Siirry pääsisältöön

Vaihdevuodet ja ihottumat

Katselin taas tämän blogin tilastoja ja näin millaisilla hakusanoilla ihmiset ovat päätyneet blogiini. Nyt oli useampi tehnyt kyselyn vaihdevuosien vaikutuksista ihon herkkyyteen ja erilaisiin ihottumiin. Näihin kysymyksiin on helppo vastata, että kyllä vaihdevuodet vaikuttaa ihoon ja tuovat suuria muutoksia ihonhoitoon.

Estrogeeni vaikuttaa ihon paksuuteen

Estrogaani on hormooni joka pyörittää koko naisen elimistöä ja sen vähetessä moni asia muuttuu. Keskimäärin 36-vuotiaana alkaa estrogeenin tuotanto hiljalleen hiipumaan ja noin 42-vuotiaana se voi jo vaikuttaa lievästi ihoon. Yleensä vaihdevuosien yhteydessä puhutaan vaan limakalvojen kuivumisesta ja ohenemisesta ja niiden tuomista ongelmista. Aivan samassa tahdissa ohenee muukin iho ja mitä ohuempi iho on sitä herkemmin se reagoi. Kuivassa ihossa on jo alunperinkin yksi ihosolukerros vähemmän kuin rasvaisessa ihossa ja se on tietysti alttiimpi ohentumisen tuomille ongelmille. Todella tyypillinen uusi asiakas meille on noin viisikymppinen nainen jolla on aina ollut ongelmaton iho ja sitten se yhtä äkkiä räjähtääkin ja pääsääntöisesti se tapahtuu talvella. Ihoon tulee kutinaa, punoittavia turvonneita läiskiä ja hilseilyä. Yleensä asiakas itse etsii jotain allergeenia mikä tilanteen aiheuttaa, mutta usen miten alkusyy on ihon voimakas kuivuminen. Tietysti silloin, kun iho on jo muutenkin kuiva ja ärsyyntynyt se voi vielä herkistyä helposti lisää vääristä hoitotuotteista. Hyvällä kasvohoidolla ja oikeilla kotihoitotuotteilla tilanne korjaantuu ja riittävällä kosteutuksella ihottumat jää kokonaan pois.

Couperosa ja ruusufinni liittyy vaihdevuosiin

Voimakkaat lämmönvaihtelut aiheuttavat couperosaa eli katkenneita pintaverisuonia pitkin elämää, mutta vaihdevuosi-iässä ne pahenevat huomattavasti. Ohentuneella iholla kuumien aaltojen tuomat pintaverenkierron muutokset aiheuttavat helposti couperosaa. Ihosta tulee muutenkin punakka, koska nuo äkilliset hikiaallot aiheuttaa verentungoksen pintaverisuonissa. Jos tähän vielä yhdistetään voimakas uv-säteily ja muutenkin jo kuivunut ja hoitamaton iho ruusufinni puhkeaa aika helposti. Nykyisin ruusufinni on yleistynyt paljon ja sanotaan, että jopa joka kymmenes suomalainen sairastaa ruusufinniä. Syynä tähän lisääntymiseen on ympäristösaasteet ja uv-säteilyn voimistuminen. Silmien ärsyyntymiseen ja ongelmiin voi olla syynä silmän luomirajassa oleva ruusufinni, joka näkyy punoituksena, kutinana ja kirvelynä. Siihen pitää apua hakea silmälääkäriltä. Tämä on aika uutta tietoa, että ruusufinni voi olla myös silmien ärsytyksen syynä. Yleensä ihottumiin aina ensin tarjotaan  mietoa kortisonivoidetta, mutta ruusufinniin se ei tehoa, vaan voi jopa pahentaa tilannetta. Kosmetiikalla ei voi ruusufinniä hoitaa, mutta sillä voi vahvistaa ja suojata ihoa ettei ruusufinni puhkeaisikaan. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Mustelmat kasvojen alueella

Tänä talvena on ollut harvinaisen paljon asiakkaita joilla on ollut tuoreita mustelmia, tai jo parantuneita mustelmia kasvojen alueella. Kaatumiset ovat yleisin syy mustelmiin ja valitettavan usein niissä tapauksissa on myös raapamia ja verijälkiä jotka paranevat todella hitaasti. Toinen yleinen mustelmien aiheuttaja on suun ja hampaiden kirurgia. Kasvoille syntyy mustelmia helposti Hyvinkin pienikin paine saattaa aiheuttaa kasvoille mustelmia, koska iho on ohuempi ja läpikuultavampi kuin vartalolla. Mustelmat leviää aina alaspäin ja esimerkiksi otsan kolautus voi seuraavana päivänä näkyä mustana silmänä. Mustelmien parantuminen kestää muutamasta päivästä yli pariin viikkoon riippuen siitä miten kova kolaus on ollut ja miten paljon verta on purkautunut verisuonten ympärille. Ihon verenkierto poistaa hiljalleen purkautunutta verta normaalin kuona-aineiden poiston yhteydessä. Jokainenhan tietää, että mustelmien väri muuttuu päivä päivältä sen vanhetessa. Usein asiakkaat kysyvät voi...

Mitä tarkoittaa ammattinimike Sky-kosmetologi?

Olen hyvin tottunut siihen, että ihmiset sekoittavat sanan Sky ja sky toisiinsa. Moni ääntää Sky-kosmetologin skaikosmetologiksi englannin kielisen taivas sanan mukaan. Minkään taivaan kanssa nimike ei ole tekemisissä, vaan tulee sanasta Suomen kosmetologien yhdistys. Sky-kosmetologi tarkoittaa sitä, että me kuulumme Suomen kosmetologien yhdistykseen. Siihen ei voi kuulua ellei ole suorittanut kosmetologitutkintoa, tai saanut pitkää opetushallituksen hyväksymää koulutusta. Me vanhemman polven kosmetologit, niin kuin minäkin saimme liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen, kun meillä oli päästötodistus ammattikoulusta. Nykyään suoritetaan tutkinto koulutuksen lopuksi ja kun sen läpäisee voi liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen. Tämä Sky-kosmetologi nimitys on ainoa ammattitaidon tae mitä kosmetologeilla on. Sitä valvoo Suomen kosmetologien yhdistys ja periaatteessa sitä ei voi käyttää ellei ole tutkintoa suorittanut. Kosmetologien ammattikunta on kuitenkin " villilänsi...