Siirry pääsisältöön

Iho-ongelmat masentaa

Ihottumat ja mieliala kulkee käsi kädessä ja se on todettu jo aikoja sitten. Monet mielensairaudet tuovat tullessaan myös ihoreaktioita. Stressi on varmaan tutuin mielentila, joka ilmenee ihottumina, tai jo olemassa olevien ihottumien pahenemisena. Mikään ihosairaus ei voi hyvin stressin aikana.

Kerron nyt asiasta toisinpäin eli miten paljon iho-ongelmat aiheuttaa mielipahaa, masennusta ja huonommuuden tunnetta. Yleensä kyse on siitä, että ihosairaus on niin näkyvä varsinkin jos se on kasvoilla. Vuosien varrella olen huomannut sen, että ihmiset moninkertaistaa mielessään ihottumien näkymisen. Asiakkaiden kertomusten mukaan ihotautilääkärit eivät sitä asiaa ymmärrä ollenkaan ja saattavat vielä heittää jonkun letkautuksen joka pahoittaa mieltä taatusti. Vielä 90-luvulla ihotautilääkärit piti ihan syntinä, jos joku kehtasi valittaa acnesta sen takia, että se näkyy. Onneksi tässä on tullut muutoksia ainakin nuoremmille lääkäreille. Missään tapauksessa ihottumien ulkonäköhaittaa ei pidä vähätellä, mutta sen olen huomannut, että asiakas suurentelee ne mielessään. Pari kuukautta sitten minulla oli asiakas, joka oli kaatunut ja toinen silmä oli musta. Hän pahoitteli ulkonäköään jo eteisessä enkä ymmärtänyt yhtään mistä hän puhui. Sitten, kun hän tuli hoitohuoneeseen tajusin mustelman, kun hän sitä osoitti ja tietysti hoitoa tehdessä se näkyi hyvin. Hän kertoi ettei nyt mene edes ruokakauppaan ja tekee etätyöviikon ettei kukaan näe häntä. Silloin taas huomasin miten erilailla ihminen näkee peilistä itsensä, kun me muut hänet näemme.

Hyvin harvoin toinen huomaa kadulla vastaan tulevasta ihmisestä onko hänellä silmä mustana, tai ihottumaa kasvoissa. Me kiinnitämme yleensä huomioo kokonaisuuteen. En usko, että ruokakauppakäynnillä kukaan olisi noteerannut vieraan ihmisen mustaa silmää. Ja mitä sitten, jos olisi huomannutkin. Mitä se kuuluu kenellekkään muulle ja ajatelkoon muut mitä tahtoo. Aivan sama on esimerkiksi pedioraalidermatiitin kohdalla. Se vaivaa itseä kovasti, mutta tuskin edes työkaverit sitä huomaa. Tätä harmistuminen tekee, vaan pahan kierteen, koska mitä enemmän stressaamme ja häpeilemme ihottumaa se takuulla pahenee. Monesti myös hoitokonstit on niin rajuja, että iho reagoi jo pelkästään niihin.

Olenkin miettinyt, että joidenkin toistuvien ihottumien kohdalla olisi hyvä käyttää mietoa masennuslääkettä. Pohjalla voi kuitenkin joskus olla masennus, tai joku muu mielenongelma joka nousee näkyviin ihossa. Eniten hoidan finnejä ja näppylöitä joihin kosmeettinen hoito tehoaakin hyvin. Yleensä ihmiset, jotka saavat finnejä runsaasti stressin aikana ovat hyvin vaativia ja pedantteja ihmisiä. He pistävät itsensä niin koville, että pienikin virhe on anteeksiantamaton. Tämän tyyppiselle ihmiselle, kun tulee finnejä joita ei itse voi kontroloida tilanne on katastrofi. Sitä en väitä, että kaikilla ihottumista kärsivillä olisi masennusta, mutta sitä kannattaa pysähtyä pohtimaan.

Kokemuksesta tiedän, että lääkärit neuvovat ensimmäiseksi meikkien poisjättämisen. Monelle se on, kuin vankilarangaistus ja ymmärrän sen hyvin. En itsekkään kyllä tulisi mielelläni työhön, jos joku sanoisi että nyt olet kuukauden ilman meikkiä. Allergeenejä etsiessä on perusteltua jättää meikit pois, mutta monen muun ihottuman kohdalla niillä ei ole merkitystä. Meikkien pitää kuitenkin olla todella hyvälaatuisia mineraalipigmenttimeikkejä ilman hajusteita, tai väriaineita. Voin suositella Youngbloodia, koska tiedän sen sopivan hyvinkin hankalissa iho-ongelmissa. 

