keskiviikko 28. kesäkuuta 2017

Tehohoito kaulalle on Extra Firming Booster

Kaula on kohta minkä vanhenemista moni asiakas suree. Valitettavasti se on myös hankalin kohta hoitaa ja sen hoito yleensä laiminlyödään. Samoin decoltee jää usein hoitamatta ja se on kuitenkin paljon esillä ainakin näin kesäaikaan avonaisissa mekoissa.

Kaula pitää hoitaa samalla kuin kasvotkin

Kasvojen hoito pitää jatkua aina kaulalle ja decolteelle asti ja siksi kasvoja pestessä ja hoidettaessa pitää pusero riisua. Ellei puseroa riisuta sitä automaattisesti varoo ja kasvojen hoito pysähtyy hiukan leuan alle. Toinen tärkeä asia on suojata kaula ja varsinkin decoltee hyvin auringolta. Decoltee ja koko kaula-aukon alue suorastaa imaisee auringon itseensä ja se palaa helposti. Siihen myös tulee pahanlaatuisia ihomuutoksia yhtä helposti kuin kasvoihinkin. Decoltee on naisilla hyvin kaunis vartalon kohta ja sitä usein korostetaan iltapuvuissakin. Korut myös korostavat kaulaa ja decoltea ihan arkenakin ja siksi ne pitää hoitaa hyvin. Ihon puhdistus ja kuorinta pitää aina jatkua kaulaan ja decolteelle asti. Kaikki tehotipat ja hoitovoiteet pitää myös levittää kaulalle. Kaula tarvitsee talvella varsinkin hoitoa ja kosteutta paljon, koska kaulukset ja kaulaliinat imee ihosta kosteutta ja hankaa ihoa. 

Extra Firming  kiinteyttää kaulan ihoa

Tehokkain hoitoaine kaulalle Dermalogicalla on Extra Firming Booster (83€) tehotippa. Se käy koko kasvoille, kaulalle ja silmien ympärille ja se vaikuttaa yksinomaan ihon kimmoisuuteen. Jälkikäteen mitään suuria muutoksia ei pystytä tekemään, mutta pieniin ryppyihin ja velttouteen Extra Firming Booster vaikuttaa erittäin hyvin. Se tuntuu jo levitettäessä hyvin napakoittavalta ja sen päälle pitää levittää hoitovoide, että kireys ei jää tuntumaan. Nyt tarjouksessa oleva Skin Smoothing Cream NYT 69€ (87€) on kaulan hoitovoiteeksi erittäin hyvä, koska siinä on runsaasti kosteutta, mutta se imeytyy nopeasti. Jotkut suorastaan välttelee kaulan hoitamista, koska pelätään voiteiden tarttuvan kauluksiin. Tämä on mielestäni hölmöä, koska vaatteet voi vaihtaa uusiin ja pestä, mutta rypistyneen ja kuivan kaulan kanssa pitää elää loppuelämä. Extra Firming Booster ja Skin Smoothing Cream imeytyvät niin hyvin ettei ne tartu kauluksiin. Moni asiakas käyttää jatkuvasti kaulalle Extra Firming Boosteria, vaikka kasvoille vaihtaakin tilanteen mukaan eri hoitoaineita. Silloin, kun haluaa nimenomaan napakkuutta kaulan ihoon se on hyvä vaihtoehto. 

Kananlihakaula ja varsiluomet

Kaula on siitäkin erityinen alue, koska siihen tulee ihan omat ongelmat. Rasvaluomet ja varsiluomet ovat hyvin tyypillisiä kaulalla ja en osaa selittää miksi näin on. Kosmetologi ei poista luomia, vaan ne ovat plastiikkakirurgin tehtäviä. Moni yleislääkärikin niitä mielellään poistaa, mutta jälki voi olla hyvinkin näkyvää. Aina, kun on kyse näkyvän alueen operoinnista oikea osoite on plastiikkakirurgi. Kananlihakaula tarkoittaa pientä nyppyä mitä saattaa tulla vain kaulan iholle. Iho näyttää kuin höyhennetyn kanan iholta ja tähänkään ei tarkkaa syytä tiedetä. Yleensä siihen auttaa kuorinta ja kosteutus. Veltostunutta "helttaa" leuan alla pystytään ennalta ehkäisemään säännöllisillä Nanolift hoidoilla (118€) ja hyvillä kotihoitotuotteilla. Vakioasiakkailla näen selvästi, että viisikymppisenä tuleva leuan linjan veltostuminen on heillä lähes puolet vähäisempää kuin hoitamattomilla saman ikäisillä. Laihtumisten yhteydessä leuan alusta veltostuminen näkyy selvästi, mutta sitäkin pystytään hoitamaan Nanolift kasvohoidolla. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti