tiistai 24. lokakuuta 2017

Couperosaiho tarvitsee kosteutta

Talvi ja lämmönvaihtelut ovat couperosaiholle hankalinta aikaa ja muutenkin ihon punoittelu tulee eniten esille. Työssäni näen usein, että uudella asiakkaalla ihon punoittelu vähenee näkyvästi 3-4 kasvohoitokerran jälkeen ja oikeilla kotihoitotuotteilla. Tämä kertoo siitä, että yleensä punoittelu johtuu kosteuden puutteesta ja ihon ohentumisesta jotka voidaan hyvällä hoidolla korjata.



Kuivuus lisää couperosaa

Aika usein käy niin, että voimakkaasti couperoottisella iholla on silloin tällöin pieniä ruusufinni-ihottuman märkänäppyjä. Nämä asiakas tulkitsee rasvoittumiseksi ja samoin voi tehdä kokematon kemikaliomyyjä ja iholle aloitetaan käyttämään rasvoittuvan ihon tuotteita. Ne taatusti kiihdyttää ongelman pahentumista ja yleensä punoittelu ja couperosa vaan lisääntyy ja voi puhjeta ihan oikea ruusufinni. Couperosa kertoo aina ohuesta ihosta jossa pintaverisuonet ovat hyvin pinnalla. Sellainen iho tarvitsee aina kosteutta ja vahvistavia ja suojaavia hoitotuotteita. Oman työkokemukseni mukaan couperosaa pystytään todella paljon vähentämään oikealla kotihoidolla ja kasvohoidoilla. Samoin on ihon muun punakkuuden laita. Oikeilla hoitotuotteilla punoitteluakin voidaan paljon vähentää.

Kotihoitotuotteet couperosaiholle

Tässä lyhyesti hoitotuotteet ja kotihoito-ohjeet punoittavalle ja couperoottiselle iholle. Parasta tietysti olisi, jos voisi käydä edes kerran kasvohoidossa jonka jälkeen kotihoitotuotteet imeytyvät paremmin ja vaikutukset nopeutuu. Näitä kotihoitotuotteita voi kuitenkin käyttää kuka tahansa herkkäihoinen. Puhdistus pitää olla lempeä ja siihen sopii PRECLEANSE (66€), PRECLEANSE BALM (58€) tai ULTRA CALMING CLEANSER (500 ml 75€ ja 250 ml 55€)Hoitosuihkeella ULTRA CALMING MIST (56€) on suuri merkitys punoittelevan ihon hoidossa, koska se sisältää runsaasti ihoa rauhoittavia ja vahvistavia raaka-aineita. ULTRA CALMING SERUM CONCENTRATE (80€) on nimenomaan herkälle couperosaiholle tarkoitettu kosteuttava tehotippa joka on Dermalogican tehokkain tuote couperosan hoitoon. Sitä kannattaa käyttää aamulla ja illalla hoitovoiteen alla. Hoitovoide valitaan ihotyypin mukaan ja nyt Tähtitarjouksena oleva ACTIVE MOIST NYT 59€ (82€) sopii kaikille ihotyypeille tehotipan päälle. Eritäin kuivalle couperosaiholle tehokkaampi tehotippa yöksi on öljymäinen OVERNIGHT REPAIR SERUM (102€) joka käytännössä osoittautunut hyväksi rauhoittamaan punoittelua. BARRIER REPAIR (62€) suojavoide on herkälle ja ohuelle iholle tärkeä hoitotuote. Barrier Repair levitetään aamulla ja illalla hoitovoiteen päälle ja se sitoo ihon omaa kosteutta ja suojaa kaikilta ulkoisilta haitoilta. Itse käytän kesät talvet Barrier Repairia yöksi ja päiväksi hoitovoiteen päällä, koska se suojaa ohutta vanhenevaa ihoa erittäin hyvin. 

3 kommenttia:

  1. Tasan kahden kuukauden kuluttua on jo jouluaatto! Järkevää olisi hankkia joululahjoja jo nyt ja Tähtitarjouksena oleva Active Moist nyt 59€ (82€) on siihen sopiva.
    Precleanse Balm oli meiltä eilen loppu, mutta saimme jo aamulla uuden erän joten nyt sitä riittää. Onneksi maahantuojakin sai täydennyserän, koska Precleanse Balm myytiin parissa viikossa loppuun heiltäkin. Kiva yhdistelmä kenelle tahansa lahjaksi on tuo Precleanse Balm matkakoko 18€ ja tämä Active Moist tarjous.

    Inkeri

    VastaaPoista
  2. Anonyymi20:28

    Olen kuivaihoinen ja käytän juuri tuota Active Moistia kesät talvet, koska kosteuttaa niin perusteellisesti ja pitää ihoni kirkkaan raikkaana.
    -Marita

    VastaaPoista
  3. Kiitos, kun kerrot kokemuksiasi. Kertokaa muutkin ja ihan mistä tahansa tuotteesta. Active Moist on hyvä tuote myös niille jotka kammoavat rasvaa ja haluavat mahdollisimman ohuen, mutta tehokkaan voiteen. Ja Active Moist jättää todellakin raikkaan tunteen iholle.

    Inkeri

    VastaaPoista