuli monesta muustakin asiasta, kuin juuri kauneushoitoloista. Kyllä virkamiehet ovat muuttuneet kolmessakymmenessä vuodessa tyystin. Aikoinani, kun muutin näihin tiloihin, joskus kahdeksankymmentäluvun puolessavälissä terveystarkastajat olivat diktaattorin kaltaisia herroja. Silloin väänsin papereita pinokaupalla sen takia, että tämä koko kerrostalo, jossa hoitolani sijaitsee on vino. Tämä talo on rakennettu 1978 ja se on tehty historiallisen Raatihuoneenkadun mukaisesti ja katu on vino. Sen takia koko talo on haluttu piirtää, niin että päätyhuoneistojen yläpääty on toistametriä leveämpi, kuin alapääty. Se on siis rakennustekninen juttu, joka ei vaikuta huoneistojen hygieniaan millään tavalla. Silloinen terveystarkastaja ei, vaan suostunut uskomaan, että taloyhtiön antamat piirustukset pitää paikkaansa ja talo on tarkoituksella tehty näin. Muistan sen väännön ikuisesti ja siitä syystä suhtaudun aika skeptisesti koko terveystarkistuksiin. 

Hoitolassani on tehty täydellinen muodonmuutos vuonna 2000 ja nykyiset tilat on piirretty silloisen terveystarkastajan kanssa yhteistyössä. Moni terveystarkastaja on asiakkaani ja olen saannut heiltä monia hyviä vinkkejä aina remontteja tehdessäni. En nyt odottanutkaan, että tässä terveystarkastuksessa ilmenisi jotain uutta ja ihan oikeassa olinkin. Tietysti on meille plussaa,että pidämme kaiken vapaaehtoisesti siinä kunnossa ettei takuulla ole huomautettavaa. On olemassa selvät säädökset siitä, mikä on hoitohuoneiden koko, niissä pitää olla ikkuna ja hyvä tuuletus. Materiaalit pitää olla helposti puhdistettavat ja kalusteet työhön tarkoitetut. Vesipisteet ovat erittäin tärkeät, mutta niihin hiukan liittyy saivartelua edelleen. Terveystarkastaja itsekin naureskeli, että heidän papereissaan kysytään onko olemassa oleva vesipiste toimiva. Ettei kukaan, vaan ole tehnyt vesipistettä, mutta siihen ei tule vettä, tai vesi ei siitä poistu. No, sekin tuli selväksi, että meidän vesipisteisiin tulee vesi ja menee poiskin. 

Itse pidän erittäin tarpeellisina näitä tarkastuksia, mutta valitettavasti ne eivät yleensä ulotu niihin pahimpiin paikkoihin. Kotihoitoloita he eivät pysty tarkastamaan, koska se olisi kotirauhanrikkomista.jos kauneushoitola on, vaikka yhdessä makuuhuoneessa, mutta siihen kuljetaan kotiovesta, niin sinne ei terveystarkastajalla ole menemistä, kuin poliisien kanssa. Tosin suurin osa asiallisista kotihoitoloista ovat jo vapaaehtoisesti kutsuneet terveystarkastajan paikalle ennen avaamista, koska fiksu kosmetologi haluaa asioiden olevan kunnossa. Kaiken kaikkiaan kauneushoitoloista ei kuulemma Hämeen alueella ole koskaan tullut valituksia. Kosmetologit itse jo ymmärtävät siisteyden ja aseptiikan merkityksen ja siitä ei tarvitse kenenkään huomautella.

2 kommenttia:

  1. Anonyymi20:12

    http://www.ostolakossa.com/2014/01/kosmetiikan-kate.html#comment-form

    Kommentit tähän bloggarikirjoitukseen?
    Onko kate 50% myydyissa tuotteissa?

    VastaaPoista
  2. Kävin lukemassa tuon postauksen ja näen siinä hyvin yksipuolisen näkökulman, jossa ei ole yrittäjäajattelua yhtään.
    Kirjoittaja puhuu kosmetiikkaosastoista eli isoista firmoista Sokoksesta yms. Heillä voi kate olla tuota luokkaa, koska ostavat tuhasia pulloja ihan eri katteella, kuin pienet yksityiset firmat. Siksihän meillä ei enää ole kemikaliokauppoja, koska ne ajettiin alas hintakilpailulla.
    Toisaalta sillä ei yrittäjän kannalta ole merkitystä mikä se kate on, vaan se, että pystytäänkö sillä kattamaan kulut. Myös tästä kirjoittaja mainitsi ettei hän puhukaan käteen jäävästä osuudesta.
    Kulut ovat myös täysin erilaisia verkkokaupassa, kun kivijalkamyymälässä. Niitä ei voi rinnastaa mitenkään keskenään. Kirjoittaja varmaan myös alanihmisenä tietää ettei kosmetiikan myynti pelkästään elätä pienyrittäjää. Se toimii kauneushoitoloissa joissa myynti on 20% ja hoidot on 80% liikevaihdosta. Tämän takia pienet yksityiset kemikaliot ovatkin kuolleet pois.
    Kosmetiikka on kallista ihan joka puolella maailmaa, Euroopassa lähes saman hintaista joka maassa. Kosmetiikan hintaa ei nosta jälleenmyyjän kateet, jota ovat todella harvoin tuon 50%. Joku muu porras voi moninkertaistaa tuotteiden hintaa, mutta sitä en osaa sanoa mikä vaihe se on.
    Ajatus siitä, että halvemmilla hinnoilla myytäisiin enemmän ei toimi käytännössä. On niin helppo puhua asioista teoriassa, mutta oikeassa yrityselämässä asiat ovat ihan toisin.

    Inkeri

    VastaaPoista