Myönnän olevani lukutoukka. Kirjat ovat intohimoni ja ainoa mihin tuhlaan on kirjat. Haluan ostaa ne yleensä omaksi, että voin sitten myöhemminkin niihin palata. Nykyisin en enää juurikaan lue kaunokirjallisuutta, vaan pääasiassa elämäkertoja, muistelmia ja tietokirjoja. Välillä tulee dekkarikausi ja eniten pidän pohjoismaalaisista dekkareista.
Olen ilmeisesti nopea lukija, tai sitten kokemus on opettanut. Näin joulunpyhinä, kun saa pelkästään keskittyä kirjoihin menee yksi viisisataasivuinen tiiliskivi päivässä. Tietysti nopeus riippuu paljon kirjan laadusta ja miten helppolukuista tyyli on. Kuitenkin tästä nopeudesta johtuen kirjojen kulutus on suuri ja välillä olen pulassa, kun ei ole mitään mielenkiintoista odottamassa. Tänä jouluna kirjat jäi aika heikolle mallille, kun en ehtinyt tekemään tilausta Antika.fi nettiantikvariaattiin. Luulin myös, että löytäisin Suomalaisesta Kirjakaupasta uutuuskirjoja, jotka kiinnostaisivat. Harmillista, mutta toiveykkönen Matti Kuusen elämäkerta oli loppunut. Onneksi löysin toisen mitä etsin eli Roman Polanskin elämäkerran, mutta se osoittautui sen verran heppoiseksi, että luin sen jo aatonaattona. Ainoa mikä on vielä lukematta sen reissun saaliista on Brita Kekkosen Tasavallan miniä. Hirmuisesti jäi myös harmittamaan, kun näin hyllyssä teoksen Suomen Ritarihuoneesta ja suomalaisista aatelissuvuista enkä hoksannut sitä ostaa. Nyt pitää ensimmäisenä arkipäivänä kipaista katsomassa vieläkö se löytyy.
Edelliseltä kirjanhamstrausretkeltä on vielä lukematta Arto Luukkaisen Medveded-Venäjän isäntä, sekä sotahistorian tutkimus Viipurin kadotetut vuodet 1940-1990. Löysin myös mielenkiintoisen elämäkerran sotakirjeenvaihtaja Oriana Fallacin Nainen ristitulessa. Tuo nimi oli minulle ihan tuntematon ja hän tekikin uransa jo 1950-70 luvuilla. Nuo kylmän sodan vuosikymmenet olikin täynnä konflikteja ja uskon, että tuota kirjaa lukemalla saan taas uusia mielenkiinnon kohteita. Niinhän usein käy, että kirja synnyttää innon taas johonkin seuraavaan aiheeseen ja yleensä haluan lukea hyvältä kirjailijalta kaikki kirjat. Nyt olenkin tekemässä Antika.fi nettikauppaan tilausta Panu Rajalan, Martti Turtolan, Juha Vakkurin, Jukka Rislakin ja Ohto Mannisen kirjoista. Suurimman osan heidän tuotannostaan olen lukenut, mutta joitakin vanhempia on vielä lukematta.
Onneksi sain Marilta joululahjaksi Ohto Mannisen kirjan Viipuri menetetty. Selailin sen heti läpi ja se vaikuttaa erittäin seikkaperäiseltä tutkimukselta syistä Viipurin menetykseen 20.6-44. Tuollainen vahva tietopaketti vie yleensä paljon aikaa sisäistää asia ja yleensä sellaisia lukiessani joudun tarkistamaan asioita netistä ja muusta kirjallisuudesta. Kirjan tekijä Ohto Manninen (s.1943) on yksi Suomen parhaista ja arvostetuimmista sotahistorioitsijoista. Onneksi Mari kannustaa minua tähän sotahistoriaharrastukseen eikä hermostu siihen, vaikka se on niin vahvasti läsnä myös hoitolassa. Olen saanut häneltä useita hyviä kirjoja ja hän yleensä joutuu hakemaan kaikki uutuudet kirjakaupasta, kun itse en päivällä ehdi. Sitten hän joutuu kuuntelemaan lähes joka aamu, tai ainakin maanantaisin, kun intoa piukassa selvitän hänelle jotain yksityiskohtaa jostain sodasta mistä ei kukaan ole edes kuullut. Olen niin valtavan innoissani, että on pakko selvittää jollekin mitä kaikkea olen taas hoksannut ja työkaverihan sen joutuu vastaan ottamaan. Missäköhän muussa kauneushoitolassa on keittiöön teipattuna tilasto toisen maailmansodan kaatuneista? Se on meille muistutuksena siitä miten paljon kuolemaa ihmisen pahuus saa aikaan. Siitä pitää ottaa opiksi ja pyrkiä itse tekemään, vain hyvää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti