Jössemäistä joulua

Joulun kohokohta eli jouluaatto oli ja meni ja nyt voi rauhassa lepäillä ja lueskella. Omaan jouluaattooni kuuluu perinteisesti joulupäivällinen omien ja mieheni vanhempien kanssa. Olemme jo vuosia sitten päättäneet ettemme enää matkusta jouluksi pois, koska olen ainoa lapsi ja vanhempani tulee meille. Mieheni vanhemmat tulee myös mieluiten meille, koska meillä on niin rauhallinen kuuden aikuisen ja kolmen kissan joulu. Kissathan meillä hoitaa tuon lasten viran eli söhläävät ja sähläävät mitä milloinkin.

Jouluaattoaamu on aina aikamoista tohinaa, koska siihen asti kaikki energiani on mennyt hoitolan jouluasioihin ja vasta aattoaamuna keskityn kotiin. Tosin olin taas tilannut jouluruuat Alvettulasta Peltosirkun tilalta ja kaikki muukin ostettiin valmiina. En voi, kun kehua noita Peltosirkun tilan herkullisia ruokia. Ne oli meillä viime joulunakin ja nyt olen saanut nauttia jo kaksi joulua maailman parhaista laatikoista. Suosittelen lämpimästi. Jouluaaton aamupäivä menee keittiössä ja sekös on meidän kissapojista hauskaa. Valtsu ja Jösse oli koko ajan mukana jotain touhuamassa ja epäilimmekin, että ne väsähtää täysin, kun ilta tulee. Herttahan on aina niin rauhallinen ja hyväkäytöksinen, että hän vaan kävi hiukan katsomassa mitä kummaa tehdään.

Oikeastaan paras joululahjani on se miten reippaaksi kissaksi meidän Jösse on tullut. Valtsu ja Jösse tulivat meille Kissakoti Kattilasta kahdeksan vuotta sitten. Ne olivat tullessaan noin puolivuotiaita ja niillä oli ollut varsin huono elämän alku. Valtsu oli rohkea ja utelias heti alusta pitäen, mutta Jösse oli todella pahasti traumatisoitunut. Se asusteli vierashuoneen sängyn alla ensimmäiset kuukaudet eikä liikkunut, kun öisin. Aina, kun tulin työstä hain Jössen syliini ja sillä tavoin yhdessä aloimme tutustua  uuteen kotiin ja toisiimme. Jösselle ruoka oli tosi tärkeä juttu ja hän äkäili ja rähisi aina syödessään ettei kukaan vaan tule hänen ruokaansa viemään. Samoin hän teki itselleen ruokajemmoja pahan päivän varalle, aina piti kanniskella osa ruokaa piiloon. Tuo tapa onneksi loppui jo ensimmäisenä vuotena ja Jösse alkoi luottamaan, että ruokaa riittää aina kaikille. Pikkuhiljaa Jössestä tuli ihan sylikissa ja hän nukkuu kaiket illat joko minun, tai mieheni sylissä. Kuitenkin kaikki erikoiset äänet, tai vähänkin kovempi musiikki säikäyttää Jöseen vieläkin.

Viimeisin trauma koski vieraita ihmisiä, joita Jösse vältteli kokonaan. Se menee vieläkin piiloon, jos vieraita tulee. Siksi olikin, niin kiva nähdä miten rohkeasti Jösse suhtautui näihin vanhempiimme. Yhtä innoissaan, kun Valtsukin Jösse kävi nuuskimassa kaikki ja asettui sitten sohvalle äitini ja anoppini väliin. Siinä oli hyvä paikka saada silitystä, kun kumpikin mummukka paijasi vuoron perään. Loppuillasta pojat sitten väsähtivätkin, niin kuin ennustimmekin ja Jösse asettui nukkumaan isäni syliin ja Valtsu parkkeerasi appeni viereen.

Oli todellakin ilo nähdä, että Jösse on alkanut luottamaan kotiinsa ja sinne tuleviin ihmisiin. Sen koko olemus jo kielii, että hän tietää tämän olevan hänen kotinsa ja hänellä on itsestään selvä oikeus olla siellä. Tavallaan jonkinlainen itsevarmuus on Jösselle tullut. Enää ei meidän tarvitse koko aikaa varoa  asioita, vaikka aina meillä on mielessä, että Jösse on perheemme erityistapaus. Sitä ei saa mikään pelästyttää eikä säikäyttää, että turvallisuuden tunne varmasti säilyy. Pitkän työn takana on ollut, että Jösse on traumoistaan selvinnyt. Toisenlaisessa kodissa Jösse ei varmaan olisi pärjännyt ja traumoja olisi tullut lisää. Kahden aikuisen rauhallisessa ilmapiirissä Jösse alkoi viihtymään. Olen myös ikäni kissoja hoitanut, niin osasin lukea Jössen tarpeita. Nyt olemme tosi onnellisia, kun Jösse on ihan yhtä reipas ja rohkea, kuin Valtsu ja Herttakin.