Siirry pääsisältöön

Goodman on nyt avattu!

Nyt tuo uusi Goodman kauppakeskus on avattu ja tuntuu jotenkin uskomattomalta miten erilainen hoitolan lähiympäristö nyt on. Goodmanin sivuovihan on noin sadanmetrin päässä meidän ulko-ovesta. Olemme siis nykyään ihan paraatipaikalla. Olenkin asiakkaille naureskellut, että kun minä en muuttanut ydinkeskustaan, niin ydinkeskusta tuli minun luokse. Näin siis toimi oikein hyvä vetovoima:)

Perjantai-iltana lähtiessäni poikkesin hakemaan ruokaa mukaani Topkapista, joka on tuon Goodmanin ulko-oven vieressä. Annoksia odotellessani kipaisin hetkeksi vilkaisemaan ylemmässä kerroksessa olevaa ensimmäisen kerroksen kauppakäytävää. Hyvin avaralta ja valoisalta paikka näytti, mutta heti alkoi vaivaamaan ihan liian kovalla olleet kuulutukset. Olisi aivan kamala olla työssä tuollaisessa paikassa, jossa olisi jatkuva meno ja meininki. Muuten kaupat näytti oikein houkuttelevilta ja olenkin innoissani odottanut tätä avaamista. Aivan ihanalta näytti Finnmarin liike, jossa oli kynttilöitä ja muuta pientä sisustusrekvisiittaa. Sisään en vielä ehtinyt mennä, mutta uskon, että sieltä lähtee mukaani vielä monta kaunista esinettä.

Eniten me Marin kanssa olemme odottaneet uusia lounasruokapaikkoja. Olemme niin monta vuotta syöneet samoja annoksia, tai omia eväitä, että vaihtelu olisi paikallaan. Onneksi näitä ruokapaikkoja ja kahviloita on todella monta, ettemme ihan heti pääse kyllästymään. Mehän emme ehdi käymään missään ulkona syömässä lounasaikaan, vaan meillä on omia eväitä, tai Mari hakee pari kertaa viikossa valmiita annoksia. Ruokakauppahan Goodmanissa aukeaa jo seitsemältä aamusta, että ehdin todella mainiosti hoitaa ruokaostokset ennen töihin tuloa. Goodmanissa on myös ilmeisesti Suomen suurin Emotion kosmetiikkaosasto, mutta siellä en ehtinyt käydä. Nykyäänhän on niin, että kauppaketjujen kosmetiikkaosastot ovat lähes ainoita, jotka tuottavat enää voittoa. Sokos ja Stockman panostaa kosmetiikan myyntiin huomattavasti. Samoin Goodmanin uudessa apteekissa oli kosmetiikka näkyvästi esillä, koska myös apteekkialalla menee muuten huonosti.

Goodmaniin on tullut kai kolmekin kampaamoa, mutta niitä en vielä nähnyt. Tuossa ulko-oven sivussa on myös uusi Hiushuone Kristalli, missä on myös kosmetologi työssä. Hauska sattuma oli, että törmäsin siinä ovella liikkeen omistajaan Arja Salmenojaan mikä on hyvä tuttuni. Olemme Arjan kanssa olleet monissa yrittäjänaisten tapahtumissa yhdessä. Olin todella tyytyväinen, kun alaani edustamaan tuli kunnollinen ja laadukas yritys. Arja on ollut kampaamoyrittäjänä varmaan yli kaksikymmentävuotta ja hän on ollut aina alansa edelläkävijä Hämeenlinnassa. Toivon vaan, että sielä oleva kosmetologi olisi ammattitaitoinen SKY-kosmetologi. Poikkesin katsomassa tuota uutta liikettä ja se oli aivan upea. Todella tyylikäs mustavalkoinen tila, joka oli valoisa ja avara. Olen tosi tyytyväinen, että vieressäni on tasokas kilpailija, jonka kanssa on helppo tehdä yhteistyötä. Terve kilpailu saa myös minutkin tsemppaamaan ja pistämään parastani.

Pitää vielä kertoa, kun olen ihan täpinöissäni, että aloitan mentoroinin eräälle erikoiskosmetologiksi opiskelevalle. Olin todella ilahtunut, kun hän kysyi minua ja toivon, että osaisin oikeasti siirtää omaa kokemustani ja tietoani eteenpäin. Tapaan hänet ensimmäistä kertaa ensi viikolla, niin kerron asiasta lisää.

Kommentit

  1. Hei!
    Olen jo pitkään miettinyt tätä mutta nyt vasta muistan kysyä.
    Mikä on sinun tai teidän näkemys näistä kasvoharjoista? Siis niistä sähköisistä, esim. Clarisonicista? Itselläni on couperoottiset poskipäät vaikka ihoni onkin muuten paksu ja rasvoittuva. En voisi kuvitellakaan harjaavani kasvojani päivittäin puhdistuksen yhteydessä. Olen kovin ihmeissäni kun olen ulkomaisissa ja nyt suomalaisissakin blogeissa lukenut kuiva- ja herkkäihoisten henkilöiden hehkuttavan päivittäistä kuorintarutiiniaan. Ovatko nämä oikeasti niin hellävaraisia kuin väittävät olevansa, vai onko tämä jälleen yksi villitys ihonhoidossa? Dermalogicallahan on päivittäin käytettäviä kuorinta-aineita, mutta en oikein miellä niitä mekaanisiksi kuorinnoiksi kun ovat niin mietoja ja pitkälti hedelmähappoihin perustuvia. Muistaakseni olen ulkomailla Dermalogican hoitoloissa nähnyt pesuharjoja, mutten tiedä ovatko ne tarkoitettu kasvoille vai vartalolle. Onko kasvojen päivittäisestä mekaanisesta kuorinnasta jotain merkittävää hyötyä tai haittaa iholle? Itselläni on päivittäisessä käytössä Daily Microfoliant ja kerran-pari viikossa Gentle Cream Exfoliant. Olen n. viitisen vuotta sitten lopettanut mekaanisten kuorintojen käytön kun ne eivät vain ollenkaan sovi poskipäilleni.

