Siirry pääsisältöön

Varmasti henkilökohtainen lahja on lahjakortti

Joulu on meidän suurin sesonki lahjakorttien myynnissä ja niitä menee vuosi vuodelta enemmän. Ihmiset eivät halua antaa turhia tavaralahjoja, koska jokaisella on jo liian kanssa tavaraa ja koriste-esineitä. Lähes puolet lahjakortin ostajista on meille jo tuttuja edellisiltä vuosilta. Useilla miehillä on jo traditio ostaa vaimolleen kasvohoito joululahjaksi.

On kaksi tapaa miten lahjakortin voi kirjoittaa. Kortin voi ostaa jollekin hoidolle, esimerkiksi Nanolift kasvohoitoon (118€), tai sen voi kirjoittaa jollekin rahasummalle. Silloin kirjoitamme, että lahjakortti oikeuttaa esimerkiksi 50€ edestä hoitoihin, tai hoitotuotteisiin. Kumpaakin tapaa käytetään yhtä usein. Olemme myös hyvin joustavia lahjakortin kanssa ja ellei asiakas jostain syystä, vaikka ehdi kasvohoitoon, voi rahan käyttää tuoteostoksiin. Lahjakortti on voimassa puolivuotta, koska on parasta laittaa joku aikamäärä, että kortti muistetaan käyttää. Jos kortti olisi voimassa ilman aikarajaa sen käyttöä, vaan lykättäisiin tuonnemmaksi ja lahja pian unohtuu kokonaan.

Teini-ikäisille lahjakortti teinipuhdistukseen olisi hieno tapa ohjata nuorta kunnolliseen ihonhoitoon. Aika moni kummitäti käy ostamassa kummilapselleen lahjakortin, tai Clear Start nuorisolinjan hoitotuotteita. Teinipuhdistuksessa meillä käy ihan yhtä paljon tyttöjä, kuin poikiakin. Varsinkin pojilla on usein hyvin hikisiä harrastuksia ja runsas hikoilu ja peseytyminen lisää iho-ongelmia. HPK:n nuoret pelaajat ovat meillä suurin ryhmä yhdestä harrastusporukasta. Kesäaikaan muutama motocrossharrastaja käy säännöllisesti hoidossa, koska hiki, multa ja kura ei ainakaan ihoa paranna. Tytöillä hevosharrastus tuo iho-ongelmia. Siinäkin iholle tulee paljon pölyä ja likaa ja iho joutuu jatkuvasti säiden armoille. Kesällä paahtaa aurinko ja talvella tuuli ja pakkanen kuivattaa ihon. Suosittelen lämpimästi, että hankkisitte omille nuorillenne lahjakortin teinipuhdistukseen (66€).

Kommentit

  1. Anonyymi08:29

    Mitä mieltä olet Bangerhead nettikaupasta? Tyttäreni tilaa sieltä Dermalogican tuotteita ja on ollut tyytyväinen. Hinnatkin ovat opiskelijan kukkarolle sopivat. Myyvät kyllä kieltämättä edullisesti.

    VastaaPoista
  2. Anteeksi etten vastannut heti, kun huomasin kysymyksen vasta nyt.
    Tunnen hyvin vähän näitä verkkokauppoja, koska joidenkin elinkaari on alle puolivuotta. Tästä mainitsemastasi kaupasta en ole koskaan kuullutkaan. Valitettavasti se on nykytilanteessa täysin mahdotonta sanoa mikä ulkomaalainen kauppa myy mitäkin. Heillä voi osa olla primaa, osa jotain muuta. Heidän kauppansa joku merkki voi olla kopiokosmetiikkaa josta saadaan huikeat voitot ja siten he voivat myydä priimaa tavaraa edullisemmin. Tukkuhinta kuitenkin määrittelee Dermalogican hintaa, jos myyntihinta on on enemmän, kuin 30% halvempin, kuin meidän normaalit hinnat pitää hälytyskellojen soida. Dermalogicalla ei ole omaa verkkokauppaa, vaikka kai jokainen brittiläinen verkkokauppa, niin väittää. Tavaraerät tulee heille normaalin tukkumyynnin kautta, niin kuin meillekin. Suurostaja, niin kuin meidänkin hoitola, voi saada jonkun yksittäisen tuotteen sovittua edullisemmaksi, mutta yleensä katteen pitää lähteä puoliksi meiltä, puoliksi maahantuojalta.
    Verkkokaupoissa liikkuu kopiotavaraa, varastettua tavaraa ja huonosti säilytettyä tavaraa, mutta kaikkihan ei niitä ole. Dermalogicasta voisi tarkistaa onko pahvipakkaus suljettu hologrammilla, se on aina meidän tuotteissa olemassa, tosin sekin on jo kopioitu monta kertaa.

