Siirry pääsisältöön

Black Friday herättää tunteita

Juttelin viime viikolla usean asiakkaan kanssa tämän Black Fridayn tarkoituksesta ja aika moni hämeenlinnalainen sekoitti sen Hämeenlinnan omaan Pimeän Kaupan iltaan, mutta kyseessä on aivan eri tapahtuma. Yrittäjien parissa ja eri talousuutisissa Black Friday on aiheuttanut mielipiteitä puolesta ja vastaan.

Mitä Black Friday tarkoitaa

Minun piti selvittää miksi päivällä on tällainen nimi, koska en sen taustaa tiennyt. Se on lähtöisin Amerikasta ja on aina marraskuun viimeisen torstain eli kiitospäivän jälkeinen perjantai. Alunperin 1950-60-luvulla se tarkoitti liikenneruuhkaa joka kaupunkeihin syntyi, kun monilla oli vielä vapaata perjantaikin kiitospäivän jälkeen. Silloin tarvittiin paljon poliiseja selvittämään liikennekaaosta ja onnettomuuksiakin tapahtui. Sitten 90-luvulla perjantai alkoi olla kaupan käynnin kannalta hyvä päivä ja silloin Black Friday viittasi kirjanpitoon. Amerikassa kirjanpidossa merkittiin tappio punaisella ja voitot mustalla ja jos alkuvuosi oli tappiollista viimeistään marraskuun lopulla päästiin voitonpuolelle ja näistä mustista kirjauksista tuli nimitys Black Friday. Moni asiakas on kysynyt liittyykö Hämeenlinnan Pimeän Kaupan ilta jotenkin tähän Black Friday nimeen, mutta minun käsittääkseni ei. Hämeenlinnan Yrittäjissä ideoitiin jotain kauppatapahtumaa keskustan vilkastuttamiseen ja tuo Pimeän Kaupan ilta tuli siitä, että alennus olisi sama, kun myytäisiin pimeästi eli ilman veroa. Toinen peruste nimelle on, että tapahtumat ovat pimeimpään vuoden aikaan, kun mitään muuta ei tapahdu.

Hyväntekeväisyys  Black Fridayhin

Luin nyt talousuutisista, että monet kaupat myös boikotoivat Black Fridayta ja eri järjestötkin nousevat turhaa kulutusta vastaan. Ymmärrän tämänkin puolen asioista ja itselleni eettisyys on tärkeä arvo. Esimerkiksi Lidl ilmoittaa ettei kannata Black Fridayta, mutta heidän kaupoissaan on kuitenkin alennukset sillä nimellä. Se on minusta aika kieroa, että puheen tasolla tehdään toista kuin käytännössä. Se oli minusta hieno idea, että moni yritys teki jonkun hyväntekeväisyyskampanjan Black Friday päivän myynnillä. Esimerkiksi Partioaitta antaa rahaa ympäristöjärjestöille. Meillä tuo idea olisi kiva toteuttaa. Tietysti meidän firmassa on kyse hyvin pienistä rahoista, mutta joku paikallinen toimija, vaikka Kissakoti Kattila on tyytyväinen niistäkin. Nyt toteutamme 16.12 Avoimien Ovien päivänä tätä ideaa, mutta ensi vuonna tämän kaiken voi yhdistää. Kertojaa ideoitanne, tai ajatuksianne asiasta.

Kommentit

  1. Anonyymi08:10

    Hämmästelin itsekin mistä tässä on kysymys. Uteliaisuuttani vertailin muutaman liikkeen hintoja samasta tuotteesta. Lähtöhintojen ero oli 41 euroa mutta tuon Black Fridayn alennuksen myötä hinnaksi muodostui sama summa. Jäi ostamatta ja osallistumatta. Hintoja hilataan ylöspäin erikoisilla tavoilla ja alennus prosenttien määrittely on hyvin kirjavaa.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Mustelmat kasvojen alueella

Tänä talvena on ollut harvinaisen paljon asiakkaita joilla on ollut tuoreita mustelmia, tai jo parantuneita mustelmia kasvojen alueella. Kaatumiset ovat yleisin syy mustelmiin ja valitettavan usein niissä tapauksissa on myös raapamia ja verijälkiä jotka paranevat todella hitaasti. Toinen yleinen mustelmien aiheuttaja on suun ja hampaiden kirurgia. Kasvoille syntyy mustelmia helposti Hyvinkin pienikin paine saattaa aiheuttaa kasvoille mustelmia, koska iho on ohuempi ja läpikuultavampi kuin vartalolla. Mustelmat leviää aina alaspäin ja esimerkiksi otsan kolautus voi seuraavana päivänä näkyä mustana silmänä. Mustelmien parantuminen kestää muutamasta päivästä yli pariin viikkoon riippuen siitä miten kova kolaus on ollut ja miten paljon verta on purkautunut verisuonten ympärille. Ihon verenkierto poistaa hiljalleen purkautunutta verta normaalin kuona-aineiden poiston yhteydessä. Jokainenhan tietää, että mustelmien väri muuttuu päivä päivältä sen vanhetessa. Usein asiakkaat kysyvät voi...

Mitä tarkoittaa ammattinimike Sky-kosmetologi?

Olen hyvin tottunut siihen, että ihmiset sekoittavat sanan Sky ja sky toisiinsa. Moni ääntää Sky-kosmetologin skaikosmetologiksi englannin kielisen taivas sanan mukaan. Minkään taivaan kanssa nimike ei ole tekemisissä, vaan tulee sanasta Suomen kosmetologien yhdistys. Sky-kosmetologi tarkoittaa sitä, että me kuulumme Suomen kosmetologien yhdistykseen. Siihen ei voi kuulua ellei ole suorittanut kosmetologitutkintoa, tai saanut pitkää opetushallituksen hyväksymää koulutusta. Me vanhemman polven kosmetologit, niin kuin minäkin saimme liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen, kun meillä oli päästötodistus ammattikoulusta. Nykyään suoritetaan tutkinto koulutuksen lopuksi ja kun sen läpäisee voi liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen. Tämä Sky-kosmetologi nimitys on ainoa ammattitaidon tae mitä kosmetologeilla on. Sitä valvoo Suomen kosmetologien yhdistys ja periaatteessa sitä ei voi käyttää ellei ole tutkintoa suorittanut. Kosmetologien ammattikunta on kuitenkin " villilänsi...