    VastaaPoista
  2. Kysyt erittäin hyvää asiaa. Olen miettinyt useampaan kertaan, että miksi ihmeessä tuo vanha kerran turhaksi todettu systeemi on taas noussut esiin. Näillä sähköisillä kasvoharjoilla on pitkät perinteet, mutta niiden merkitys on loppunut, koska kosmetiikka on kehittynyt niin paljon ettei niitä enää tarvita.
    Aloitellessani työelämää 1980-luvun alussa oli hienouden huippu hankkia hoitolaan Frimator, joka toimi sähköllä ja harjaosa oli erittäin karkea. Siihen liitettiin jotain voidemaista hiekkajauhetta ja ihoa jynssättiin vartin verran. Mitään vastaavaa ei aikaisemmin ollut ja siitä tietysti tuli puhdas tunne. Kunnes muutaman vuoden käytön jälkeen alkoi tulla valituksia couperosasta ja näkyvistä hionta jäljistä kasvoilla.
    Siitä siirryttiin mikrohiontaan, mikä vastasi hiekkapuhallusta ja sai aikaan paljon ongelmia. 90-luvun puolessa välissä kosmeettinen kuorinta muuttui täysin, kun käyttöön tuli hedelmähappot jotka sulattivat kuollutta solukkoa. Enää ei raapivaa mekaanista kuorintaa tarvittu.
    Nyt olen nähnyt näitä sähköharjoja milloin missäkin myytävänä ja niiden käyttö sopii vartalon koville ihoalueille. Kantapäihin, kyynerpäihin ja polviin. Kaikkialla muulla ne tuottaa vaan vauriota. Kehoitan vakavasti pysymään erossa niistä vempaimista.

    Inkeri

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kenraali ja talousnero Rudolf Walden

Syksyn aikana olen lukenut monia kenraalien elämäkertoja ja ihan ihmettelen mikis en ole aikaisemmin kiinnittänyt enempää huomiota Rudolf Waldeniin. Onkohan niin, että hän on ollut niin voimakkaasti mukana kaikissa Suomen sodan vaiheissa, että hän on jo itsestään selvyys. Mielestäni hän on vaikuttanut Suomen sotimiseen ja torjuntavoittoon ihan yhtä paljon, kuin Mannerheim. Rudolf Walden syntyi Helsingissä 1878 suomenruotsalaiseen pikkuporvarisperheeseen. Rudolf oli ongelmaoppilas koulussa ja ei kunnolla selvinnyt luokaltaan. Vanhemmat päättivät lähettää hänet Haminan kadettikouluun. Se oli aivan oikea päätös, koska kadettikoulussa Rudolfin lahjakkuudet pääsi esiin. Hän oli luonnon lahjakkuus matematiikassa ja sotataktiikassa, nuoresta iästä huolimatta hän oli poikkeuksellisen looginen ja hyvä organisoija. Nopea oppisena, ahkera ja älykkäänä poikana hän oli luokkansa parhainmistoa. Kadettikoulun päätyttyä vuonna 1900 Walden halusi Suomen Kaartin palvelukseen, eikä Venäjälle ja niin se...

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Rasvaluomien jäädytys eli kryohoito

Nyt olen perehtynyt ja harjoitellut kryohoitoa , jolla voidaan poistaa varsiluomia eli fibroomia ja rasvaluomia (keratosis seborrhoica). Olen erittäin innostunut menetelmästä, koska nyt voin auttaa monia asiakkaitani. Kryohoito on vanha menetelmä Kysymys ei ole mistään uudesta hoitotavasta, vaan lähes kolmekymmentä vuotta käytössä olleesta menetelmästä, mutta minulla se on uusi. Jäädyttämistä on lääketieteessä käytetty jo viisikymmentä vuotta ja kosmetologien käyttöön se tuli 90-luvulla.  Lääketieteessä käytetään -110-200 asteista hiilihappolunta tai nestemäistä typpeä ja kosmetologi käyttää -80 asteista nestemäistä typpeä ja typpioksidia. Ihotautilääkärit hoitavat jäädyttämällä aurinkokeratoosia ja ihosyövän esiasteita. Kosmetologi hoitaa terveen ihosolukon muodostamia varsi- ja rasvaluomia. Olen yli neljäkymmentä vuotta käsitellyt ihmisen ihoa ja katson jokaista hoitoa aloittaessani onko iho terve vai olisiko jossain kohtaa solumuutoksia. Luotan itseeni täysin, että erotan hyvin ...