Ihmisen vanheneminen on aika kumma juttu mikä varmaan useimpia alkaa mietityttämään viidenkympin jälkeen. Alkaa ihmettelemään mihin ne vuodet ovat menneet ja mitenkähän äkkiä tässä ollaan jo kahdeksankymmentä. Peilikuva ei vastaa enää sitä mielikuvaa mikä itsestä on ja se kaikki on tapahtunut aika lyhyessä ajassa. Ihminen ei ole sisimmässään paljoakaan muuttunut, sama kikattava tyttö löytyy edelleen. Pappani kuvasi oloaan kahdeksankymppisenä, että toinen jalka on jo haudassa, mutta sielu käy rippikoulua.
Missään nimessä en itse haluaisi olla enää kolmekymppinen. Elämä on tullut paljon helpommaksi, kun vanhenee. Aina itseni kohdalla iän myötä pelot ja ujous on vähentynyt, eikä vaadi itseltään enää liikoja. Osaan antaa itselleni jo armoa ettei kaikkea tarvitse yhtenä päivänä tehdä ja muukin kelpaa, kun täydellisyys. Toisaalta tuntuu hiukan haikealta, kun on menettänyt sen nuoruuden ulkonäkönsä ja ruumiinsa, se kun on aivan varmaa, että edessä on aina vaan alamäkeä. Ei voi enää odottaakaan, että voimat ja notkeus lisääntyisi, voi vaan toivoa ettei alamäki olisi kovin jyrkkä ja kivulias. Itse olen alkanut arvostaa ystäviäni ja harrastuksiani entistä enemmän. Olen jo kokenut sen, että äkkiä joku voi ollakin lopullisesti poissa. Sitten on turhaa enää haikailla miksi en senkin ihmisen kanssa viettänyt enempää aikaa. Näen myös tutuissa yrittäjissä miten vaikeaa on eläkkeelle jääminen ellei ole mitään harrastusta, tai muuta mielenkiinnon aihetta, kuin työ. Varsinkin miehet ovat olleet,niin kiinni työssään, että putoavat täysin tyhjän päälle, jos joutuvat työt lopettamaan sairastumisenkin takia.
Kuvittelin aina ettei ihminen olisi, vaikka seitsemänkymppisenä enää kiinnostunut ulkonäöstään. Se oli ihan hölmöä kuvitelmaa. Nyt näen miten omille kahdeksankymppiä ylittäneille asiakkaille on todella tärkeää, että peilistä katsoo huoliteltu ja hoidettu nainen. Senkin olen oppinut, että eläkkeelle jäädessä on todella hyvä tilaisuus alkaa hoitaa itseään. Monella ei ole ollut aikaisemmin aikaa, mutta sitten, kun aikaa on se kannattaa käyttää omaan hyvinvointiin. Missään tapauksessa ei pidä hylätä itseään eläkkeelle jäädessä. Jos päälle kuusikymppisenä ajattelee ettei minun ulkonäön ole enää väliä, niin voi joutua lyömään itseään laimin yli kolmekymmentä vuotta. Nykyhetken eläkelläisnaiset elää hyvinkin yli yhdeksänkymppiseksi.
Ihossa tapahtuva muutos on sitä vastoin todella suuri. Monelle on todella suuri järkytyksen paikka, että aikaisemmin helppohoitoinen normaali-iho voikin päätyä atooppiseen ihottumaan ellei sitä kunnolla hoideta. Pahin notkahdus kohta ihossa on juuri viisikymppiä. Iho ei enää kovinkaan paljon muutu kuusikymppisenä, tai seitsemänkymppisenä. Estrogeenin tuotannon loputtua iho tarvitsee huomattavasti enemmän hoitoa, kuin koskaan ennen. Ellei ihoa hoideta oikein se alkaa ohentumaan ja ihon rypistyminen saa vauhtia entisestään. Sekin tulee monelle yllätyksenä, että entinen rasvainen acneiho onkin hilseilevä ja alkaa ohentumaan. Hoitosysteemiä on vaihdettava täydellisesti. Ihan käytännössä olen nähnyt monta asiakkaan kohdalla, että säännöllisesti hoidettu kahdeksankymppinen iho on 10-15 vuotta nuoremman oloinen, kuin saman ikäinen hoitamaton.