Kommentit

  1. Anonyymi20:57

    Minua jäi harmittamaan, kun kävin viime viikolla paikkakuntani dermalogicasalongissa ihan tavallisessa ihonpuhdistuksessa. Hän heti alkoi puhumaan nenänselässä ja poskipäässä olevasta läiskästä, että ne ovat auringon aiheuttamia ja pitää heti mennä lääkäriin. Ne läiskät ovat olleet jo monta vuotta ja tietysti ne punoittavat ulkoa tullessa. Näin talvella ne hilseilevät, mutta ne eivät kutise eikä kirvele ja mitään ihottumaa se ei ole. En mennyt niiden takia kosmetologille, vaan halusin ihoani puhtaammaksi. Onko dermalogicakosmetologeilla tapana lähettää asiakas heti lääkäriin elleivät itse tiedä mitä tehdä?
    Olen erittäin hyvässä kunnossa ja veriarvoni ovat hyvät. En ole ikinä maannut auringossa, vaan olen liikunnallinen ihminen ja nautin luonnosta. Pyöräilen, melon ja talvella hiihdän ja laskettelen enkä ota aurinkoa laisinkaan. Pitäisikö minun sinun mielestäsi rynnätä lääkäriin parin täplän takia, jotka eivät vaivaa mitenkään?

    Aila

    VastaaPoista
  2. Nyt on pakko sanoa, että kannattaa kuunnella mitä tuo kosmetologi sanoi. Ilmeisesti hän on pitänyt ihosi läiskiä aurinkokeratoosina, joka on lääkärin hoidettava. Myös oma kuvauksesi läiskistä vaikuttaa aurinkokeratoosilta. Läiskät ovat vuosikausia lähes muuttumattomia, kasvaminen tapahtuu todella hitaasti. Mitään tuntemuksia niissä ei yleensä ole.
    Aurinkokeratoosi pystytään hyvin hoitamaan ja se ei ole hengenvaarallista. Hienointahan olisi, että lääkäri sanoisi ettei ole mitään aurinkokeratoosia. Se kuitenkin kannattaa tarkistaa. Aurinkokeratoosi ei tule pelkästään auringossa makaamalla, vaan juuri ulkoilmaihmisille se on hyvin tyypillistä. UV-säteilyä tulee koko ajan, kun ihminen liikkuu ulkona. Melonta ja talviurheilulajit ovat voimakkaasti UV-säteilylle altistavia, koska aurinko heijastuu myös lumesta, tai vedestä.

    Kosmetologisi neuvot eivät liity mitenkään Dermalogicaan, vaan kaikki kosmetologit mainitsevat solumuutoksista, jos niitä näkevät. Kosmetologisi olisi tehnyt suuren virheen työssään ellei hän olisi kertonut sinulle näkemästään. Hän ei tarkoittanut loukata, vaan kertoa asiakkaalle tärkeää tietoa. Itse näen aurinkokeratoosia viikottain ja kerron siitä aina asiakkaalle.

    Inkeri

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Mustelmat kasvojen alueella

Tänä talvena on ollut harvinaisen paljon asiakkaita joilla on ollut tuoreita mustelmia, tai jo parantuneita mustelmia kasvojen alueella. Kaatumiset ovat yleisin syy mustelmiin ja valitettavan usein niissä tapauksissa on myös raapamia ja verijälkiä jotka paranevat todella hitaasti. Toinen yleinen mustelmien aiheuttaja on suun ja hampaiden kirurgia. Kasvoille syntyy mustelmia helposti Hyvinkin pienikin paine saattaa aiheuttaa kasvoille mustelmia, koska iho on ohuempi ja läpikuultavampi kuin vartalolla. Mustelmat leviää aina alaspäin ja esimerkiksi otsan kolautus voi seuraavana päivänä näkyä mustana silmänä. Mustelmien parantuminen kestää muutamasta päivästä yli pariin viikkoon riippuen siitä miten kova kolaus on ollut ja miten paljon verta on purkautunut verisuonten ympärille. Ihon verenkierto poistaa hiljalleen purkautunutta verta normaalin kuona-aineiden poiston yhteydessä. Jokainenhan tietää, että mustelmien väri muuttuu päivä päivältä sen vanhetessa. Usein asiakkaat kysyvät voi...

Mitä tarkoittaa ammattinimike Sky-kosmetologi?

Olen hyvin tottunut siihen, että ihmiset sekoittavat sanan Sky ja sky toisiinsa. Moni ääntää Sky-kosmetologin skaikosmetologiksi englannin kielisen taivas sanan mukaan. Minkään taivaan kanssa nimike ei ole tekemisissä, vaan tulee sanasta Suomen kosmetologien yhdistys. Sky-kosmetologi tarkoittaa sitä, että me kuulumme Suomen kosmetologien yhdistykseen. Siihen ei voi kuulua ellei ole suorittanut kosmetologitutkintoa, tai saanut pitkää opetushallituksen hyväksymää koulutusta. Me vanhemman polven kosmetologit, niin kuin minäkin saimme liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen, kun meillä oli päästötodistus ammattikoulusta. Nykyään suoritetaan tutkinto koulutuksen lopuksi ja kun sen läpäisee voi liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen. Tämä Sky-kosmetologi nimitys on ainoa ammattitaidon tae mitä kosmetologeilla on. Sitä valvoo Suomen kosmetologien yhdistys ja periaatteessa sitä ei voi käyttää ellei ole tutkintoa suorittanut. Kosmetologien ammattikunta on kuitenkin " villilänsi...