Siirry pääsisältöön

Tehotipat ovat tarkoitettu säännölliseen käyttöön

Tunnen aina lievää pahaa mieltä, kun en ole saanut motivoitua asiakasta käyttämään kotihoitotuotteita säännöllisestl. Se harmittaa eniten, että asiakas on ostanut tuotteen eikä käytä sitä. Mikään ei ole niin suurta tuhlausta. Yleisintä tämä on tehotippojen kohdalla.

Tehotippat käytetään kuureina

Tehotippoja käytetään säännöllisenä kuurina aivan kuin antibioottikuuri jotta niistä saa kaiken tehon irti. Niitä ei kannata säästellä ja käyttää liian vähän kerralla, koska silloin teho heikkenee. Hyöty häviää myös, jos tehotippoja käytetään vain silloin tällöin. Otan esimerkiksi Phyto Replenish Oilin (100€) joka on tarpeellinen jokaiselle, kun säätila kylmenee. Sen tarkoitus on suojata ja vahvistaa ihon omaa suoja barriääriä. Phyto Replenish Oil imeytyy juuri siihen iho kerrokseen joka suojaa alempia solukerroksia kylmältä, kuivuudelta ja ilman saasteilta. Sisälämmitys ja pakkanen ohentaa ihoa, koska solujen sisällä oleva soluväliaine haihtuu ja ihosolusta tulee litteä ja ohut. Ihon ohentuminen yleensä näkyy ensin poskipäillä ja se aiheuttaa punoitusta, hilseilyä ja kuivuutta. Tiedämme myös, että ihosta poistuu miljoonia kuolleita soluja vuorokaudessa ja saman verran syntyy lisää. Jos Phyto Replenish Oilia käytetään, vaikka vaan pari kertaa viikossa se ei koskaan ehdi parantaa ihon suojakerrosta. Suurin osa siitä on jo seuraavana päivänä kadonnut kuolleen solukon mukana. 

Vasta tehotippojen säännöllinen käyttö vaikuttaa

Phyto Replenish Oilia on tarkoitus käyttää joka aamu ja illaksi sen parina toimii hyvin Skin Hydrating Booster (99€) tai Overnight Repair Serum (102€). Kun Phyto Replenish Oilia on käyttänyt 2-3 viikkoa säännöllisesti joka aamu sen vaikutukset tulee esiin. Ihosta tulee joustavampi, paremman värinen ja punoitus ja kiristys jää pois. Tätä ei tapahdu, jos sitä käytetään vaan silloin tällöin. Phyto Replenish Oilia pitää olla tarpeeksi monessa ihosolussa suojaavuutta ylläpitävässä solukerroksessa, että päämäärä toteutuu. Parin viikon käytön jälkeen sitä on imeytynyt niin paljon, että se alkaa vaikuttamaan huolimatta siitä, että osaa soluista irtoaa hilseilynä. Silloin, kun tehotippakuuri aloitetaan heti kasvohoidon jälkeen sen vaikutus tehostuu, koska ihon aineenvaihdunta ja verenkierto on hyvä eikä ihon pinnalla ole kuollutta solukkoa. Tehotippojen kanssa ei pidetä mitään taukoa vaan yleensä jatketaan jollain muulla tehotipalla, jos ihon tarpeet ovat muuttuneet. Myös samaa tehotippaa voi käyttää useita peräkkäin, jos iho niitä tarvitsee. 
Tulevaa Pimeän Kaupan iltaa (29.9) varten suosittelen, että tämä Phyto Replenish Oil kannattaa hankkia, koska kaikki ihotyypit hyötyvät siitä päivälämpötilan lähetessä nollaa. Niillä kenellä nyt on käytössä Skin Hydrating Booster kannattaa se siirtää iltakäyttöön ja jatkaa Phyto Replenish Oililla päivisin. 

Kommentit

  1. Anonyymi19:12

    Toivoisin vinkkejä ihohuokosten pienentämiseen.

    Ihoni on perusterve, melko tasaisen värinen ja ihan ookoo.

