Mannerheimin syntymästä tuli 150-vuotta

Näin juhannuksena jutun aiheeksi sopii Suomen itsenäisyyteen paljon vaikuttanut ihminen eli Marsalkka Mannerheim. Juhannushan on joten syvästi suomalaisuuteen liittyvä juhlapäivä ja näin itsenäisyyden juhlavuotena yritän kirjoittaa entistä enemmän aiheista jotka kuuluvat Suomen historiaan.

Aristokraatti sarkatakissa

Sain juuri luettua Helsingin yliopiston historian professorin Henrik Meinanderin kirjan Gustaf Mannerheim Aristokraatti sarkatakissa. Mannerheimistä on kirjoitettu kirjoja kymmenittäin ja itsekin olen niitä lukenut vinon pinon. Mikään Mannerheimfani en todellakaan ole vaan olen aina suhtautunut häneen hyvin kriittisesti. Aikaisemmat kirjat olivat pelkkää kiitosta ja palvontaa ilman pienintäkään kritiikkiä, mutta nykyiset kirjat ovat jo todenperäisempiä. Meinanderin kirja on samalla hyvä kuvaus aikakaudesta jolloin Mannerheim eli ja se poikkeaa täysin nykypäivästä. Mannerheim edusti hyvin pientä ihmisryhmää suomalaisista, koska aatelisia ei hänenkään syntymän aikoihin ollut paljoakaan. On aika kummallista miten paljon Mannerheim osallistui ja vaikutti Suomen yhteiskuntaan, vaikka hän oli täysin erossa tavallisesta kansasta. Hänen maailmansa oli tsaarin hovi ja hienoston juhlasalit ja salongit ja vasta viisikymppisenä hän palasi Suomeen ja tutustui kunnolla tähän maahan.

Mannerheim sotilaana ja kenraalinmmmbn

Minun sotahistorian harrastus on usein sitä, että spekuloin mielessäni mitä muita vaihtoehtoja olisi ollut sotajoukkoja johtaa ja miten ne olisivat vaikuttaneet historian kulkuun. Meinanderin kirjan myötä aloin miettimään mitä olisi tapahtunut talvi-ja jatkosodassa ilman Mannerheimia. Suurin puute Mannerheimilla oli ettei hänellä ollut esikuntaupseerikoulutusta ja siksi päämajan johtaminen oli hyvin poukkoilevaa ja itsevaltaista. Mannerheim pyrki kaksi kertaa Venäjällä ollessaan esikuntaupseerikoulutukseen, mutta hänet hylättiin huonon venäjänkielen takia. Hän oli jo yli seitsemänkymmenen talvisodan alkaessa ja uudemmat aselajit ilmavoimat ja panssarisota olivat hänelle vieraita. Joissakin sodan vaiheissa Mannerheimin käskyt olivat päämajan muiden upseerien mielestä vääriä ja tilanteita yritettiin rintamalla paikata. Ilmeisesti Suomi oisi päässyt vähäisimmillä menetyksinä kaatuneina ja haavoittuneina, jos Mannerheimin kaikkia käskyjä ei olisi noudatettu. Jo Japanin ja Venäjän sodassa 1904-05 Mannerheimille huomautettiin hänen uhkarohkeista käskyistään jotka kuluttivat liikaa elävää voimaa. Tosin näin jälkikäteen on helppo kritisoida ja aina pitää muistaa, että Suomi oli ylivoimaisen vaikeassa tilanteessa vuosina 1939-1945.

Kuka Mannerheimin tilalle

Meinanderin kirjan luettuani aloin miettimään kuka olisi pystynyt hoitamaan Mannerheimin tehtävät ellei häntä olisi ollut. Pitkän pohdinnan jälkeen päädyin Erik Heinrichsiin joka olikin Mannerheimin läheisin jääkäriupseeri ja myöhempi puolustusvoimain komentaja. Mietin myös Paavo Talvelaa ja A.F Airoa, mutta kumpikin oli liian kiivas ja äkkinäinen ja ainakin Talvela oli liian uhkarohkea ja antoi sotilaiden kaatua turhaan. Airon ongelmaksi olisi voinut tulla se ettei hän ollut jääkäri ja hän ei olisi ehkä saanut johtamisotetta muihin jääkärikenraaleihin. Erik Heinrichs oli erittäin sivistynyt mies ja opiskellut Helsingin filosofisessa tiedekunnassa ennen jääkäriksi lähtöä. Hän suoritti jatko-opinnot 1920-luvulla erittäin arvostetussa Ranskan sotilasakatemiassa ja teki lukuisia opintomatkoja ennen sotia. Heinrichs oli kansainvälinen, koulutettu ja hyvin arvostettu kenraali ja ennen kaikkea yli mkaksikymmentävuotta nuorempi, kuin Mannerheim. Toisaalta nuo sota-ajan paineet oli niin valtavat, että olisiko hän ne ylipäälikkönä kestänyt. Heinrichs oli yksi Moskova rauhan neuvottelijoista syksyllä 1944 ja hänelle tuo neuvottelu oli niin raskas, että hän sai hermoromahduksen ja oli useamman viikon Lapinlahden sairaalassa. Ongelma olisi tullut myös siinä, että kuka muu kuin Mannerheim olisi pystynyt siirtymään ylipäällikön paikalta Suomen presidentiksi. Tuskin kukaan muu olisi pystynyt voittamaan koko kansan arvostuksen ja kokoamaan Suomen yhtenäiseksi vielä sodan ja raskaiden rauhan ehtojen jälkeen. Kyllä Mannerheim ansaitsee suuret kiitokset, että uhrasi elämänsä viimeiset vuodet Suomelle.