Siirry pääsisältöön

Kosmetiikka ja allergia

Erilaiset allergiat ovat nykypäivänä todella yleisiä. Asiakkaiden allergioihin törmää joka päivä. Monella on selkeä allergiatesteistä saatu luettelo aineista ja suurella osalla on vain kokemus, että iho on herkkä. Koskaan asiakkaan kokemusta herkkyydestä ei pidä vähätellä. Lievästä herkistymistä voi ajan kuluesssa syntyä allergia. Usein kuitenkin herkistyminen johtuu väärästä tuotteesta väärälle ihotyypille. Tai siitä, että iho on niin ohut ja kuiva, että kaikki aineet hyvin sopivatkin tekee alkuun punoitusta ja kutinaa. Nämä seikat on aina selvitettävä ja haettava tuote joka auttaa tilanteeseen.

Kosmetiikka-allergiat on kuitenkin paljon harvinaisempia kuin kuvitellaan. Tilastojen mukaan lääkkeille herkistyy noin 7-8 %  ja kosmetiikalle noin 3-4 %. Viimeisen kymmenen vuoden aikana kun olemme käyttäneen Dermalogina ihonhoitotuotteita ja Youngbloodin meikkejä allergisia reaktioita on ollut 4. Näissä tapauksissa on aina ollut tiedossa, että asiakkaalla on allergioita ja olimme jo varautuneet tilanteeseen. Silloin kun asiakkaalla on selkeä lista aineista, joille on allerginen, asia on helppo. Katsomme vaan raaka-ainelistoista, ettemme käytä kyseisiä aineita.

Ihon epämääräisten punoitusten, näppylöitä ja kutinan alkuperän löytäminen on aina vaikeampi prosessi. Se vaatii paljon selvittelyä ja hyvää yhteistyötä kosmetologin ja asiakkaan välillä. Kuitenkin aina on näihinkin ongelmiin löytynyt ratkaisu ja on erittäin palkitsevaa, kun saa pitkään oireillun ihon kuntoon. Herkkäihoisen asiakkaan kannattaa ilman muuta hakeutua ammattitaitoisen kosmetologin luo ja selvittää ihonsa tilanne. Kun kutisevan, kirvelevän ja punoittavan ihon saa oireettomaksi on helpotus suuri. Iho ei tunnu miltään ja näyttää siistiltä ja tasaiselta.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Mustelmat kasvojen alueella

Tänä talvena on ollut harvinaisen paljon asiakkaita joilla on ollut tuoreita mustelmia, tai jo parantuneita mustelmia kasvojen alueella. Kaatumiset ovat yleisin syy mustelmiin ja valitettavan usein niissä tapauksissa on myös raapamia ja verijälkiä jotka paranevat todella hitaasti. Toinen yleinen mustelmien aiheuttaja on suun ja hampaiden kirurgia. Kasvoille syntyy mustelmia helposti Hyvinkin pienikin paine saattaa aiheuttaa kasvoille mustelmia, koska iho on ohuempi ja läpikuultavampi kuin vartalolla. Mustelmat leviää aina alaspäin ja esimerkiksi otsan kolautus voi seuraavana päivänä näkyä mustana silmänä. Mustelmien parantuminen kestää muutamasta päivästä yli pariin viikkoon riippuen siitä miten kova kolaus on ollut ja miten paljon verta on purkautunut verisuonten ympärille. Ihon verenkierto poistaa hiljalleen purkautunutta verta normaalin kuona-aineiden poiston yhteydessä. Jokainenhan tietää, että mustelmien väri muuttuu päivä päivältä sen vanhetessa. Usein asiakkaat kysyvät voi...

Mitä tarkoittaa ammattinimike Sky-kosmetologi?

Olen hyvin tottunut siihen, että ihmiset sekoittavat sanan Sky ja sky toisiinsa. Moni ääntää Sky-kosmetologin skaikosmetologiksi englannin kielisen taivas sanan mukaan. Minkään taivaan kanssa nimike ei ole tekemisissä, vaan tulee sanasta Suomen kosmetologien yhdistys. Sky-kosmetologi tarkoittaa sitä, että me kuulumme Suomen kosmetologien yhdistykseen. Siihen ei voi kuulua ellei ole suorittanut kosmetologitutkintoa, tai saanut pitkää opetushallituksen hyväksymää koulutusta. Me vanhemman polven kosmetologit, niin kuin minäkin saimme liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen, kun meillä oli päästötodistus ammattikoulusta. Nykyään suoritetaan tutkinto koulutuksen lopuksi ja kun sen läpäisee voi liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen. Tämä Sky-kosmetologi nimitys on ainoa ammattitaidon tae mitä kosmetologeilla on. Sitä valvoo Suomen kosmetologien yhdistys ja periaatteessa sitä ei voi käyttää ellei ole tutkintoa suorittanut. Kosmetologien ammattikunta on kuitenkin " villilänsi...