Siirry pääsisältöön

Tietotekniikka karsii jyvät akanoista

Keskustelin erään maahantuojan kanssa, joka omistaa suuren kosmetiikka-alan maahantuontiyrityksen. Olin todella hämmästynyt siitä mitä hän kertoi kosmetologien tietotekniikka osaamisesta. Koska olen ollut paljon luottamustehtävissä Yrittäjänaisten Keskusliitossa, ja Suomen kosmetologien yhdistyksessä olen edelleenkin kiinnostunut koko ammattikunnan menestyksestä. Olen luullut, että tietotekniikka on niin nykypäivää ettei mikään yritys tule ilman sitä toimeen. Myös kokemukseni yrittäjänaisista on sellainen, että on enää todella harvassa yrittäjä, joka ei hyödynnä tietokonetta. Yleensä heidän tarkoituksensa on jäädä jo niin pian eläkkeelle ettei ole enää tarvetta uuden opettelulle.
Kosmetologeissa kaikki läheiset kollegani ovat jo kauan pitäneet itsestään selvyytenä firman nettisivuja, ja sähköistä myynnin seurantaa yms. Itseäni nuoremmille sehän on ihan luontaista, ja olen paljon saanut vinkkejä ja neuvoja nuorilta kollegoiltani.
Nyt tämä maahantuojan kanssa käymäni keskustelu toi esille aivan uuden puolen. Hän sanoi, että reilusti yli puolet heidän asiakkaistaan tekee tilaukset puhelimitse. Sähköistä tilauslistaa käyttää noin 30% heidän asiakkaistaan.
Tämä on erittäin huolestuttavaa. Yrittäjän on kuitenkin pakko pysyä ajassa mukana. Ei minullakaan ole koskaan ollut erityistä intoa tietokoneeseen, alunperin ihan pelkäsin tietotekniikkaa. Olen kuitenkin koko ajan osallistunut erilaisiin koulutuksiin tietotekniikasta, ja ajanut ns. ATK-ajokortin. Tammikuussa käytän taas neljä arkipäivää sosiaalisen median opiskeluun.
Sosiaalinen media on niin tärkeä kanava yrityksille ettei sitä missään tapauksessa voi ohittaa.
Sosiaalisesta mediasta on kirjoittanut erittäin hyvän kirjan ystäväni Katleena Kortesuo: Sano se someksi. Olen myös ostanut Katleenalta apua esimerkiksi blogini avaamiseen.
Kehoitan kuitenkin, että lukisitte ensin Katleenan kirjan, ja sitten miettisitte mikä olisi teidän yrityksen tapa hyödyntää tietotekniikkaa ja sosiaalista mediaa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Mustelmat kasvojen alueella

Tänä talvena on ollut harvinaisen paljon asiakkaita joilla on ollut tuoreita mustelmia, tai jo parantuneita mustelmia kasvojen alueella. Kaatumiset ovat yleisin syy mustelmiin ja valitettavan usein niissä tapauksissa on myös raapamia ja verijälkiä jotka paranevat todella hitaasti. Toinen yleinen mustelmien aiheuttaja on suun ja hampaiden kirurgia. Kasvoille syntyy mustelmia helposti Hyvinkin pienikin paine saattaa aiheuttaa kasvoille mustelmia, koska iho on ohuempi ja läpikuultavampi kuin vartalolla. Mustelmat leviää aina alaspäin ja esimerkiksi otsan kolautus voi seuraavana päivänä näkyä mustana silmänä. Mustelmien parantuminen kestää muutamasta päivästä yli pariin viikkoon riippuen siitä miten kova kolaus on ollut ja miten paljon verta on purkautunut verisuonten ympärille. Ihon verenkierto poistaa hiljalleen purkautunutta verta normaalin kuona-aineiden poiston yhteydessä. Jokainenhan tietää, että mustelmien väri muuttuu päivä päivältä sen vanhetessa. Usein asiakkaat kysyvät voi...

Mitä tarkoittaa ammattinimike Sky-kosmetologi?

Olen hyvin tottunut siihen, että ihmiset sekoittavat sanan Sky ja sky toisiinsa. Moni ääntää Sky-kosmetologin skaikosmetologiksi englannin kielisen taivas sanan mukaan. Minkään taivaan kanssa nimike ei ole tekemisissä, vaan tulee sanasta Suomen kosmetologien yhdistys. Sky-kosmetologi tarkoittaa sitä, että me kuulumme Suomen kosmetologien yhdistykseen. Siihen ei voi kuulua ellei ole suorittanut kosmetologitutkintoa, tai saanut pitkää opetushallituksen hyväksymää koulutusta. Me vanhemman polven kosmetologit, niin kuin minäkin saimme liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen, kun meillä oli päästötodistus ammattikoulusta. Nykyään suoritetaan tutkinto koulutuksen lopuksi ja kun sen läpäisee voi liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen. Tämä Sky-kosmetologi nimitys on ainoa ammattitaidon tae mitä kosmetologeilla on. Sitä valvoo Suomen kosmetologien yhdistys ja periaatteessa sitä ei voi käyttää ellei ole tutkintoa suorittanut. Kosmetologien ammattikunta on kuitenkin " villilänsi...