    Luin juuri miten suuria vahinkoja verkkokauppojen kopiotuotteista voi tulla. Esimerkiksi auton osia ostetaan Suomeen paljon ja niissä on se vaaraa ettei esimerkiksi turvallisuudeksi tarkoitetut Air-bagit eli ilmatyynyt eivät sisälläkkään itse tyynyä. Jarrupalat voi olla niin huonolaatuisia, että ne alkaa pettämään jo viikon käytön jälkeen.
    Kaupanteko ja voitontavoittelu on raadollista ja kuluttaja kärsii eniten.

    Inkeri

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kenraali ja talousnero Rudolf Walden

Syksyn aikana olen lukenut monia kenraalien elämäkertoja ja ihan ihmettelen mikis en ole aikaisemmin kiinnittänyt enempää huomiota Rudolf Waldeniin. Onkohan niin, että hän on ollut niin voimakkaasti mukana kaikissa Suomen sodan vaiheissa, että hän on jo itsestään selvyys. Mielestäni hän on vaikuttanut Suomen sotimiseen ja torjuntavoittoon ihan yhtä paljon, kuin Mannerheim. Rudolf Walden syntyi Helsingissä 1878 suomenruotsalaiseen pikkuporvarisperheeseen. Rudolf oli ongelmaoppilas koulussa ja ei kunnolla selvinnyt luokaltaan. Vanhemmat päättivät lähettää hänet Haminan kadettikouluun. Se oli aivan oikea päätös, koska kadettikoulussa Rudolfin lahjakkuudet pääsi esiin. Hän oli luonnon lahjakkuus matematiikassa ja sotataktiikassa, nuoresta iästä huolimatta hän oli poikkeuksellisen looginen ja hyvä organisoija. Nopea oppisena, ahkera ja älykkäänä poikana hän oli luokkansa parhainmistoa. Kadettikoulun päätyttyä vuonna 1900 Walden halusi Suomen Kaartin palvelukseen, eikä Venäjälle ja niin se...

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Rasvaluomien jäädytys eli kryohoito

Nyt olen perehtynyt ja harjoitellut kryohoitoa , jolla voidaan poistaa varsiluomia eli fibroomia ja rasvaluomia (keratosis seborrhoica). Olen erittäin innostunut menetelmästä, koska nyt voin auttaa monia asiakkaitani. Kryohoito on vanha menetelmä Kysymys ei ole mistään uudesta hoitotavasta, vaan lähes kolmekymmentä vuotta käytössä olleesta menetelmästä, mutta minulla se on uusi. Jäädyttämistä on lääketieteessä käytetty jo viisikymmentä vuotta ja kosmetologien käyttöön se tuli 90-luvulla.  Lääketieteessä käytetään -110-200 asteista hiilihappolunta tai nestemäistä typpeä ja kosmetologi käyttää -80 asteista nestemäistä typpeä ja typpioksidia. Ihotautilääkärit hoitavat jäädyttämällä aurinkokeratoosia ja ihosyövän esiasteita. Kosmetologi hoitaa terveen ihosolukon muodostamia varsi- ja rasvaluomia. Olen yli neljäkymmentä vuotta käsitellyt ihmisen ihoa ja katson jokaista hoitoa aloittaessani onko iho terve vai olisiko jossain kohtaa solumuutoksia. Luotan itseeni täysin, että erotan hyvin ...