Missään nimessä en itse haluaisi olla enää kolmekymppinen. Elämä on tullut paljon helpommaksi, kun vanhenee. Aina itseni kohdalla iän myötä pelot ja ujous on vähentynyt, eikä vaadi itseltään enää liikoja. Osaan antaa itselleni jo armoa ettei kaikkea tarvitse yhtenä päivänä tehdä ja muukin kelpaa, kun täydellisyys. Toisaalta tuntuu hiukan haikealta, kun on menettänyt sen nuoruuden ulkonäkönsä ja ruumiinsa, se kun on aivan varmaa, että edessä on aina vaan alamäkeä. Ei voi enää odottaakaan, että voimat ja notkeus lisääntyisi, voi vaan toivoa ettei alamäki olisi kovin jyrkkä ja kivulias. Itse olen alkanut arvostaa ystäviäni ja harrastuksiani entistä enemmän. Olen jo kokenut sen, että äkkiä joku voi ollakin lopullisesti poissa. Sitten on turhaa enää haikailla miksi en senkin ihmisen kanssa viettänyt enempää aikaa. Näen myös tutuissa yrittäjissä miten vaikeaa on eläkkeelle jääminen ellei ole mitään harrastusta, tai muuta mielenkiinnon aihetta, kuin työ. Varsinkin miehet ovat olleet,niin kiinni työssään, että putoavat täysin tyhjän päälle, jos joutuvat työt lopettamaan sairastumisenkin takia.
Kuvittelin aina ettei ihminen olisi, vaikka seitsemänkymppisenä enää kiinnostunut ulkonäöstään. Se oli ihan hölmöä kuvitelmaa. Nyt näen miten omille kahdeksankymppiä ylittäneille asiakkaille on todella tärkeää, että peilistä katsoo huoliteltu ja hoidettu nainen. Senkin olen oppinut, että eläkkeelle jäädessä on todella hyvä tilaisuus alkaa hoitaa itseään. Monella ei ole ollut aikaisemmin aikaa, mutta sitten, kun aikaa on se kannattaa käyttää omaan hyvinvointiin. Missään tapauksessa ei pidä hylätä itseään eläkkeelle jäädessä. Jos päälle kuusikymppisenä ajattelee ettei minun ulkonäön ole enää väliä, niin voi joutua lyömään itseään laimin yli kolmekymmentä vuotta. Nykyhetken eläkelläisnaiset elää hyvinkin yli yhdeksänkymppiseksi.
Ihossa tapahtuva muutos on sitä vastoin todella suuri. Monelle on todella suuri järkytyksen paikka, että aikaisemmin helppohoitoinen normaali-iho voikin päätyä atooppiseen ihottumaan ellei sitä kunnolla hoideta. Pahin notkahdus kohta ihossa on juuri viisikymppiä. Iho ei enää kovinkaan paljon muutu kuusikymppisenä, tai seitsemänkymppisenä. Estrogeenin tuotannon loputtua iho tarvitsee huomattavasti enemmän hoitoa, kuin koskaan ennen. Ellei ihoa hoideta oikein se alkaa ohentumaan ja ihon rypistyminen saa vauhtia entisestään. Sekin tulee monelle yllätyksenä, että entinen rasvainen acneiho onkin hilseilevä ja alkaa ohentumaan. Hoitosysteemiä on vaihdettava täydellisesti. Ihan käytännössä olen nähnyt monta asiakkaan kohdalla, että säännöllisesti hoidettu kahdeksankymppinen iho on 10-15 vuotta nuoremman oloinen, kuin saman ikäinen hoitamaton.
Ihan noita samoja mietteitä olen käynyt läpi itsekin. Ihonkin muutokset ovat aiheuttaneet tuskaa, kun en mitenkään osannut ymmärtää, että entinen acnenaama voikin olla kuiva. Onneksi päädyin hoitoosi jo kymmenisen vuotta sitten, olin silloin juuri täyttänyt 55v ja ihmettelin ihoni punoitusta ja hilseilyä. Olin koko ikäni käyttänyt finnisticejä ja rasvaisen ihon aineita ja sinnikkäästi jatkoin niillä, vaikka ikää kertyi. Suhtauduin hyvin epäluuloisesti tehotippoihin ja voiteisiin, kun väiti ihoni kärsivän kuivuudesta. Onneksi osasit selittää asiat järkeenkäyvästi ja kyllähän sen nyt ymmärrän ettei iho vuoda talia kaiken ikää.
VastaaPoistaPaula
Suurin muutos naamassani on ollut kanssa tämän kuivuuden hyväksyminen. Pääkoppaan on niin iskostunut, että kaikkea rasvaa pitää varoa ja puhdistaa pitää, niin että iho nitisee. Ostan minkä tahansa rasvan vannotan aina Inkeriä ettei tämä nyt vaan tuki ihoani. Varmaan toi nuoruuden acne aiheutti traumat lopuksi ikää.
VastaaPoista