    Joissakin naamavalokuvissa, ulkona ilman meikkiä näkyy poskipäissä ja nenänpäällä isoja ihohuokosia.
    Millä ne saa pois?

    Perushoito on kunnossa, pesen/kuorin/kosteutan tinnollisesti.
    Oisko jotain supistusihmeainetta/naamiota?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joillakin ihoilla ihohuokoset näkyvät helpommin, vaikka iho olisi kuinka hyvin hoidettu. Vielä muutama vuosi sitten olisin sanonut ettei asialle voi oikein mitään, mutta nyt tilanne on muuttunut. Dermalogican Hydrablur Primer (82€) meikinpohjustusaine supistaa huokoset ja tekee ihosta sileän ja tasaisen. Hydrablur Primeriä sanotaan myös meikittömäksi meikiksi, tai värittömäksi meikiksi, koska se jättää niin kauniin ihonpinnan, mutta se ei ole meikkivoide. Sen päälle ei ole pakko laittaa mitään meikkivoidetta vaan se käy yksinäänkin. Ihotyypin mukaiset hoitotuotteet laitetaan ensin, koska Hydrablur Primer ei niitä korvaa. Se on kuitenkin hyvin hoitava ja suojaa ihoa talven haitoilta. Suosittelen lämpimästi!

      Inkeri

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kenraali ja talousnero Rudolf Walden

Syksyn aikana olen lukenut monia kenraalien elämäkertoja ja ihan ihmettelen mikis en ole aikaisemmin kiinnittänyt enempää huomiota Rudolf Waldeniin. Onkohan niin, että hän on ollut niin voimakkaasti mukana kaikissa Suomen sodan vaiheissa, että hän on jo itsestään selvyys. Mielestäni hän on vaikuttanut Suomen sotimiseen ja torjuntavoittoon ihan yhtä paljon, kuin Mannerheim. Rudolf Walden syntyi Helsingissä 1878 suomenruotsalaiseen pikkuporvarisperheeseen. Rudolf oli ongelmaoppilas koulussa ja ei kunnolla selvinnyt luokaltaan. Vanhemmat päättivät lähettää hänet Haminan kadettikouluun. Se oli aivan oikea päätös, koska kadettikoulussa Rudolfin lahjakkuudet pääsi esiin. Hän oli luonnon lahjakkuus matematiikassa ja sotataktiikassa, nuoresta iästä huolimatta hän oli poikkeuksellisen looginen ja hyvä organisoija. Nopea oppisena, ahkera ja älykkäänä poikana hän oli luokkansa parhainmistoa. Kadettikoulun päätyttyä vuonna 1900 Walden halusi Suomen Kaartin palvelukseen, eikä Venäjälle ja niin se...

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Rasvaluomien jäädytys eli kryohoito

Nyt olen perehtynyt ja harjoitellut kryohoitoa , jolla voidaan poistaa varsiluomia eli fibroomia ja rasvaluomia (keratosis seborrhoica). Olen erittäin innostunut menetelmästä, koska nyt voin auttaa monia asiakkaitani. Kryohoito on vanha menetelmä Kysymys ei ole mistään uudesta hoitotavasta, vaan lähes kolmekymmentä vuotta käytössä olleesta menetelmästä, mutta minulla se on uusi. Jäädyttämistä on lääketieteessä käytetty jo viisikymmentä vuotta ja kosmetologien käyttöön se tuli 90-luvulla.  Lääketieteessä käytetään -110-200 asteista hiilihappolunta tai nestemäistä typpeä ja kosmetologi käyttää -80 asteista nestemäistä typpeä ja typpioksidia. Ihotautilääkärit hoitavat jäädyttämällä aurinkokeratoosia ja ihosyövän esiasteita. Kosmetologi hoitaa terveen ihosolukon muodostamia varsi- ja rasvaluomia. Olen yli neljäkymmentä vuotta käsitellyt ihmisen ihoa ja katson jokaista hoitoa aloittaessani onko iho terve vai olisiko jossain kohtaa solumuutoksia. Luotan itseeni täysin, että erotan hyvin ...