Siirry pääsisältöön

Palvelusväki kasvohoidoissa

Näin loppuviikosta huomasin, että meillähän onkin käynyt harvinaisen moni palveluskunnan edustaja tällä viikolla kasvohoidossa. Joku tietysti voi nimittää meitä kissojen omistajiksi, tai emänniksi, mutta me itse kyllä tiedämme, että palvelusväkeähän me olemme. Jokainen asiakas kertoo siitä miten vaativa heidän katti on ja on aina pakko hypätä sen pillin mukaan. Teenkin tähän nimilistan kenen palveluskuntaa meillä viikon aikana kävi. Onni, Hilja, Hermanni, Pommi, Dami, Pörri, Esko, Matti-Katti ( tyttö), Hani, Kippi, Vili, ja Kake, ja Kapanen. Sitten tietysti meidän omat kissat. Minun Hertta, Valtsu ja Jösse ja Marin Tassunen.

Jostain syystä meillä käy harvinaisen eläinrakasta väkeä. En voi uskoa, että näin paljon kissoja on yleensäkin suomalaisilla vaan meillä heitä käy tavallista enemmän. Monella vakioasiakkaalla on myös koiria, tai kissa ja koira. Näiden ihmisten kanssa löytyy heti yhteinen puheenaihe, koska mistäs muusta ihminen niin mielellään puhuu, kuin lemmikistään. Kaikkien kissojen yhteinen piirre on tuo isäntäväen hyppyyttäminen. Kissa osaa olla tosi sinnikäs ja vaativa jos se jotain haluaa. Kun meidän pojat Jösse ja Valtsu haluaa ulkoiluhuvilaansa, niin ne teppaa koko ajan jaloissa niin ettei mitään voi tehdä. Huuto on myös niin vaativaa ettei sitä jaksa kukaan kuunnella.

Toisaalta eläimestä on niin paljon iloa, että sanonkin lemmikin olevan välttämätön yritäjälle. Luulisin, että yrittäjä joutuu kokemaan tavallista enemmän stressiä työelämästään ja monihan ei sitä kestä. Vuosien kuluessa stressin sietokyky nousee, mutta moni myös sairastuu stressistä. Minulle kissat ovat stressin poistajia. Kun kotona istuu sohvalla, niin aina joku kissa hyrisee vieressä ja useinmiten kaikki kolme. Mikään ei ole niin rentouttavaa ja rauhoittavaa, kun vieressä nukkuva kehräävä ja lämmittävä kissa, tai kissat. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kenraali ja talousnero Rudolf Walden

Syksyn aikana olen lukenut monia kenraalien elämäkertoja ja ihan ihmettelen mikis en ole aikaisemmin kiinnittänyt enempää huomiota Rudolf Waldeniin. Onkohan niin, että hän on ollut niin voimakkaasti mukana kaikissa Suomen sodan vaiheissa, että hän on jo itsestään selvyys. Mielestäni hän on vaikuttanut Suomen sotimiseen ja torjuntavoittoon ihan yhtä paljon, kuin Mannerheim. Rudolf Walden syntyi Helsingissä 1878 suomenruotsalaiseen pikkuporvarisperheeseen. Rudolf oli ongelmaoppilas koulussa ja ei kunnolla selvinnyt luokaltaan. Vanhemmat päättivät lähettää hänet Haminan kadettikouluun. Se oli aivan oikea päätös, koska kadettikoulussa Rudolfin lahjakkuudet pääsi esiin. Hän oli luonnon lahjakkuus matematiikassa ja sotataktiikassa, nuoresta iästä huolimatta hän oli poikkeuksellisen looginen ja hyvä organisoija. Nopea oppisena, ahkera ja älykkäänä poikana hän oli luokkansa parhainmistoa. Kadettikoulun päätyttyä vuonna 1900 Walden halusi Suomen Kaartin palvelukseen, eikä Venäjälle ja niin se...

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Rasvaluomien jäädytys eli kryohoito

Nyt olen perehtynyt ja harjoitellut kryohoitoa , jolla voidaan poistaa varsiluomia eli fibroomia ja rasvaluomia (keratosis seborrhoica). Olen erittäin innostunut menetelmästä, koska nyt voin auttaa monia asiakkaitani. Kryohoito on vanha menetelmä Kysymys ei ole mistään uudesta hoitotavasta, vaan lähes kolmekymmentä vuotta käytössä olleesta menetelmästä, mutta minulla se on uusi. Jäädyttämistä on lääketieteessä käytetty jo viisikymmentä vuotta ja kosmetologien käyttöön se tuli 90-luvulla.  Lääketieteessä käytetään -110-200 asteista hiilihappolunta tai nestemäistä typpeä ja kosmetologi käyttää -80 asteista nestemäistä typpeä ja typpioksidia. Ihotautilääkärit hoitavat jäädyttämällä aurinkokeratoosia ja ihosyövän esiasteita. Kosmetologi hoitaa terveen ihosolukon muodostamia varsi- ja rasvaluomia. Olen yli neljäkymmentä vuotta käsitellyt ihmisen ihoa ja katson jokaista hoitoa aloittaessani onko iho terve vai olisiko jossain kohtaa solumuutoksia. Luotan itseeni täysin, että erotan hyvin ...