Siirry pääsisältöön

Vaarantaako koulutus naisen terveyden?

Syksyn aikana olen lueskellut Suomen, ja Viron itsenäistymisen ajan politiikoista, ja yhteiskunnan tapahtumista. Hyvin pienenä sivulauseena kirjoissa kulkee naisten tasa-arvo. Tuntuu aivan käsittämättömältä, että n.100 vuotta sitten vielä perustellaan epätasa-arvoa fyysisillä ominaisuuksilla. Ihan muuten fiksu virolainen politiikko Jaan Tonisson julisti omistamassaan Postimees-lehdessä, että naisen pää on pienenmpi, kuin miehen. Syy siihen löytyy aivojen koosta. Myös naisen terveys vaarantuu, jos hän kouluttautuu liikaa, aivot kasvavat, ja ne eivät enää mahdu päähän. Liika koulutus on myös äitiyden este.
Onhan se tietysti aika ikävä tilanne, jos aivot eivät mahtuisi pääkoppaan, ja valuisivat esimerkiksi korvista ulos. Onneksi se oli herra Tonissonilla ihan turha pelko. Kuitenkin voin kuvitella miten nämä väitteet ovat raivostuttaneet aikakautensa naisia. Esimerkiksi todella älykäs Aino Kallas oli Jaan Tonissonin aikalainen, mutta hänkin, vaan tyytyi toteamaan, että Viro on noin 30-vuotta jäljessa Suomen naisten tasa-arvosta.Ehkä hän kuitenkin oli sen verran älykäs, että tajusi olevan turhaa kiivastua noin tyhmistä väitteistä, ja nousta raivokkaaseen vastarintaan. Pienin askelin sen ajan valveutuneet, ja älykkäät naiset ovat oman kiukkunsa niellen, saaneet aikaan meidän aikakauden naisille vapautuksen sukupuolensa tuomista rajoituksista. Kunnioitan heitä suuresti.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Mustelmat kasvojen alueella

Tänä talvena on ollut harvinaisen paljon asiakkaita joilla on ollut tuoreita mustelmia, tai jo parantuneita mustelmia kasvojen alueella. Kaatumiset ovat yleisin syy mustelmiin ja valitettavan usein niissä tapauksissa on myös raapamia ja verijälkiä jotka paranevat todella hitaasti. Toinen yleinen mustelmien aiheuttaja on suun ja hampaiden kirurgia. Kasvoille syntyy mustelmia helposti Hyvinkin pienikin paine saattaa aiheuttaa kasvoille mustelmia, koska iho on ohuempi ja läpikuultavampi kuin vartalolla. Mustelmat leviää aina alaspäin ja esimerkiksi otsan kolautus voi seuraavana päivänä näkyä mustana silmänä. Mustelmien parantuminen kestää muutamasta päivästä yli pariin viikkoon riippuen siitä miten kova kolaus on ollut ja miten paljon verta on purkautunut verisuonten ympärille. Ihon verenkierto poistaa hiljalleen purkautunutta verta normaalin kuona-aineiden poiston yhteydessä. Jokainenhan tietää, että mustelmien väri muuttuu päivä päivältä sen vanhetessa. Usein asiakkaat kysyvät voi...

Mitä tarkoittaa ammattinimike Sky-kosmetologi?

Olen hyvin tottunut siihen, että ihmiset sekoittavat sanan Sky ja sky toisiinsa. Moni ääntää Sky-kosmetologin skaikosmetologiksi englannin kielisen taivas sanan mukaan. Minkään taivaan kanssa nimike ei ole tekemisissä, vaan tulee sanasta Suomen kosmetologien yhdistys. Sky-kosmetologi tarkoittaa sitä, että me kuulumme Suomen kosmetologien yhdistykseen. Siihen ei voi kuulua ellei ole suorittanut kosmetologitutkintoa, tai saanut pitkää opetushallituksen hyväksymää koulutusta. Me vanhemman polven kosmetologit, niin kuin minäkin saimme liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen, kun meillä oli päästötodistus ammattikoulusta. Nykyään suoritetaan tutkinto koulutuksen lopuksi ja kun sen läpäisee voi liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen. Tämä Sky-kosmetologi nimitys on ainoa ammattitaidon tae mitä kosmetologeilla on. Sitä valvoo Suomen kosmetologien yhdistys ja periaatteessa sitä ei voi käyttää ellei ole tutkintoa suorittanut. Kosmetologien ammattikunta on kuitenkin " villilänsi...