Katselin äsken TV:stä Pirkko K. Koskisen haastattelua. Hänhän oli Suomen apulaisoikeusasiamies 1990-luvulla, ja jo silloin suorapuheinen nainen.
Hän sanoi haastattelun lopussa, minusta hyvin viisaan lauseen: Kokemuksen ja kalkkeutumisen ero on veteen piirretty viiva. Ajattelen hyvin usein ihmisen vanhenemista, ja ihmiskunnan suhtautumista ikään. Koko ajan työssäni raksuttaa jossain taustalla ihmisen ikä ja vanheneminen. Tällä vuosikymmenellä on ihmisen vanhenemisen pelko mennyt aivan mahdottomuuksiin. Ollaan valmiita tekemään mitä vaan ettei ikä näkyisi, ja kammotaan vanhuutta kuollakseen.
On unohdettu se, että ilman ikääntymistä ei tule kokemusta. Ja vasta kokemuksen kautta ihminen oppii ymmärtämään monia asioita. Varsinkin naisten kohdalla ikä nostetaan keskusteluun hyvin usein. Olen yrittänyt löytää itselleni sopivan tavan suhtautua ikään. Tietysti on pakkokin, koska itsellekin ikää karttuu. En voi leuhkia 30-vuoden työkokemuksella tiedostamatta, että jos olisin työtön työn hakija ikäni olisi este työllistymiselle.
Toinen puoli vanhenemisesta on se, että löytyy paljon niitä ihmisiä, jotka eivät mitenkään anna paikkaansa nuoremmalle. Moni jämähtää itsepäisesti paikalleen, eikä huomaa ajan ajaneen ohi heistä. Näitä ihmisiä näkee paljon yhdistystoiminnassa ja politiikassa.
Minusta tuo Pirkko K. Koskisen lause oli loistava viisaus. Joskus kokemus on hyväksi, joskus se on paikalleen jämähtämistä. Jostain asiasta ihmisellä on paljon kokemusta ja elämän viisautta, jostain toisesta asiasta hänen ajatuksensa on ihan kalkkeutuneita. Mitään yksi selitteistä sääntöä ei ole, kuka on kalkkis, kuka kokenut viisas. Samasta ihmisestä löytyy näitä kumpaakin.Ihmistä pitää arvostaa ihmisenä, ei kokemuksen tai kalkkeutumisen mukaan.
Hän sanoi haastattelun lopussa, minusta hyvin viisaan lauseen: Kokemuksen ja kalkkeutumisen ero on veteen piirretty viiva. Ajattelen hyvin usein ihmisen vanhenemista, ja ihmiskunnan suhtautumista ikään. Koko ajan työssäni raksuttaa jossain taustalla ihmisen ikä ja vanheneminen. Tällä vuosikymmenellä on ihmisen vanhenemisen pelko mennyt aivan mahdottomuuksiin. Ollaan valmiita tekemään mitä vaan ettei ikä näkyisi, ja kammotaan vanhuutta kuollakseen.
On unohdettu se, että ilman ikääntymistä ei tule kokemusta. Ja vasta kokemuksen kautta ihminen oppii ymmärtämään monia asioita. Varsinkin naisten kohdalla ikä nostetaan keskusteluun hyvin usein. Olen yrittänyt löytää itselleni sopivan tavan suhtautua ikään. Tietysti on pakkokin, koska itsellekin ikää karttuu. En voi leuhkia 30-vuoden työkokemuksella tiedostamatta, että jos olisin työtön työn hakija ikäni olisi este työllistymiselle.
Toinen puoli vanhenemisesta on se, että löytyy paljon niitä ihmisiä, jotka eivät mitenkään anna paikkaansa nuoremmalle. Moni jämähtää itsepäisesti paikalleen, eikä huomaa ajan ajaneen ohi heistä. Näitä ihmisiä näkee paljon yhdistystoiminnassa ja politiikassa.
Minusta tuo Pirkko K. Koskisen lause oli loistava viisaus. Joskus kokemus on hyväksi, joskus se on paikalleen jämähtämistä. Jostain asiasta ihmisellä on paljon kokemusta ja elämän viisautta, jostain toisesta asiasta hänen ajatuksensa on ihan kalkkeutuneita. Mitään yksi selitteistä sääntöä ei ole, kuka on kalkkis, kuka kokenut viisas. Samasta ihmisestä löytyy näitä kumpaakin.Ihmistä pitää arvostaa ihmisenä, ei kokemuksen tai kalkkeutumisen mukaan.
Kommentit
Lähetä kommentti