Siirry pääsisältöön

Minulla ei ole kampaajan taitoja

Saan kuulla usein asiakkailtani, että olen äärettömän huono kampaaja. Tietenkin se tulee huumorilla, koska kampaus aivan varmasti kärsii kasvohoidon aikana. Myönnän myös ihan suoraan ettei minulla ole mitään käsitystä hiusten laitosta. Varmaan moni luulee, että kosmetologin ja kampaajan työ olisi jotenkin samanlaista ja taitoja riittää kumpaankin hommaan. Minua ei koskaan ole kiinnostanut kampaajan työ tipan tippaa. Oma tukkani olisi ihan vinksin vonksin ellei kampaajani huolehtisi minusta niin hyvin.

Moni uusi asiakas kysyy aikaa varatessaan missä kunnossa iho on hoidon jälkeen, voiko mennä suoraan töihin. Meidän hoitojen jälkeen voi mennä töihinkin ja laitamme hoidon jälkeen kevyen meikin, jos asiakas on siihen tottunut. Kasvojen puolesta kaikki on siis kunnossa, mutta hiukset painuu päänauhan ja myssyn alla. Moni on hyvin tarkka kampauksestaan, mutta sitä ei voi hoidossa vältellä. Minusta on hyvin tärkeää, että kasvohoito tehdään kunnolla eikä hiusten takia jätetä jotain tekemättä. Paplaritkin ovat sen verran tiellä, että hieronnan liikeradat muuttuvat ja se tuntuu heti kosmetologin käsissä ja hartioissa. Teen aina hierontaliikkeet niin perusteellisesti, että pienikin muutos käsien asennossa aiheuttaa suuren vaivan. Siksi toivonkin ettei asiakas laittaisi papilijotteja etuhiuksiinsa hoidon ajaksi.

Ellen laita kunnolla hiuksia päänauhalla ja myssyllä piiloon, joudun yhtenään siirtämään hiuksia pois kasvoilta. Se häiritsee asiakkaan rentoutumista, koska yksikin hius kasvoilla pyörimässä aiheuttaa sietämättömän kutinan. Monella on sen verran liukkaat hiukset, että joudun päänauhasta ja myssystä huolimatta korjailemaan hiuksia pois tieltä. Yleensä on kuitenkin niin ettei tuota läsähtänyttä kampausta huomaa, kuin asiakas itse. Ihmettelen myös kovasti miksi suomalaiselle naiselle se kampaus on niin tärkeä, kun kasvojen hoito ja meikki on vähän niin ja näin. Omilla asiakkaillani on tietysti ihokin hyvässä kunnossa, mutta kuuleen hieroja ja fysioterapeutti ystäviltäni miten monesti asiakkaat motkottavat hiusten rasvoittumisesta. Se on jotenkin täysin epäsuhtaista miten nainen laittaa tukkaansa, mutta kasvot lyödään täysin laimin. Se vielä korostuu, kun kampaus on hyvä, mutta meikki olematon.

Varautukaa siis siihen, että hiukset eivät ole parhaimmillaan kasvohoidon jälkeen. Meidän vessassa voi laittaa itse hiuksiaan ihan niin kauan, kuin haluaa, mutta mitään kihartimia meillä ei ole. Näin talviaikaan ongelma ei ole niin suuri, kun saa pipon päähänsä ja on niin pimeääkin ettei kukaan huomaa toisen hiuksia.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kenraali ja talousnero Rudolf Walden

Syksyn aikana olen lukenut monia kenraalien elämäkertoja ja ihan ihmettelen mikis en ole aikaisemmin kiinnittänyt enempää huomiota Rudolf Waldeniin. Onkohan niin, että hän on ollut niin voimakkaasti mukana kaikissa Suomen sodan vaiheissa, että hän on jo itsestään selvyys. Mielestäni hän on vaikuttanut Suomen sotimiseen ja torjuntavoittoon ihan yhtä paljon, kuin Mannerheim. Rudolf Walden syntyi Helsingissä 1878 suomenruotsalaiseen pikkuporvarisperheeseen. Rudolf oli ongelmaoppilas koulussa ja ei kunnolla selvinnyt luokaltaan. Vanhemmat päättivät lähettää hänet Haminan kadettikouluun. Se oli aivan oikea päätös, koska kadettikoulussa Rudolfin lahjakkuudet pääsi esiin. Hän oli luonnon lahjakkuus matematiikassa ja sotataktiikassa, nuoresta iästä huolimatta hän oli poikkeuksellisen looginen ja hyvä organisoija. Nopea oppisena, ahkera ja älykkäänä poikana hän oli luokkansa parhainmistoa. Kadettikoulun päätyttyä vuonna 1900 Walden halusi Suomen Kaartin palvelukseen, eikä Venäjälle ja niin se...

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Rasvaluomien jäädytys eli kryohoito

Nyt olen perehtynyt ja harjoitellut kryohoitoa , jolla voidaan poistaa varsiluomia eli fibroomia ja rasvaluomia (keratosis seborrhoica). Olen erittäin innostunut menetelmästä, koska nyt voin auttaa monia asiakkaitani. Kryohoito on vanha menetelmä Kysymys ei ole mistään uudesta hoitotavasta, vaan lähes kolmekymmentä vuotta käytössä olleesta menetelmästä, mutta minulla se on uusi. Jäädyttämistä on lääketieteessä käytetty jo viisikymmentä vuotta ja kosmetologien käyttöön se tuli 90-luvulla.  Lääketieteessä käytetään -110-200 asteista hiilihappolunta tai nestemäistä typpeä ja kosmetologi käyttää -80 asteista nestemäistä typpeä ja typpioksidia. Ihotautilääkärit hoitavat jäädyttämällä aurinkokeratoosia ja ihosyövän esiasteita. Kosmetologi hoitaa terveen ihosolukon muodostamia varsi- ja rasvaluomia. Olen yli neljäkymmentä vuotta käsitellyt ihmisen ihoa ja katson jokaista hoitoa aloittaessani onko iho terve vai olisiko jossain kohtaa solumuutoksia. Luotan itseeni täysin, että erotan hyvin ...