Siirry pääsisältöön

Mineraalimeikeissä on suuret erot

Kuuntelin sivukorvalla, kun nainen selitti ystävälleen ettei mineraalimeikki ole muuta, kuin vähän peittävämpi puuteri. Meinasin pudota polvilleni ja hetken jo mietin puuttuisinko puheeseen. Mineraalimeikki on suurin muutos meikeissä mitä on tapahtunut huulipunan keksimisen jälkeen.

Tuossa keskustelussa oli ilmeisesti kyse ihan meikkivoiteeksi tarkoitetusta mineraalimeikistä, mutta oikeassa mineraalimeikkisarjassa kaikki väripigmentti on mineraalipigmenttiä. Näin on esimerkiksi Youngbloodilla. Mineraalipigmentti eroaa täysin entisestä synteettisestä väripigmentistä. Synteettistä meikkeihin tarkoitettua väripigmenttiä ei tehty missään erikseen, vaan se oli samaa väriainetta mitä Kemira tekee Tikkurilan maaleihin. Pigmenttipallo, vaan pyrittiin ympyröimään jollain hoitavalla aineella. Synteettinen väripigmentti on pallon muotoinen ja mineraalipigmentti on litteä. Kun pallomaisia pigmenttejä levitetään päällekäin siitä tulee paljon paksumpi kerros, kuin litteistä pigmenteistä. Tämän takia mineraalimeikkiä riittää huomattavasti ohuempi kerros.

Synteettinen pigmentti on täysin valoa läpäisemätön, mutta litteä mineraalipigmentti on läpikuultava. Tämän takia mineraalimeikki näyttää aina luonnolliselta, koska ihon oma väri tulee meikin alta esiin. Sen takia ei myöskään ole niin tarkkaa minkä sävyn iholleen valitsee. Tämä ohut läpikuultava koostumus estää myös sen ettei meikki näy rajoina kaulalla, tai hiusrajassa. Youngbloodin Natural Mineral Foundation (65€) on erittäin korkealaatuista mineraalipigmenttiä ja siinä ei ole mitään tukkivia aineosia. Synteettinen pigmentti ei ole vesiliukoista ja se jää helposti tukkimaan ihohuokosia. Mineraalimeikki liukenee puhdistusaineisiin huomattavasti paremmin.

Nykyään markkinoilla on myös huonompi laatuisia mineraalimeikkejä, joissa on erilaisia täyteaineita esimerkiksi talkkia mineraalipigmentin lisäksi. Nämä eivät ole iholle juurikaan ystävällisempiä, kuin synteettiset meikitkään. Sen lisäksi, että mineraalimeikki näyttää kauniimmalta ja luonnollisemmalta se on iholle huomattavasti parempi, kuin synteettinen meikkivoide. Nuo synteettiset meikkivoiteet ovat ehkä kosmeettisista aineista suurimpia ongelmia. Näen harvoin, että asiakkaan iholle olisi tullut ongelmia jostain kosmeettisesta aineesta. Silloin, kun näin on kysymys on aina ollut meikkivoiteesta. Mineraalirasvoja ja synteettistä pigmenttiä sisältävä paksu ja peittävä meikkivoide aiheuttaa tukkeumia ja ihon rasvoittumista. Pigmenttipallot eivät liukene puhdistusaineisiin, vaan pakkaantuvat huokosiin ja tukkivat sen. Muutaman viikon käytön jälkeen iho on aivan ryhelmäinen ja epäpuhdas. Nykyisin onneksi tätä näkee harvoin, mutta 80-luvulla se oli yleistä.

Suosittelen lämpimästi, että ainakin koko iholle tuleva meikkivoide olisi mineraalipigmenttiä.

Kommentit

  1. Yritin tutkailla omaa YB-purkkiani, mutta siinä ei ollut INCI:ä. Se varmaan löytyy purkin pahvipakkauksesta mutta sen olen heittänyt menemään jo aikoja sitten.

    Joka tapauksessa, ennen kuin uskalsin investoida YB:n mineraalipohjaan kokeilin melkoisen montaa eri mineraalisarjaa. Sarjoissa on todella suuria eroja, vaikka INCI-listassa olisikin aivan samat ainesosat samassa järjestyksessä. Ne ovat liikesalaisuuksia, mutta ainesosien määrillä ja osuuksilla on todella suuri merkitys.
    Käsittääkseni mineraalipigmenttejä pystyy myös käsittelemään eri tavalla kuin synteettistä pigmenttiä.

