Siirry pääsisältöön

Onko Matti Vanhasella pitkät sääret?

Ärsyynnyn aina kun kuulen tai luen toimittajan kommentteja naisministereistä tai naispolitiikoista yleensä. Lähes aina niihin liitetään kuvauksia tai arvosteluja ulkonäöstä tai vaatetuksesta. Miksi juuri naisten kohdalla ulkonäkö on niin kiinnostava asia? Yleensä myös juttujen sävy on sellainen, että jos kyseinen nainen on huoliteltu ja miellyttää silmää, hän ei voi olla hyvä työssään ja älykäs.

Olen seurannut meidän uuden pääministerin Mari Kiviniemen ulkonäköön liittyvää keskustelua. Nyt kun hänestä tuli pääministeri, niin ulkonäköseikat arvioidaan uudelleen ja eri tavalla kuin aikaisemmin. Ihan kuin ulkonäkö vaikuttaisi pääministerin työhön. Eri tilaisuuksiin osallistuessaan aina erikseen ruoditaan hänen vaatteensa ja kehutaan pitkät säärensä ja hoikka vartalonsa. Arvioidaan saako pääministeri käyttää niin kirkasta keltaista bleiseriä kun hän käyttää ja onko soveliasta käyttää hametta kun on upeat sääret. Mielestäni tämä jos mikä on naisten vähättelyä, ja kuitenkin myös naiset siihen syyllistyvät. Useimmiten ne on naistoimittajat jotka näistä kirjoittelevat.

Tuntuu myös siltä ettei sekään ole hyvä asia jos on hyvän näköinen ja hyvin hoidettu. Jos on tyylikäs ja hyvinhoidettu, paheksutaan turhamaisuutta, mutta jos tyyli on unohduksissa, moititaan muumimammaksi. Miehet säästyvät näiltä kirjoituksilta tyystin.

Jos säärien pituus ratkaisee miten hyvin pystyy pääministerin viran hoitamaan niin haluaisin tietää, millaiset sääret Matti Vanhasella on. Vai vetäisinkö suoran johtopäätöksen, että hänellä taitaa olla jotain salattavaa kun verhoaa säärensä aina housunlahkeisiin?

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Mustelmat kasvojen alueella

Tänä talvena on ollut harvinaisen paljon asiakkaita joilla on ollut tuoreita mustelmia, tai jo parantuneita mustelmia kasvojen alueella. Kaatumiset ovat yleisin syy mustelmiin ja valitettavan usein niissä tapauksissa on myös raapamia ja verijälkiä jotka paranevat todella hitaasti. Toinen yleinen mustelmien aiheuttaja on suun ja hampaiden kirurgia. Kasvoille syntyy mustelmia helposti Hyvinkin pienikin paine saattaa aiheuttaa kasvoille mustelmia, koska iho on ohuempi ja läpikuultavampi kuin vartalolla. Mustelmat leviää aina alaspäin ja esimerkiksi otsan kolautus voi seuraavana päivänä näkyä mustana silmänä. Mustelmien parantuminen kestää muutamasta päivästä yli pariin viikkoon riippuen siitä miten kova kolaus on ollut ja miten paljon verta on purkautunut verisuonten ympärille. Ihon verenkierto poistaa hiljalleen purkautunutta verta normaalin kuona-aineiden poiston yhteydessä. Jokainenhan tietää, että mustelmien väri muuttuu päivä päivältä sen vanhetessa. Usein asiakkaat kysyvät voi...

Mitä tarkoittaa ammattinimike Sky-kosmetologi?

Olen hyvin tottunut siihen, että ihmiset sekoittavat sanan Sky ja sky toisiinsa. Moni ääntää Sky-kosmetologin skaikosmetologiksi englannin kielisen taivas sanan mukaan. Minkään taivaan kanssa nimike ei ole tekemisissä, vaan tulee sanasta Suomen kosmetologien yhdistys. Sky-kosmetologi tarkoittaa sitä, että me kuulumme Suomen kosmetologien yhdistykseen. Siihen ei voi kuulua ellei ole suorittanut kosmetologitutkintoa, tai saanut pitkää opetushallituksen hyväksymää koulutusta. Me vanhemman polven kosmetologit, niin kuin minäkin saimme liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen, kun meillä oli päästötodistus ammattikoulusta. Nykyään suoritetaan tutkinto koulutuksen lopuksi ja kun sen läpäisee voi liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen. Tämä Sky-kosmetologi nimitys on ainoa ammattitaidon tae mitä kosmetologeilla on. Sitä valvoo Suomen kosmetologien yhdistys ja periaatteessa sitä ei voi käyttää ellei ole tutkintoa suorittanut. Kosmetologien ammattikunta on kuitenkin " villilänsi...