Ärsyynnyn aina, kun kuulen sellaiset määritteet, kuin huono iho ja hyvä iho. Puolivuosisataa sitten tätä huono iho tuomiota käytettiin aika yleisestikin, mutta nykyään se ei ole korrektia. Ei ole olemassa huonoja ihoja, tai hyviä ihoja. On vain erilaisia ihotyyppejä, ihosairauksia ja hyvin hoidettuja ihoja, tai hoitamattomia, tai väärin hoidettuja ihoja.
Moni iäkkäämpi ihminen sanoo, että hänellä on ollut huono iho ja siitä sanonnasta kuulee suuren surun ja mielipahan. Toiset taas kertovat, että heidän sisarellaan, naapurillaan, tai ystävällään on huono iho ja he sanovat sen jotenkin vahingon iloisesti, paheksuvasti ja syyttäen. Jotkut kertovat minulle, että heillä on aina ollut hyvä iho ja silloin kuulen siitä itsekehua ja ylpeyttä. Yleensä hyvä iho näkyy minulle kuivana ihona, joka on jätetty lähes hoitamatta. Iho, kun on ollut niin hyvä, niin ei sitä ole tarvinnut edes hoitaa. Sitten viisikymppisenä on entinen hyvä iho ja nykyinen rutikuiva rypistynyt nahka.
Huonolla iholla yleensä on tarkoitettu acneihoa, joka on periytyvä ihosairaus. Ihmisen ihotyyppi muodostuu perintötekijöiden mukaan ja acne on hyvin dominoivasti perinnöllinen. Onneksi nykyhetken vanhemmat ovat jo viisaita ja yleensä hakevat hoitoa lapsensa iho-ongelmiin. Heillä on itsellään ollut, niin paljon surua omasta ihostaan etteivät he halua samaa lapsilleen. Teen paljon Nanolift kasvohoitoja asiakkaille joilla on ollut nuorena acneiho. Hyvin hoidettuna tällainen ihotyyppi vanhenee huomattavasti hitaammin, kuin kuiva iho. Nanolift on erinomainen hoito tasapainottamaan rasvoittuvaa ja helposti epäpuhdasta ihoa. Yleensä nämä entiset acneihoiset ovat tottuneita ihonsa hoitajia ja hyvin motivoituneita siinä.
Suurempi haaste kosmetologille onkin nämä hyvän ihon omaavat viisikymppiset, jotka pitävät itsestään selvänä ettei heidän tarvitse hoitaa ihoaan. Heille tuleekin helposti vaikea kriisi oman ikääntymisensä kanssa, koska heillä ei ole kokemusta ihonsa hoidosta. Silloin myös helposti sorrutaan konsteihin joista luvataan paljon, mutta todenperäisyys on vähäistä. Yleensä tällainen hyvä iho on kuitenkin helppohoitoinen, kunhan sen hoitamiseen löytyy motivaatiota.
Eri iho typeillä on siis ongelmavaiheet eri ikäkausina. Acneiho on ongelmallinen teini-iässä ja nuorena. Kuiva iho on helppo nuorena, mutta ongelmat tulee yli nelikymppisenä.

Tunnistan itseni tuosta kirjoituksesta tällaisena "entisenä hyväihoisena". Minulle oli todella suuri järkytys, kun muutama vuosi sitten naamaani iski atooppinen ihottuma. Minulla ei ikinä ollut yhtään finniä eikä muutakaan näppylää ihossa ja sitten se alkoikin punoittaa, hilseillä ja kutista. Naama oli, kuin tulessa ulos mennessä ja silloin oli tietysti tammikuun pahimmat pakkaset. Kävin työterveyslääkärillä enkä uskonut ollenkaan, kun sanoi tämän atooppisen ihottuman. Luulin saaneeni jonkun tarttuvan taudin uimahallista, koska uimahallikäynnin jälkeen iho oli kaikista kurjin. Tietysti, kun vesi kuivatti sitä entisestään. En ollut koskaan käynyt kosmetologilla, kun ihossa ei ollut mitään ongelmia. Työkaverini suositteli Inkerin firmaa ja jo ensimmäisen hoidon jälkeen kutina ja kirvely alkoi helpottaa. En tästä ensimmäisestä ihottuma kerrasta vielä uskonut ja taas seuraavana talvena oli sama juttu. Tuntui ihan kamalalta, kun oli aina tottunut siihe, että iho on hyvän näköinen. Tuntui, että kaikki tuijotti ja kauhisteli huonoa ihoani.
VastaaPoistaToisesta kerrasta onneksi alkoin uskomaan, että parempi noudattaa Inkerin ohjeita. Tästä on nyt noin kymmenisen vuotta ja jään nyt eläkkeelle. Kasvohoito on niin ihanaa, että nyt vapaana ollessani olen päättänyt käydä kerran kuukaudessa kasvohoidossa. En olisi ikinä uskonut, että on niin vaikeaa myöntää ihon tarviivan apua. Purnasin sitä vastaan pitkään, että kotonakin pitää laittaa rasvaa. Olin aina pessyt vedellä ja saippualla ja laitoin meikkivoiteen aina ilman kosteusvoiteita. Nyt en voisi ikinä enää kuvitella tekeväni niin. Ellen muista laittaa rasvoja, niin iho kyllä muistuttaa kirvelyllä ja kutinalla.