    Toinen asia jonka olen huomannut vaikuttavan todella paljon mineraalipohjan levittyvyyteen ja siistiin lopputulokseen on kunnollinen kabuki-sivellin. Sillä on todella suuri merkitys onko harjakset löysiä vai napakoita ja miten ne on aseteltu siveltimen kärkeen. Edullisemmat kabukit eivät myöskään kestä pesua ja likaisella siveltimellä on turha edes yrittää saada nättiä jälkeä aikaiseksi.

    VastaaPoista
  2. Meikeissä yleensä nuo INCI-listat ovat pahvipakkauksissa, koska itse purnukat ovat sen verran pieniä ettei niihin tekstiä juuri mahdu. Sinänsä se on harmillista, koska yleensä pahvipakkaus menee heti roskiin.
    Yleensä INCI-listassa on raaka-aineet pitoisuusjärjestyksessä, mutta tuotteen koostumukseen vaikuttaa muutkin asiat, kuin pelkät raaka-ainemäärät.
    Meikin teossa ja kestävyydessä siveltimien kunto ja laatu on tosi tärkeää. Kyllä YB:nkin mineraalipohja on aika kirjava, jos sen levittää likaisella pikkusudilla. Ihonrasvat paakkuuntuu siveltimeen tosi nopeasti ja jos se on viikonkin pesemättä ei voi enää odottaa kunnollista levitystulosta.

    Inkeri

    VastaaPoista
  3. Anonyymi00:42

    http://kjbennett.com/mineral-makeup-fact-fiction/

    Markkinointihypeä näistä mineraalimeikeistä ainakin löytyy...

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kenraali ja talousnero Rudolf Walden

Syksyn aikana olen lukenut monia kenraalien elämäkertoja ja ihan ihmettelen mikis en ole aikaisemmin kiinnittänyt enempää huomiota Rudolf Waldeniin. Onkohan niin, että hän on ollut niin voimakkaasti mukana kaikissa Suomen sodan vaiheissa, että hän on jo itsestään selvyys. Mielestäni hän on vaikuttanut Suomen sotimiseen ja torjuntavoittoon ihan yhtä paljon, kuin Mannerheim. Rudolf Walden syntyi Helsingissä 1878 suomenruotsalaiseen pikkuporvarisperheeseen. Rudolf oli ongelmaoppilas koulussa ja ei kunnolla selvinnyt luokaltaan. Vanhemmat päättivät lähettää hänet Haminan kadettikouluun. Se oli aivan oikea päätös, koska kadettikoulussa Rudolfin lahjakkuudet pääsi esiin. Hän oli luonnon lahjakkuus matematiikassa ja sotataktiikassa, nuoresta iästä huolimatta hän oli poikkeuksellisen looginen ja hyvä organisoija. Nopea oppisena, ahkera ja älykkäänä poikana hän oli luokkansa parhainmistoa. Kadettikoulun päätyttyä vuonna 1900 Walden halusi Suomen Kaartin palvelukseen, eikä Venäjälle ja niin se...

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Rasvaluomien jäädytys eli kryohoito

Nyt olen perehtynyt ja harjoitellut kryohoitoa , jolla voidaan poistaa varsiluomia eli fibroomia ja rasvaluomia (keratosis seborrhoica). Olen erittäin innostunut menetelmästä, koska nyt voin auttaa monia asiakkaitani. Kryohoito on vanha menetelmä Kysymys ei ole mistään uudesta hoitotavasta, vaan lähes kolmekymmentä vuotta käytössä olleesta menetelmästä, mutta minulla se on uusi. Jäädyttämistä on lääketieteessä käytetty jo viisikymmentä vuotta ja kosmetologien käyttöön se tuli 90-luvulla.  Lääketieteessä käytetään -110-200 asteista hiilihappolunta tai nestemäistä typpeä ja kosmetologi käyttää -80 asteista nestemäistä typpeä ja typpioksidia. Ihotautilääkärit hoitavat jäädyttämällä aurinkokeratoosia ja ihosyövän esiasteita. Kosmetologi hoitaa terveen ihosolukon muodostamia varsi- ja rasvaluomia. Olen yli neljäkymmentä vuotta käsitellyt ihmisen ihoa ja katson jokaista hoitoa aloittaessani onko iho terve vai olisiko jossain kohtaa solumuutoksia. Luotan itseeni täysin, että erotan hyvin ...